Vanity's Wondering Who AD

01.06.19 kouluvalmennus, valm. omistaja (144s)
Sekalainen seurue oli kokoontunut maneesiin sadekelin vuoksi verryttelemään. Itsenäistä verryttelyä seuratessani siemailin vielä väljähtänyttä kahviani ja totesin ryhmän tarvitsevan reipasta asennetta työntekoon, koska jokainen hevonen laahusti tänään kuin lahna uralla eikä turvaväleistä näkynyt tietoakaan, vaan joukkue oli onnistunut jotenkin kummassa olemaan kaikki samalla pitkällä sivulla jättimäisessä maneesissamme. Ohjeistettuani ryhmä rämää perusasioiden suhteen lähdimme kokeilemaan laukannostoja. Koska en ollut ihan vakuuttunut alkuverkan perusteella ryhmän hallinnasta muut saivat tehdä keskemmällä pysähdyksiä, peruutuksia sekä etuosankäännöksiä ottaessani yhden ratsukon kerrallaan uralle. Laukka nostettiin aina huolellisen kulmanratsastuksen jälkeen, jolloin nuorempien oli helpompaa nostaa laukka. Saitte itse valita oliko se helpompi nostaa käynnistä vai ravista. Muutaman laukannoston jälkeen suunta vaihtui ja sitten otettiin seuraava ratsukko uralle. Laukannostot menivät ihan kohtalaisesti, vaikkakin muutamilla niiden nosto muistuttikin alkuunsa vähän kiitoravista laukkaan ajamista kuin varsinaista laukannostoa. Lopputunnista saitte vielä tehdä omaan tahtiin ympyröitä sekä siirtymisiä käynnin ja ravin välillä muistutellessani jälleen niistä turvaväleistä.

24.01.19 estevalmennus, valm. Jannica, kirj. Nana (330s)
Lunta tuprutti oikein urakalla kun saavuin Adinaa. Olin tähtäämässä estetunnille minulle täysin vieraalla ratsulla. Jannica oli vain todennut puhelimessa että tänään saat lentää muttei selventänyt tarkoittiko hän maneesin hiekan maistelemista vai oliko sillä varastossa piilossa pegasos. Jannica oli laittanut viestillä hevosen nimen joka osottautui Veikoksi. Kuka antaa hevosella vanha papan nimen lempinimeksi. Odotin ehkä vähintään 20-vuotiasta ruttu turpaista vaari heppaa mutta karsinassa seisoi komea orhi joka seurasi kiinnostuneena liikkeitäni. Annoin orin nuuskia hihaani ja rupesin hoitamaan sitä. Tallilla saapui muutama muukin jotka aikoivat jakaa estetunnin kanssani puheista päätellen.

Kun olin vihdoin varustanut itseni ja uljaan ratsuni suuntanamme oli maneesi jossa Jannica oli jo kokoamassa rataa. Hän tervehti minua iloisesti ja rapsutti Veikkoa otsasta. Kun kaikki olivat saapuneet maneesiin ja hetken ajan verrytelleet hevosiaan oli vuorossa radan läpi käynti vuorotellen. Aluksi esteet olivat noin 80cm korkeita joten ei paha. Kun tuli meidän vuoromme nostin laukan ja ohjasin Veikon kohti ensimmäistä estettä. Alku verkan aikana ori oli tuntunut hieman tahmealta mutta nyt allani liikkui enemmänkin pikajuna kuin etana. Veikko hyppäsi ensimmäisen esteen niin kaukaa etten meinannut kestää hypyssä mukana. Jannica ohjeisti minua pitämään tahdin ja tuomaan ratsuani hieman lähemmäksi estettä. Jo seuraava este sujui paremmin mutta pakko oli myöntää että orin hypyissä oli lennokkuutta.

Seurasimme sivusta kun kaksi muuta ratsukkoa hyppäsi meidän jälkeemme. Tosin voiko sitä katsomiseksi sanoa kun oli täysi työ pitää steppaileva ori allani edes hetken paikoillaan. Este korkeutta nostettiin osittain 90cm ja muutama 100cm. Jannica sanoi ettei Veikolla 100cm oltu hirveästi hypätty mutta eiköhän se tuolla energialla yli pääsisi. Oli taas meidän vuoro aloittaa joten menimme asemiin. Nostin hallitun laukan ja kohtasimme ekan esteen. Hyppy sujui hienosti. Toisella esteellä Veikko sekosi askelissaan tai sitten ratsastajan avut eivät olleet niin selkeät, mutta silti ylitimme esteen vähän kengurun loikan tapaisella hypyllä. Jannica ohjasi pitämään hevosen hyvällä kuolain tuntumalla ja ohjaamaan selkeillä avuilla. Toisella kertaa rata meni hyvin ja saimme osaksemme jopa hieman kehuja. Loppu verkat teimme ravissa paljon voltteja ja suunnan muutoksia. Talissa hoidin Veikon ja paketoin fleeceloimeen kuivumaan iltaheinien ääreen.

