Moon Sinisointu

07.04.19 estevalmennus, valmentaja: Saara (VRL-14761)
Ei uskoisi että huhtikuussa voi olla vielä näin kylmät pakkaset, mutta onneksi valmennusryhmän ratsastajat olivat varautuneet paksuin toppavaattein. Minun harmikseni moiset vaatteet haastavoittivat ratsastajien istunnan kokonaisuuden hahmottamista. Onneksi jokaisella oli allaan kunnon menopeli, josta istuntaa pääsisin varsinaisesti tulkitsemaan. Hauskaa oli, että maneesissa oli neljä varsin erilaista suomenhevosta, joista jokaisella oli ne omat vahvuudet ja heikkoudet. Kun valmennuksen alkuun pyysin kaikki yhteisesti koolle ja selvitin seuraavan tunnin agendaa, meinasi monella mennä pupu pöksyyn siinä vaiheessa, kun ilmoitin että jalustimia ei sitten tällä tunnilla muuten tarvitakaan. Kun alkukäynnit oli suoritettu ja pari kierrosta ravia hölkkäilty, pureuduimme varsinaiseen aiheeseen: istuntaan.

Jannica istui selvästi syvemmällä Sinikan selässä, kun jalustimet oli otettu jaloista heilumasta. Kun seurasin ratsukon liikkeitä ensin käynnissä, huomasin heti Jannican jäykistävän nilkkaansa ja painavan kantapäätä alaspäin. Ehei, nyt kun ei ollut jalustimiakaan niin mitäpä sitä suotta nilkkojaan taittamaan. Jannica korjasi asentoaan, ja heti huomasi, kuinka Sinikkakin pääsi rentoutumaan kun nilkan jännityksestä aiheutunut pohkeen puristus kyljissä viimein hellitti. Jalustinten tuki on yllätävän suuri tekijä monelle ratsastajalle, sillä niistä on helppo ottaa tukea omaan keskivartaloonsa. Ratsukon edetessä ravissa, huomasin kuinka Jannican painopiste valui eteenpäin ja tahattomasti pohje jälleen pureutui Sinikan kylkiin. Tästä syystä tamma oli etenemässä reipasta vauhtia Jannican tasapainotellessa etukenoisessa asennossa. Kun Jannicaa huomautti istunnasta, tapahtui se, mitä jokaiselle ratsastajalle yleensä tapahtuu kun istuntaa lähdetään korjaamaan: ohja kiristyi vaistomaisesti. Sitä me emme kuitenkaan halunneet, joten pyrin huomauttelemaan näistäkin pikku seikoista Jannicalle, joka pyrki parhaansa mukaan vaikuttamaan omaan istuntaansa. Kun ympyröitä alettiin pyöritellä ravissa, Jannica sai erittäin hyvin pidettyä istuntansa tasapainoisena. Asento ei lipsunut kaarteen mukana kumpaankaan suuntaan sen pahemmin, vaan asento oli jäntevä, mutta silti liikettä myötäilevä. Sinikkakin taipui siitä syystä vallan mainiosti ympyrällä, eikä tammalta tarvinut vaatia yhtään enempää liikettä sen liikkuessa tahdikasta ravia omalla moottorillaan. Laukkatehtävällä kiinnitin huomioni puolestaan siihen, kuinka Jannican istunta selvästi tiivistyi ja jännittyi kun vauhtia tuli lisää. Istunnasta tuli turhankin jäykkä ja polvet painoivat tasaisen voimakkaasti tamman satulaa vasten, mikä tietysti aiheutti Sinikan laukan hidastumista ja putoamista raville saakka. Tätä ongelmaa kitkimme pois ajatuksella, että käsi liikkuu vain hevosen suuta kohti ja polvet puolestaan antavat hevosen laukalle tilaa. Jannica kokeilikin minun kehotuksestani pienentää ja laajentaa laukkaa polviensa avulla, ja Sinikka tulkitsi istuntaa kuulaisesti. Pari kertaa pyysin Jannicaa siirtämään polvia tiivistämällä Sinikan aina raville ja sitten jälleen nostamaan laukan, tämähän onnistui oikein mukavasti! Kouluratoja varten olisikin oivallista tietää tälläiset pikku niksit, joilla saa helposti sulavan näköisiä siirtymisiä eri askellajien välille. Loppuraveissa ratsukkoa katsellessani totesin, että Jannica kantoi ylävartalonsa paljon paremmin kuin alkutunnista, sillä Sinikkakin kantoi itsensä paremmin ja hakeutui niskastaan pyöreäksi. Myös kuolaintuntuma oli tasainen ja keskivartalon jäntevyys siirtyi selvästi käsiin, joiden paikallaan pitämiseen Jannican ei tarvinut enää uhrata ajatustaan. Kaikin puolin Jannicalla oli istuntahommat melko hyvin hanskassa, eikä mitään kovin suuria virheitä tarvinut lähteä korjailemaan. Sinkan kanssa istuntaa kannattaakin käyttää hyväksi, sillä tamma on varsin taitava lukemaan ratsastajansa liikkeitä. Sinikan askellajit näyttivät suhteellisen helpoilta työstää, joten ilman jalustimia kannattaa kotonakin harjoitella, jotta oma istunta kehittyy. Samalla pääsee vähän kärryille siitä, kuinka herkkä Sinikka loppupeleissä istunnalle onkaan.

