Kasvatustoiminta


Adinalla on pitkä historia ponien kasvattajana ja useimmiten varsat syntyvät omien hevostemme jälkeläiseksi, mutta käytämme paljon tuontihevosverta sekä lainaamme myös tarvittaessa uusia siitoshevosia käyttöömme. Hyväksi todetut periyttäjät pysyvät listoillamme pitkään ja keskimääräinen hevosen asumisaika on tallillamme noin kahdeksan vuotta! Se on pitkä aika virtuaalimaailmassa, mutta pidämme todella huolta hevosistamme myös niiden lopetettua kilpailemisen ja siirryttyä eläkkeelle. Kasvatimme tunnistat A.D. – alkuliitteestä ja suomenhevoset Adinan – kasvatusliitteestä, muutamalla vanhemmalla kasvatillamme on ollut käytössä AD – loppuliite. Aiempia kasvatusnimiämme ovat olleet Rahkaman, Ponytime sekä PT.

Kasvatuksen tavoitteena ovat hyvärakenteiset ja tasokkaat tulevaisuuden tähtiaineikset näyttöön ja käyttöön. Myymme varsoja yhtälaisesti tavotteellisiin kuin tarinakoteihinkin, niistä useimmat sopivat hyvin myös ratsastuskoulukäyttöön. Adinassa on hyvin harvoin aikuisia kasvatteja myynnissä, mutta löydät ne foorumilta. Tilausvarsoja, astutuksia ja tammaleasingia tarjoamme vuoden ympäri kilpailemisen ohella. Astutuspyynnöt hoidat helposti sähköpostitse tai foorumilla vieraskirjassa. Listauksesta näet kätevästi mitkä hevoset ovat siitoskäytössä sekä niiden suvunpituudet ja painotukset.

Myyntiehdot kasvateille
x sivut tehdään kuukauden kuluessa ja osoite ilmoitetaan sähköpostitse
x kuvat saa vaihtaa ja tietoja lisätä, perustietoja ei kuitenkaan saa muuttaa (pl. ruunaus)
x kasvattajaksi merkitään Jannica VRL-04799 + linkki etusivulle
x kaikkien kasvattien syntymämaa on Suomi
x jos myyt ponin, tarjoathan ensin meille takaisin!
x kuolleelle ponille tehdään muistosivut, kasvatin muuttaessa ilmoitathan uuden osoitteen sähköpostiin!
x sivujen ollessa toimimatta 3kk otan kasvatin takaisin
x VRL-tunnus suositeltava ostajalle, muttei pakollinen

Kasvatit 2021-2024 | Kasvatit 2017-2020 | Kasvatit 2013-2016 | Kasvatit 2009-2012

Tuontitoiminta

Tuomme jatkuvasti poneja ja hevosia Suomeen, joten ollessasi kiinnostunut tuonnista ota yhteyttä sähköpostitse ja katsotaan juuri teille sopiva diili. Tämän vuoden tuontimaat löydät foorumilta, jonne tulevat myöskin matkalta mukaan tarttuneet ylimääräiset tuontihevoset (koska niitähän aina tarttuu hihaan tunnetusti Jannicalle..)

Hoitajatoiminta ja yksityismajoitus

Adina tarjoaa yksilöllistä täysihoitoa kaikenlaisille hevosille, josta voit lukea lisää täältä. Hevosillemme otetaan myös hoitajat ja meillä on käytössä monipuolisia juttuja hoitajille, joista voit vilkaista täältä lisätietoa. Myös yksityishevosille haetaan toisinaan hoitajaa, otathan silloin yhteyttä suoraan hevosen omistajaan.

Tuntitoiminta ja leirit

Adina järjestää pääasiassa viikonloppuisin leiritoimintaa, johon voit tutustua täältä. Lisäksi Adinassa on otettu pitkän ajan jälkeen uudelleen käyttöön listatunnit, jotka ovat oiva tapa päästä mukaan tallimme toimintaan oman hevosen kanssa tai tutustua Adinan poneihin ja hevosiin, joista valtaosa sopii hyvin tuntikäyttöön pienimuotoisesti. Lisätietoa tunneista löydät tuntikartalta. Adina järjestää myös ajoittain valmennuksia ja kursseja.

Kilpailutoiminta ja seura

Adina järjestää kuukausittain aktiivisesti kilpailuja ja näyttelyjä jaosten ja villien kilpailujen saralla. Lisäksi järjestämme teemakilpailuja jaoksen puolella tarinakilpailujen muodossa sekä villien puolella kysynnän mukaan. Adina järjestää kuukausittain myöskin Villi-Cupit ja toimii VPA (villejä kisaavien) Laatuarvostelun pitopaikkana joka toinen kuukausi. Kaikki tapahtumamme löydät foorumilta ja niihin pystyy osallistumaan sähköpostitse tai foorumilla kunkin kutsun yhteydessä (pl. tarinakilpailut). Adina pitää myös joulukalenteria joka vuosi. Adina Pony Riders (APR) järjestää vuosittain cupin ja tarjoaa seuralaisille erilaisia jäsentehtäviä palkintoineen.