01.02.18 estevalmennus, valm. Sylvi Ojanne, kirj. omistaja (145s)
Aloitimme valmennuksen lyhyellä esittelyllä, kerroin Veikon olevan erikoinen ratsuponijalostukseen hankittu oripoika, joka oli kilpaillut välissä muualla, mutta palannut sitten lopulta kotiin siitoskäyttöön kymmenvuotiaana. Veikko on hyvätapainen, suhteellisen mukava ja rauhallinen ratsu täysiveriseksi. Alkutunnista se on yleensä, kuten tänäänkin hidas kuin etana ja saan jälleen käyttää hyvän tovin oriin herättelyyn verryttelyssä. Neljän esteen sarja onnistui meiltä hyvin, Veikko oli niin hidas liikkeissään, että väli tuppasi jäämään jopa pitkäksi. Hyppääminen ei ole alkuun kovin tasaista suoritusta, mutta kun moottori hurahtaa käyntiin on ori helpompi ratsastaa laukassa esteille. Pyörivän laukan esiin saaminen ja tahdin pitäminen esteiden välissä tuottavat alkuun ongelmaa, mutta sen jälkeen alkaa meilläkin sujua. Väliin saamme kuitenkin sopimaan joka kerralla askeleet oikein. Lopuksi hypätty lyhyt rata sujuu hyvin, nyt kun Veikkokin on jo hereillä. Mitään supernopeaa suoritusta ei kuitenkaan meiltä voi odottaa. Keskittyminen alkaa molemmilla jo herpaantua kirpakan pakkaspäivän vuoksi, mutta loppuverryttelytkin saadaan kunnialla vietyä loppuun.

01.02.18 estevalmennus, valm. Sylvi Ojanne (995s)
Helmikuinen valmennus oli täyttynyt mukavaa tahtia, kaikkien ratsukoiden kävellessä kentällä katselin heitä kentän reunalta toppavaatteisiin verhoutuneena. Esteitä kannattimille nostellessaan hän kyseli valmennettaviltaan hieman heidän hevosistaa. Jannican hevonen Veikko lompsi kaviouraa hitaanpuoleisesti, ja sellainen Jannica kertoikin hevosensa olevan - rauhallinen ja hitaastilämpenevä. Valmennuksen toinen täykkäri, kimo Inna taasen vaikutti innokkaalta, hieman hermostuneelta. Ponikokoa kentällä edustivat piensuokki Hups ratsastajansa Liian kanssa, sekä Perho sekä ratsuponinsa Roi. Hups eli Huppu oli Liian mukaan symppis ja maailman ihanin, olin kyllä täysin samaa mieltä katsellessani vireän tamman liikettä käynnin verryttelyssä. Nuori poni Roi taas hädintuskin oli päästänyt ratsastajaa selkäänsä kentälle tullessaan, niin innokas se oli ollut liikkumaan. Perho kertoi Roin olevan taitava hyppääjä, samaan aikaan pon hänen allaan singahti raville kerran jos toisenkin.

Kun tutustuminen hevosiin ja ratsastajiin oli suoritettu, ja nelikko oli verrytellyt pikaisesti, omaan tahtiinsa niin käynnissä kuin ravissakin, oli laukkaverryttelyn vuoro. Kentällä mahtui laukkaamaan hyvin, ratsukot toinen toisensa perään pyörivät ympärilläni keskiympyrällä. Innan ratsastajaa Tildaa muistutin puolipidätteiden tärkeydestä. “Istu vaan syvälle satulaan, hevonen ei karkaa alta! Ja puolipidätteitä, tee vaikka joka toiselle askeleelle! Hiitaammin, niin.” Innan laukka alkoikin rauhoittua Tildan ratsastaessa sitä aktiivisemmin ja tiivistämällä istuntaansa. Myös Liia sai ohjeita puolipidätteiden tekemiseen, mutta myös pohkeiden tuen tärkeyteen. Huppu näytti laukkaavan hieman lapa edellä, eikä ratsastaja saanut sisäpohjetta läpi. Pienellä hienosäädöllä ja aktiivisilla puolipidätteillä Huppu kuitenkin alkoi laukata rehellisesti, pyöristäen itseään. “Muista myös kehua, hieno tamma! Se kuuntelee sinua nyt jo paljon paremmin, hyvää työtä.” Hyppääminen aloitettiin kolmen esteen matalalla sarjalla. Laukka-askelia olin laskenut väliin kaksi. Kerroin tehtävästä ratsastajille, ja muistutin; pienemmillä askelilla kolmekin on aivan oikein, kunhan jokaiseen väliin askelia tulee saman verran. Tehtävälle suuntasivat ensimmäisinä Veikko ja Jannica. “Ratsasta eteen, anna mennä vain! Veikon olisi jo aika herätä tähän päivään.” Neuvoin, kun ratsukko nosti laukan. Muistuttelin Jannicaa myös ohjan tuesta, sillä Veikko valahti pitkäksi heti kun ohja sen sille salli.

