VPA Laatuarvostelu

Päivitetty viimeksi 28.01.2024

Ajankohtaista

* vähäisen osallistujamäärän vuoksi kokeiluun vuoden loppuun asti kisaosallistuminen sijoittumisen lisäksi
* tulosten linkityspakko poistettu, koska muillakaan jaoksilla sitä ei ole
* myös jälkeläisten ja vanhempien osalta huomioidaan kokeilun ajan kisaosallistumiset

Tervetuloa!

VPA laatuarvostelu on sivusto, joka pyrkii nostamaan villejä sijoituksia kisanneiden hevosten käyttöarvoa. VPA sivulta löydät kilpailukalenterin, jossa on kutsuja villeihin kilpailuihin, mutta VPA laatuarvostelun sijoituksiksi kelpaavat kaikki villit kilpailut, vaikka niitä ei olisi kalenteriin ilmoitettu. Myös Villi-Cupit löytyvät kilpailukalenterista ja niistä saa lisäpisteitä laatuarvostelussa.

VPA laatuarvostelu nousi pystyyn vuonna 2008, jolloin puikkoihin astui ensimmäisenä Violet. Sen jälkeen laatuarvostelua ovat pyörittäneet Nenna ja Juco. Kesäkuusta 2016 joulukuuhun 2017 laatuarvostelu oli kuitenkin hiljaiselolla, jonka jälkeen Jannica nappasi sen ylläpidettäväksi joulukuun alussa 2017. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin tammikuussa 2018 uudella tuomarikokoonpanolla, pisteytys ja aiemmat säännöt kuitenkin ovat pysyneet samoina koko VPA laatuarvostelun ajan. Lisätietoa osallistumisesta sekä pisteytyksestä saat kunkin linkin takaa. Aiemmin palkitut on myös koottu omalle sivulleen. Mikäli laatuarvostelusta herää kysymyksiä, ota rohkeasti yhteyttä ylläpitoon sähköpostitse.

Jannica

Ulkoasu © M Layouts