Runorannan Selina

00.00.0000
Ei vielä merkintöjä.

20.05.17 maastoretki Leijonalaaksossa (155s)
Aloittelimme maaston osana Leijonalaakson avoimia päiviä hieman koleana toukokuun loppupuolen päivänä ja porukka oli lähtövalmiina yhden paikkeilla. Suunnatessamme kylästä poispäin pikkutalli jää taaksemme ja etenemme pitkänä letkana järven rantaviivaa myötäillen. Vauhti on alkuun tasainen, mutta otamme toki muutaman rauhallisen ravi- ja laukkapätkän jo retken tässä vaiheessa. Kaikki sujuu hyvin ja olemme aikataulussa ohittaessamme Varpusten tilan käymäjalkaa. Maasto on hetken matkaa vähän vaikeampi, mutta Selina suoriutuu hyvin, kun malttaa kuunnella pidätteitäni. Metsästä tulemme lopulta helpompikulkuiselle hiekkatielle, jota pitkin ravaamme pitkän matkan ohittaen vielä tyhjillään olevia kesämökkejä. Käännymme pois järveltä ja suuntaamme vasemmalle vievää metsäpolkua, josta edetään pellonlaitaan ravaten yhä. Tunnin kuluttua olemme metsätiellä, jossa otetaan reipas laukkasuora, joka etenee rauhallisesti, eikä kukaan aiheuta paniikkia jonossa kaikkien pysyessä hyvin hallinnassa temposta huolimatta. Pientä polkua käveltyämme päädymme takaisin metsään, josta kiipeämme Jylhäkalliota pitkin katsomaan näkymää järvelle. Ravailemme lähes koko loppumatkan ja palaamme sopivasti Leijonalaaksoon kolmen maissa, jossa hevosille tarjoillaan päiväheinät ja pääsemme kahvittelemaan tuoreen pullan ja voileipien kera.

06.01.17 loppiaismaasto (490s)
Saavuin tallille viime tingassa, olin pyytänyt tallivuorossa olevaa Jonathania laittamaan minulle ja miehelleni ratsut kuntoon. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun käytävällä odottikin tuttujen hevosten sijaan Faron, jolla en ollut aiemmin juuri mennyt, maastoilusta puhumattakaan. Maastoretki vieraalla hevosella vähän jännitti, mutta onneksi Jonathan vakuutti orin olevan lähes sataprosenttisen varma maastoratsu ja lempeä luonteeltaan, hän oli sillä käynyt useasti yksin maastossa. Faron vaati jo huomiota käytävällä kuopimalla etusellaan, joten otin siltä riimun päästä ja kiitin tallipoikaa avusta jälleen kerran. Menimme hevosten kanssa pihalle nousemaan selkään Christianin tullessa. Mies haki tallista Jonathanin laittaman Selinan ja niin suuntasimme kohti maastopolkuja.
- Onpas ihanaa päästä maastoon vähän rentoutumaan, huikkasin takana tulevalle miehelle saaden innostuneen vastauksen.

Ohitimme kartanorakennuksen, joka kylpi mukavasti auringonvalossa ja katolta heijastui lumen seasta auringonsäteitä. Ohitimme tuuhean pensaikon, jossa pikkulinnut katsoivat saapuvaa joukkoa uteliaina. Christian toivoi meidän menevän lähimaastoon tänään, koska hänellä oli jotain puhdetta vielä iltapäivälle varattuna. Reitti olikin vakiohevosille ja ratsastajille varmasti tuttu ennalta. Kävelimme rauhallisesti metsää kohti, rannassa näkyi mökkejä. Ei niillä ketään tainnut näin talvikaudella olla, hiljaiselta vaikutti nytkin kun joulupyhät ja uusivuosi oli vietetty. Niityn reunalta erkani polku, jota seurasimme kiertäen autotien ylityspaikan, josta normaalisti menimme suoraan. Matkasimme kohti laaksoa, jossa kesäisin söimme välillä eväitä pidemmillä maastoilla. Metsikkö tiheni ja välillä joutui väistelemään lumen painosta edessä riippuvia oksia. Christian varoitti erkanemasta polulta, ympärillä riitti onkaloita ja juurakoita, hän tunsi tämän puolen metsää paremmin. Seurasimme polkua pitkin tarkoin, oksat olivat jo niin lähellä että ne raapivat kasvoja. Metsästä päästyämme seurasimme kivistä polkua, jota piti edetä varovaisesti, satanut nuoskalumi oli liukasta kivillä. Selvisimme kuitenkin jännittävän kohdan ohitse ja tulimme hauskalle koivukujalle. Kuka lie nekin oli istuttanut keskelle metsää. Ehkä siinä oli joskus ollut talo, jonne kujan oli tarkoitus ollut viedä, ken tietää..

Polku jatkui, puut olivat niin tiheästi, että alkoi tulla hieman kylmä, koska aurinko ei päässyt välistä lämmittämään enää. Metsä huokui synkkää, aavemaista hiljaisuutta, linnut eivät laulaneet näin syvällä metsässä. Hämärä laskeutui päällemme, mutta onneksi metsäpätkää ei ollut kovin pitkälti. Christian tähysteli maisemaa vierellämme kulkien, eteen aukeni polku, jossa pääsimme vihdoin ravaamaan. Hevoset olivat innokkaita, mutta eivät kuitenkaan liiaksi vauhtipäällä ja Faron käyttäytyi oriksi ensiluokkaisesti tammaseurassa, kuten nyt meidän orit yleensäkin aina maastossa ainakin. Kotiinpäin ratsastaessa alkoi satamaan lunta, onneksi sitä ei tullut paljoa, eikä tuullutkaan, joten sää oli koko lenkin ihan mukava. Puskasta kuului kahinaa, mutta varmoja hevosia eivät metsäneläimet päässeet säikyttelemään. Jatkoimme tuttua polkua kohti tallia ja pian rakennus ilmestyikin näköpiiriin. Hoitajatytöt katselivat kummissaan pihalle saapuvaa kulkuetta, ilmeisesti olimme huvittavan näköisiä, kun meidän ja hevosten päälle oli satanut aika määrä lunta! Maastoreissu oli ollut onnistunut ja molemmat onnistuneet pysymään kyydissä laukkapätkänkin. Sen enempää emme laukanneetkaan, koska hevoset tuntuivat väsähtävän nopeasti lumihangen vuoksi. Selina jatkoi viiden maissa tätien tunnille, joten se sai jäädä sisään kuivattelemaan ja syömään. Loimitin hikisen orin ja vein vielä varusteet paikoilleen. Faronkin sai jäädä sisään kuivumaan, vaikkei tunnille ollutkaan menossa, nuori ori ei vielä varsinaisesti sellaisilla käynytkään, mutta oli se kokeeksi käynyt katsomassa muutaman kokeneen ja Jonathanin kanssa tuntitoimintaa ja hienosti oli mennyt tähän saakka.

30.10.16 Tarinakilpailut Runoranta (he A), kirjoittaja: omistaja 11/17
Tehtävänanto: Kuvaile hevosesi ominaisuuksia mahdollisimman monella sanalla, jotka alkavat ratsusi lempinimen ensimmäisellä kirjaimella.

Sisukas, sinnikäs, saivartelija, suorasukainen, saamaton, sankari, seurallinen, sählääjä