“Kun pyydät eteen, pidä kuitenkin tuntuma, jotta hevosella on jotain mitä kohti edetä! Nyt Veikko pääsee vähän liian pitkäksi, joten kerää vain ohjaa ja pidä ne kädessä.” Ratsukon seuraavat hypyt olivatkin jo huomattavasti parempia ja ryhdikkäämpiä, Jannica sai kehua ratsuaan vuolaasti. “Ole vain itse terävämpi sen kanssa, sitä se kaipaa! Halutaan siitä vähän säpäkämpi.” Roi-poni pinkaisi sarjalle ennätysvauhdissa, ja venytti askeltaan väleihin. Kaksi laukka-askelta ensimmäiseen väliin, kolme askelta toiseen, sitten taas kaksi, ja sarjan ensimmäiset puomit kalahtivat maahan. Neuvoin Perhoa ratsastastamaan kentän ympäri laukassa, työstäen sitä hetken, ja yrittämään sitten uudelleen. “Istu vain alas, tiivistä istuntaa niin se ei pääse kauhomaan ja kiihdyttämään.” Samalla nostin itse puomit takaisin kannattimilleen.

“Saa tulla, ei yhtään tuon nopeampaa. Älä heitä ohjaa pois, se tarvitsee tukea!” Laskin myös esteiden laukkavälit ääneen ratsastajaa auttaakseni, vauhtia oli taas mutta suoritus huomattavasti edellistä hillitympi. “Hyyvä, kehu! Sinun ei tarvitse myödätä nuinkaan paljoa, Roi mahtuu kyllä hyppäämään vaikka pitäisitkin enemmän tuntumaa, nämä on pieniä esteitä.” Kaikki olivat suoriutuneet tehtävästä sarjalla, pidimme käyntitauon minun nostellessa myös rataesteitä pystyyn. Ne eivät olleet korkeita, aloitimme kaikille sopivasta 70 senttimetristä. Samalla kerroin radan kulusta; aloitetaan kaikille tutulla sarjalla oikeaan kierrokseen, sen jälkeen vaihdetaan suuntaa yksittäisellä halkaisijaesteellä M-E. Sen jälkeen voi ottaa raville, jos laukka ei vaihdu, mutta pian on oltava taas laukassa! Pitkällä sivulla on pitkän lähestymisen jälkeen pystyeste. Viimeiseksi hypätään halkaisijalla H-B oleva linja, jonka väli on noin neljä tai viisi laukka-askelta. Muiden etsiytyessä kentällä sellasiin paikkoihin, joissa he eivät olleet suorittavan ratsukon tiellä, neuvoin Tildaa taas rauhoittamaan Innan laukkaa. He aloittivat hyvässä tahdissa sarjalla, mutta Innan ottaessa viimeiseen väliin van yhden suuren laukka-askeleen, oli Tilda hevosensa kaulalla alta aikayksikön. Korjaus oli kuitenkin nopea, ja he jatkoivat pystyesteelle halkaisialla. Se hypättiin suurella loikalla, neuvoin Tildaa ottamaan hevosta vähän kiinni ja junttaamaan takamuksen satulaan. Pitkä lähestyminen sai kimon täysiverisen innostumaan, se nosti päätään ja kauhoi kohti estettä. Hyppy oli iso, mutta Tilda sai tamman hyvin takaisin kontrolliin sen jälkeen. Viimeiselle linjalle tultiin kovaa kyytiä, Inna hyppäsi isosti mutta Tilda oli selkeästi varautunut tähän. “Hienoja, isoja hyppyjä ainakin! Pysyt tahdissa hyvin mukana, vaikka toki tempo voisi olla hieman hillitympi. Mutta hyvä, kehu!” Seuraavaksi yrittämään ryhtyivät Huppu sekä Liia. Sarjaestettä lähestyessä vauhti oli hyvä ja tasainen, Huppu hyppäsi sarjan kuin vanha tekijä. Kaarteessa laukka hidastui, Huppu oli alitempoinen.