01.02.17 ilman satulaa, kirjoittaja: omistaja (362 sanaa)
Tottuneesti haen Sinikan tarhasta ja laitan kuntoon, tähän tammaanhan voisi ihastua. Olen syystäkin iloinen, sillä olen saanut tamman Huvitutista meille. Vilkaisen kentälle päästyämme syrjäsilmällä Juliaa, tyttö ei vaikuta kovinkaan iloiselta kivutessaan hoitajan tyrkkäämänä Paavon paljaaseen selkään. Talutan Sinikan jakkaran luo ja ponkaisen omin avuin selkään. Tamma on selkeästi sitä mieltä, että nyt on jotain outoa meneillään ja tuntuu tosi jännittyneeltä.
- Öö.. Julia? huhuilen keskelle kenttää jähmettyneen tamman kanssa.
- No mikäs nyt? Julia kääntyy ympäri päästyään orinsa selkään.
- Onkohan tällä menty ilman satulaa? rupean epäilemään tamman tuijottaessa vapaina roikkuvia jalkojani kuin lihansyöjäkasveja.
- Jaa.. niin.. enpä tullut ajatelleeksi, ei se ole tainnut kentälläkään olla aiemmin, Julia kohauttaa olkapäitään, ihan kuin se ei olisi merkittävä asia.

Ihmeissäni ohjaan tamman kuitenkin vaikeuksien kautta voittoon ja pääsemme lopulta hiippailemaan Paavon vanavedessä uralle asti. Pahimmasta yllätyksestä toivottuamme alan tehdä tamman kanssa voltteja ja pysähdyksiä. Se alkaa vähitellen rentoutua ja otamme ravissa voltteja, muita taivuttavia tehtäviä kuten kahdeksikkoa ja kolmikaarista ja sen jälkeen vähän väistöjä ensin käynnissä ja sitten ravissa. Sinikka yrittää huijata väistöissä ja siirtyy tuon tuosta käyntiin. Lopulta saan sen joten kuten ravaamaan edes uralle saakka väistön ja olenkin siinä kohtaa jo ihan loppu, tammalla ei ole mikään maailman helpoin ravi istua. Välikäyntien jälkeen kokoan ohjat ja otamme vielä laukkaa pitkillä sivuilla. Sinikan kanssa menee erittäin hyvin, Paavo sen sijaan tuntuu innostuneen ilman satulaa ratsastuksesta ja Julialla on hieman vaikeuksia saada ori pidettyä ruodussa.

Hyvin hän onneksi keikkuu mukana, mikä on toisaaltaan harmi, koska viime kakusta on jo pitkä aika.. Myös Sinikka toimii oikein hyvin, vaikka yritti alkutunnista lähteä Paavon kotkotuksiin mukaan. Lopuksi otimme vielä ratsastusleikkejä. Julia sai aloittaa ja toivoi peiliä, hommaan tuo vähän haastetta orin mukana olo. Kun kaikki olivat olleet peilinä vähintään kerran jatkoimme Nellin toivomaan maa-meri-laiva leikkiin ja lopuksi oli minun vuoroni, niin leikimme seuraa johtajaa. Se oli ihan hauskaa, etenkin kun otimme Sinikan kanssa vaikeampia tehtäviä kuten takaosakäännöksen ja avotaivutuksen mukaan. Hienosti muutkin kyllä tehtävistä selviytyivät! Lopuksi ravailtiin vielä pidemmällä ohjalla, jossa Sinikka tottakai heti päätti kokeilla rajojaan ja yritti muutaman kerran lähteä päädystä yksin sinne jäädessään. Hyvin se kuitenkin palautui ruotuun lopulta, kun en luovuttanut missään kohtaa. Kävelimme vielä kymmenen minuutin loppukäynnit pitkällä ohjalla, ennen kuin oli aika lähteä talliin hoitamaan hevoset.