“Eteen eteen eteen, nyt pitää herätä! Ei voi hypätä tuossa temmossa.” Huppu kiipesi kyllä yli esteestä halkaisijalla, mutta laukka tippui raviin kulmassa. Pitkän lähestymisen pystylle kaksikolla oli hyvin aikaa kiihdyttää, ja Liia ratsastikin hevostaan reippaasti eteen. Pystyeste meni hyvin, ja sen jälkeen tempo pysyikin jo hyvänä. Linjalta kalahti alas ensimmäinen este, mutta sännätessäni nostamaan sitä huudahdin “ei haittaa!”. Linjan välillä Huppu pysyi hereillä ja laukka säilyi mallikkaasti. “Vähän se kaipaa vielä herättelyä, muuten oikein hyvin! Koeta vain itse ennakoida, milloin se on tiputtamassa tempoa, niinkuin vaikka kaarteissa saa ratsastaa rivakasti eteen.” neuvoin Liiaa. Roi ja Perho ratsastivat selkeästi aikaa, ja mikäs siinä. Rata eteni nopeaan tahtiin, mutta Roi oli selkeästi taitava hyppääjä. Pystyn ollessa seuraavana hyppäysvuorossa neuvoin pidättämään ponia, pitkällä ja suoralla lähestymisellä se saisi varmasti lisäpuhtia laukkaansa, joten pidätteet eivät olisi lainkaan pahitteeksi. Perho sai kuin saikin ratsastettua Roin pystylle hitaammassa temmossa, myös viimeinen linja sujui oikein hyvin. “Siltä saisi kyllä ottaa vähän vauhtia pois, niin ehtisit itsekin katsoa, mistä kohdin lähdette hyppyyn. Mutta hyvä, hyvä, sehän osaa kyllä hypätä!” kehuin salamannopeaa ratsukkoa. Jannica oli saanut Veikon heräämään hyvin sarjatehtävälle, mutta radalla vaarana oli hevosen liian pitkäksi valahtaminen. Muistutinkin Jannicaa omasta ryhdistä sekä nopeasta, terävästä jalasta, jolla Veikon laukkaa pitäisi korjata. Rata sujui hienosti ja tasaisesti, kaksikko ei pitänyt kiirettä mutta laukka pyöri kyllä. “Terävä pohje, linjalle pitää päästä hyvässä temmossa, esteiden välissä ei ehdi enää korjata!” neuvoin Jannicaa heidän lähestyessään viimeistä linjaa. Hän ratsastikin hyvin eteen, ja Veikko hyppäsi mallikkaasti.

Kun jokainen oli saanut hypätä radan läpi useampaan kertaan ja olin kaikkien suorituksiin tyytyväinen, oli loppuverryttelyn aika. Se hoitui kaikilta itsenäisesti, suurilla ympyröillä ja eteen alas ratsastaen. Huppu ja Veikko, hitaammat kaverukset olivat virkeinä ja rentoina loppuraveilla, ja ne polkivat hyvin askelia alleen. Inna ja Roi taas vaikuttivat saaneen päästää isoimpia höyryjä ulos, niitä vaikutti olevan nyt helpompi ja mielekkäämpi ratsastaa, sillä molemmat olivat keskittyneitä niille annettuihin tehtäviin. Loppukäynneillä kaikki kehuivat hevosiaan ja minä kaikkia ratsastajia kaikkien kantilta hienosti menneestä valmennuksesta!

26.11.17 estevalmennus, valmentaja: Emmi N, 271s
Adina oli minulle tuttu paikka, olinhan ollut siellä monesti mm. kilpailuissa omien ponieni kanssa. Tallin hevosiin olin saanut tutustua jalostusilmoitusten kautta, mutta koska talli on iso eikä minulla ole tällä hetkellä yhtään puoliverityyppisiä hevosia, oli Veikko minulle ihan uusi tuttavuus. Mielenkiintoinen täysiverisen ja cleveland bayn yhdistelmä sai minut suorastaan kihisemään innostuksesta. Luvassa oli estevalmennus Adinan tiluksissa. Keli oli märkä ja sateinen, muttei se haitannut meitä ollenkaan. Mieli oli virkeä ja iloinen. Jannica oli jo valmiina Veikon kanssa verryttelemässä. Kyselin hieman orin taustoista ja halusin tietää, mitkä olivat ratsukon heikkoudet heidän itsekertomana. Jannica toki on ammattilainen ja kilpaillut isoissakin luokissa, joten tiesin sanojen olevan totuusperäisiä. Veikko oli kuulemma tahmea ja esteillä hieman kömpelö. Ylimääräinen silmäpari joka huutaisi vinkkejä kentänlaidalla ei olisi siis ollenkaan pahitteeksi. Pystysin kentälle radan johon kuului muutama pysty, okseri, vesieste sekä muutama verryttelyristikko. Veikolla oli selkeästi tänään huono päivä. Ori liikkui erittäin tahmeasti ja sen laukka muistutti enemmän rikkinäistä keinuhevosta kuin kaunista estehevosen pyörivää laukkaa. "Tässä onkin hommaa", tuumin itsekseni. Jannica näytti kuitenkin sisukkuutensa ja aloitti verryttelemällä pienistä ristikoista. Vaihtelimme suuntaa sekä laukkaa välillä ja pyysin ratsukkoa tekemään myös kahdeksikkoja. Lopulta siirryttiin isompaan rataan sekä vesiesteeseen. Oriin parhaimpiin piirteisiin kuului ehdottomasti nöyryys ja rohkeus. Se ei vieroksunut vesiestettä lainkaan, vaan hyppäsi kauniilla varmuudella esteen ylitse. Kun valmennus lopulta läheni viimeisiä minuuttejaan oli ratsukon suoritus jo kohtalaisen hyvää. Tai no Jannica suoritti erittäinkin hyvin, alla oleva ratsu vain ei taipunut esteille ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Parhaansa sekin yritti kuitenkin ja oli ehdottomasti tuhat kertaa parempi mitä alkuminuuteilla! Kiitin Jannicaa siitä, että sain tulla Adinaan pitämään heille valmennuksen. Lopulta kipitin maasturilleni ja lähdin ajelemaan takaisin kohti omaa talliani shetlanninponien pieneen valtakuntaan.

14.06.17 estevalmennus, kirjoittaja: omistaja, 240s
Matka vanhaan kartanoon keskelle läntisen Englannin maaseutua oli meille hyvin jännittävä. Sää oli alkuun sateinen, mutta meille luvattiin sen muuttuvan vielä monta kertaa iltapäivän aikana. Nurmikentälle oli pystytetty monia leveitä ja kapeita esteitä, puunvärisiä ja niitä oli täytetty risukimpuilla ja heinäpaaleilla. Veikko reagoi niihin tottuneesti, olihan ori kilpaillut myös kenttää. Verryttelimme itsenäisesti tekemällä paljon voltteja, vaikka ryhmä olikin hyvin täynnä. Veikko on tottunut kisaaja, joten verryttely kuuden hevosen ryhmässä ei tuottanut tälläkään kertaa meille ongelmia, vaikka saikin katsoa tarkkaan mistä kohtaa ratsasti. Kaikilla ei myöskään ollut ihan ratsastuskentän pelisäännöt selvillä ja valmentaja joutui niistä useaan kertaa muistuttelemaan.

Ensimmäinen varsinainen tehtävä aloiteltiin neljän esteen linjalla, joista ratsastaja valitsi kaksi hypättäväkseen. Tehtävä perustui malttamiseen ja kuuliaisuuteen. Tehtävä sujui Veikon kanssa erittäin hyvin, se malttoi kuuliaisesti kuunnella mitkä esteistä olin valinnut ja suoritti tehtävän sujuvasti. Toinen tehtävä oli kolmen esteen kaareva linja kentän lyhyellä sivulla. Keskimmäinen este oli kapea portti, joka ensimmäisellä kerralla oli meille vaikea, koska Veikko ei ole mikään pienten linjojen mies, vaan vaatii tilaa kääntyäkseen linjalla. Seuraavilla kerroilla treenaus kuitenkin tuotti tulosta ja kieli keskellä suuta ratsastuksella saatiin ori pujoteltua oikean esteen yli. Erikoisesteet ja nurmipohja eivät vaikuttaneet työskentelyyn kokeneella kenttähevosella, sateesta se ei oikein tuntunut tykkäävän ja ympärillä pörräsi myös jonkun verran ötökkää, joista ori alkuverryttelyn aikana hermostui. Suurin haaste koko valmennuksen aikana taisi olla tuo edellämainittu ötökkäongelma, sade ja loppuhyppyjä kohden ori alkoi hieman kuumentua, kun jouduttiin enemmän odottelemaan omaa vuoroa, jos joku ratsu ei esteiden yli uskaltautunut.

14.06.17 estevalmennus, valmentaja: Elaine Banker, 101s
Jannicalla ja Veikolla sujui hyvin, ja Veikko oli rauhallinen ja nöyrän oloinen ratsastettava. Se ylitti esteet tehokkaasti ja otti hyviä, lennokkaita laukka-askelia niiden välissä, vaikka tiukat mutkat olivatkin sille hieman haastavia. Kyllä se häntäänsä viuhtoi, ja täydempi veri näkyi treenien lopussa pienenä hermostumisena, mutta sitä kesäsade, kärpäset ja hikitreeni teettävät. Ratsastaja voisi yrittää innostaa Veikkoa jo tunnin alusta hieman parempaan menoon ja kokeilla, miten orin saisi todella rentoutumaan ja keskittymään. Reipas irrottelu ihan kunnon laukassa voisi tehdä terää aina silloin tällöin ja ennen valmennuksia. Taito näkyy kyllä, samoin yhteistyö, mutta vielä kun saisi lisää intoa tähän tekemiseen, niin homma voisi helpottua.

01.07.17 kouluvalmennus, valmentaja: Sani, 277s
Olimme sopineet Jannican kanssa, että kävisin valmentamassa häntä ja hänen hevostaan Veikko pari kertaa. Tänään olikin ensimmäisen valmennuksen vuoro, joten olin suunnitellut meidän käyvän ensin aika lailla perusjuttuja ja sitten ensi kerralla vähän haastavampia tehtäviä. Ratsukolla oli alkuveryttelyt jo hyvässä vaiheessa, vaikkei Veikosta ihan heti uskonut, että se olisi liikkunut vielä senttiäkään. Se löntysteli kentällä niin vetelästi. Annoinkin heille tehtäväksi heti tavallisia käynti-ravi siirtymisiä. Ne eivät ensin sujuneet kovinkaan hyvin, sillä Veikko tuntui reagoivan pohkeisiin vasta viisi minuuttia myöhemmin. Kehotinkin Jannicaa rohkeasti käyttämään raippaa muutaman kerran, jotta ori vähän heräilisi. Kyllä sitä reippautta alkoi pikkuhiljaa näkyä ja kun ravi alkoi rullata suhteellisen hyvin, ryhdyttiin keskittymään enemmän muotoon.

Pyysin ratsukon tavalliselle kahdeksikolle. Tarkoituksena vain saada ori taivutettua hyvin molempiin suuntiin. Taivutukset sujuivatkin suhteellisen hyvin, nyt kun Veikon moottori oli vihdoin saatu heräteltyä. Sekoittaakseni vähän pakkaa, pyysin Jannicaa tekemään muutamia käyntisiirtymisiä. Nyt itse siirtymisissä ei ollut ongelmaa, mutta taivutus pääsi aina lipsahtamaan pois ja Jannicalla kesti aina turhan kauan saada se takaisin. Neuvoinkin ratsastajaa sitkeästi pitämään taivutuksen ja tekemään siirtymisen enemmän istunnalla. Ahkerien toistojen jälkeen Jannica saikin jujusta kiinni ja nyt taivutus säilyi läpi siirtymisen. Loppuun otimme vielä muutaman laukkaympyrän molempiin suuntiin. Veikko oli hyvin kuulolla, joten laukoissa ei ollut sen suurempia ongelmia. Taivutus tosin välillä aina unohtui, mutta huomauttaessani asiasta, Jannica nopeasti korjasi sen takaisin. Teimme vielä laukassakin muutamia ravisiirtymisiä. Ne sujuivat todella hyvin, joten uskalsin pyytää heiltä siirtymisiä suoraan käyntiin. Ensin Veikko otti väkisinkin muutaman raviaskeleen sekä hidastaessa että laukkaan palatessa, mutta herkistyi nopeasti pohkeelle ja tehtävä lähti sujumaan. Loppua kohden Veikolta alkoi tulla todella hienoja sekä voimakkaita nostoja. Laukkoihin oli aika lopettaa, joten annoin ratsukolle luvan loppukevennyksiin. Tästä olimme saaneet hyvän pohjan ensi kerran treenejä varten.

30.06.17 kouluvalmennus, valmentaja: Sani, 307s
Oli vuorossa Jannican ja Veikon toinen valmennus. Viime kerralla olin lähinnä tutustunut ratsukkoon ja korjaillut perusvirheitä, joten tällä kertaa keskityimme enemmän varsinaisiin kouluratoihin. Tarkoituksena olikin käydä pari helppo C:een ja helppo B:een ohjelmaa ja katsoa, missä kohdissa ratsukko tarvitsi eniten apua. Olin pyytänyt Jannicaa veryttelemään jo etukäteen, ja edessäni olikin ihan virkeästi liikkuva hevonen. Pyysin ratsukkoa heti helpommalle kouluradalle. Alku sujui hyvin, mutta ensimmäisessä peruutuksessa Veikko lähti sisälle päin eikä pysynyt suorassa. Pyysinkin Jannicaa tekemään muutamia peruutuksia, ennen kuin jatkaisi rataa eteenpäin. Neuvoin häntä pitämään molemmat pohkeet kunnolla kiinni kyljissä, mutta myös ohjat hyvällä tuntumalla. Seuraavat ongelmat tulivat askeleen pidentämisessä. Veikko kyllä lähti reippaasti eteenpäin, mutta ravi ei pysynyt hallittuna vaan ori vain juoksi pää pitkänä. Neuvoin Jannicaa taas pitämään ohjat napakasti kädessä ja ohjastuntuman mahdollisimman vakaana. Ratsukko ottikin nopeasti opikseen, eikä liikettä tarvinnut jäädä harjoittelemaan sen pidemmäksi aikaa. Loppurata sujui suhteellisen hyvin, vaikka ori tahtoikin vähän kaatua laukkaympyröissä sisälle päin. En kuitenkaan takertunut siihen vielä, joten lähdimme seuraavaksi harjoittelemaan helppo B:een rataa.

Alkurata sujui taas ratsukolta hyvin, mutta nelikaarisessa kiemuraurassa oli hieman ongelmia tien kanssa. Jannica ei oikein osannut hahmottaa tehtävää, joten kaarteet olivat erisuuruisia. Kävelinkin kiemuran malliksi, jonka jälkeen tehtävä sujui paremmin. Muistutin Jannicaa kuitenkin ratsastamaan syvemmälle kaarteisiin, nyt ne olivat hieman hätäisen oloisia. Seuraavaksi oli taas laukkojen vuoro. Vaikka Veikko ei nyt kaatunutkaan sisälle päin aivan niin kovin, jäimme silti työstämään laukkaa hetkeksi. Pyysin Jannicaa vähän lyhentämään laukkaa ja pitämään sisäpohkeen erityisen hyvin lähellä. Veikko laukkasi siltikin vähän huonossa tasapainossa, joten neuvoin Jannicaa nostamaan sisäohjaa ylöspäin ja pitämään kädet vakaina. Nyt laukka oli muuten hyvää, mutta se muuttui ponnettomaksi. Ratsastajalla olikin täysi työ saada kaikki palaset paikoilleen, mutta vihdoin onnistuessaan oli heidän menonsa todella hyvän näköistä. Ratsukko tuli vielä radan loppuun, eikä suurempia ongelmia enää ollut. Heidän menonsa oli hyvän näköistä, kunhan vain Jannica muisti olla selkeä ja kärsivällinen apujen kanssa.

23.12.18 Pk merkintä: sunnuntain itsenäinen ratsastus, kirj. Cherry (569s)
Itsenäisen ratsastuksen hevoslistaa lukiessani olisin voinut vaikka vannoa, että Veikko olisi ollut oikein perinteinen liinaharjainen suomenhevosori, vaan eipä ollutkaan! Oriksi se tosiaan paljastui, mutta varsin kaukana se noin muuten oli suomenhevosesta. Kyseessä oli hauskannäköinen, ehkä noin 160cm korkea cleveland bayn ja englantilaisen täysiverisen risteytys, jollaiseen en aikaisemmin ollutkaan törmännyt. Suurella mielenkiinnolla varustin hevosen, joka sujui varsin nopeasti Veikon käyttäytyessä lähes turvallisen käsiteltävän maineesta nauttivan keppihevosen tavoin - se ei tehnyt mitään sellaista, josta olisi voinut tulla sanomista hoitajalta. Ainoastaan satulavyön kiristäminen tuotti hieman ongelmia, kun hanakasti pullisteleva hevonen yritti parhaansa mukaan välttää satulan saamisen selkäänsä.

Suureksi hämmästyksekseni ehdin kuin ehdinkin maneesiin vain hieman yhdeksän jälkeen, joka tarkoitti sitä, että olin kerrankin vahingossa pysynyt aikataulussani. Matkalla ratsastushalliin Veikko olisi halunnut tehdä tuttavuutta jokaisen vastaantulijan kanssa, mutta ikuisena ilonpilaajana en kuitenkaan suostunut päästämään sitä kosketusetäisyydelle sen enempään hevosten kuin muidenkaan nelijalkaisten eläinten kanssa. Bellan sentään annoin rapsuttaa uutta tuttavuuttani, kun hänkin ehti vastaamme tulla tämän lyhyen matkan aikana. Ennen selkäännousua yritin vielä kiristää Veikon satulavyötä, mutta pullistelu jatkui yhä. Nousin varmuuden vuoksi satulaan jakkaralta, jottei ratsastus päättyisi heti alkuun nolosti satulan mahdollisesti päätyessä mahan alle. Selästä käsin sain viimein vyön sen verran kireälle, että uskalsin lähteä liikkeelle. Ensimmäisten metrien aikana tuskastelin mielessäni, miksen ollut tajunnut laittaa kannuksia jalkoihini, mutta sitten päätin selviytyi tällä kertaa ilman niitä tekemättä asiasta valtavaa numeroa.

Alkukäyntien jälkeen otin ohjat kunnolla käteen ja yritin aloittaa työskentelyn. Alkuperäinen ratsastussuunnitelmani jouti lähes heti roskakoriin, kun huomasin Veikon välttelevän oikein huolella työskentelyä. Se vaivautui kääntämään korvansa ehkä joka kolmannesta pohjeavusta ja joka viidenteen se reagoi jollain muullakin tavalla. Maneesin laidalta napattu kouluraippa joudutti hevosen reaktionopeutta hieman, mutta kovin herkäksi en sitä silti menisi tituleeraamaan. Koska halusin Veikon ehdottomasti paremmin pohkeeni eteen, aloin melko pian työstämään sitä siirtymisten parissa. Nopeatempoiset käynti-ravi-siirtymiset vaikuttivat ratsuni mielestä kuitenkin lähinnä entistäkin tylsemmiltä, joten päätin vaihtaa suunnitelmaa vielä kerran ja aloittaa työskentelyn sittenkin kevyessä laukassa.

En voinut mitään sille ajatukselle, että tuntui kuin olisin sisäänratsastanut kolmevuotiasta hevosta, kun parhaani mukaan usutin Veikkoa pitkillä sivuilla eteenpäin ja loivissa kaarteissa pyrin vain hieman tasapainottamaan sitä hidastamatta kuitenkaan yhtään ylimääräistä. Onnekseni suurin osa muista leiriläisistä tuli ratsastamaan vasta myöhemmin, joten minulla oli maneesissa riittävästi tilaa toteuttaa tällaista tehtävää. Olin aistivinani Veikossa laatua, jonka esiin kaivamisessa en kuitenkaan oikein onnistunut. Erityisesti sen laukka oli oikein mukavan tuntuista, mutta kyseinen askellaji onkin minulle kaikkein helpoin työskennellä.

Reippaan verryttelyn jälkeen annoin ruunikon hengähtää pienen hetken, jonka jälkeen ajattelin aloittavani kokonaan alusta. Siirtymiset olivatkin nyt hieman parempia, mutta tiettyä terävyyttä olisin kuitenkin toivonut niin pohje- kuin ohjasavullekin. Tuhmaksi Veikkoa ei kuitenkaan voinut sanoa, sillä kiltimpää ratsua saa hakea. Se ei suuttunut kovemmistakaan avuistani, vaan teki kaiken pyytämäni, suurella viiveellä vain. Se osasi alkeita sivuttaisliikkeistä, mutta järin pitkälle koulutettu se ei ollut. Koko ratsastuksen ajan hain vain hevoseen rehellistä eteenpäinpyrkimystä, missä jossain määrin lopulta onnistuinkin. Kovin helpoksi ratsuksi en oria kuitenkaan menisi sanomaan, sillä kyllä sen selässä joutui itsensä aivan kunnolla likoon laittamaan, mikäli mieli sen tekevän muutakin, kuin hölköttelevän pitkänä ja etupainoisena kierros toisensa perään.

Ratsastuksen jälkeen minulla oli hyvin aikaa hoitaa hevonen huolellisesti pois, putsata sen varusteet sekä vanhasta tottumuksesta kylmätä sen jalat, vaikkei hevosen hoito-ohjeissa kyseistä kohtaa normaalin ratsastuksen jälkeen ollutkaan. Kaikki Veikon saama huomio oli selvästi kotiinpäin, mutta kyllä porkkanapussin ilmestyminen mukaan kuvioihin sai hevosen ilmeen kirkastumaan aivan eri tavalla, kuin esimerkiksi kumisualla hierominen tai linimenttien läästiminen hevosen klipatulle karvapeittelle. Minun on kuitenkin pakko sanooa, että vaikkei Veikko ollutkaan kovin minun tyyliseni hevonen, oli sen ratsastaminen silti ehdottomasti kokeilemisen arvoinen kokemus.

11.11.17 Tarinakilpailut heB, sij. 4/4
Kuinka sinä ja paras ystäväsi tutustuitte: Olen kasvanut Adinassa, joten tutustuimme jo syntymässäni.
Mikä on parasta ystävässäsi: Pitkät hermot meidän oripoikien kanssa.
Missä ystävälläsi olisi vielä petrattavaa: Toisaalta niitä hermoja voisi venyttää hiukan lisää..
Missä sinä kaipaisit petrattavaa ystäväsi mielestä: Ehkä siinä samassa kärsivällisyydessä.
Ketä julkisuudenhenkilöä tai fiktiivistä hahmoa ystäväsi mielestäsi muistuttaa: Minna Haapkylä
Jos ystäväsi olisi laumasi jäsen, millaisen roolin hän saisi laumassasi: Pahjanpohjimmainen, kehkehkeh.. ihan vain kostoksi töihin joutumisesta sadekeleillä..

31.10.17 Halloween tarinakisat Rihtniemessä heB, 2/3
Veikko selkäänsä punaisen loimen sai,
oli minulla kädessä joku hiilihangoksi nimitetty kai.
Kypärään taiteilin molemmille puolelle sarvet,
ja maskeeraaja-ystävä sai koristella mulla arvet.
Lähikylään tehtiin pitkä yöllinen retki,
jossa oville koputeltiin ja aina tuli hetki,
jolloin oven varovaisesti avasi muori tai vaari,
käsissään miltei koko kaupan karkkilaari.
Jos ei karkkia jostain talosta löytynytkään,
eivät ihmiset muuta kananmunilta nähnytkään.
Saatuamme nämä paikat munitetuiksi,
oli aika lähteä kotiin merkkaamaan kalenteriin ruksi.
Ennen kotia poikettiin vielä naapurissa,
muttei hän uskaltanut ovea avata kalsareissa.
Avonaisesta ikkunasta sitten heittelimme kananmunat,
oli ainakin aamupalaksi gourmeemuonat.
Siitä suorimme kotiin reipasta tahtia,
jos vaikka naapuri sattuisi heräämään ennen kodinvahtia.
Kyseinen kodinvahti oli taltutettu luulla suurella,
eikä sitä tuntunut haittaavan pirun kuteet hevosella.