Hopearinteen Stormy

KTK-III

KutsumanimiStormy RekisterinumeroVH13-035-0048
Rotuconnemara Säkäkorkeus146cm
Sukupuoliori Värikimo
Syntymäaika13.03.2013 Suomi 15v Koulutustasova B / 130cm / CIC2 / vaativa
OmistajaJannica (VRL-04799) KasvattajaHopearinteen Ratsutila

Luonne

Stormy on komealiikkeinen ja isoegoinen poni, jolla riittää kapasiteettia, mutta myös omaa tahtoa. Ori on perinyt emänsä kipakan luonteen ja vaatii sekä käsittelyssä että ratsain napakan ihmisen, jotta homma ei ihan mene pelleilyksi. Kotioloissa Stormy on hieman hillitympi ja malttaa suuressa osassa käsittelytilanteita itsensä hallita, myös tammojen kanssa työskennellessään. Kisapaikoilla onkin sitten kierrokset koholla ja ori esiintyy mieluusti tammoille etenkin koulukisoissa, joissa on enemmän aikaa katsella ja pohtia kuin nopeatempoisissa lajeissa. Stormy on koulupuolella osaava poni, joka ei anna mitään ilmaiseksi, mutta yhteistyön soljuessa toimii kuin itsekseen. Vaativalle tasolle omaavan ponin kapasiteetti ja muoto riittää hyvin ja sen vahvinta osaamista ovat laukkatehtävät ja tasapainoiset vaihdot, joita se esittelee mielellään. Esteillä ori omaa hyvän tekniikan, mutta saattaa epävarman ratsastajan kanssa jäädä kyttäilemään erikoisesteillä ja maastossa, myös muuten kuin maastoesteillä, vaikka onkin täysin maastovarma napakan kuskin kanssa ja ohittaa isotkin kulkuneuvot ongelmitta toimien mielellään porukan vetäjänä vauhtimaastossakin. Stormy on kenttäratsuna hyvän kisapään omaava, eikä sitä haittaa odottelu pitkinä kisapäivinä. Kesäkisojen jälkeen ori mieluusti pulahtaa Adinan tai kisapaikan uittolammessa tai suihkussa ja rakastaa muutenkin vesielementtejä kisoissa. Energisen ja eteenpyrkivän orin kanssa työskennellessä paras ohje on suunnata loputtomalta tuntuva energia järkevään tekemiseen ja homma sujuu helpommin.

Sukutaulu

i. Lovely Rollo
km 144
ii. Machine
rn 145
iii. Super Hunter vkk 144
iie. Nacho Morning prn 146
ie. Lovely Emily
km 142
iei. Almost Survivor m 143
iee. Lovely Eliza km 141
e. Behind Me
trn 140
ei. Me and U
rn 144
eii. Because Is Me rn 145
eie. U are beautiful trn 144
ee. Behind Love
m 135
eei. Behind Of World m 137
eee. True About Love trn 140

Jälkeläiset

Laatuarvostelut

KRJ Laatuarvostelu

-

ERJ Laatuarvostelu

-

KERJ Laatuarvostelu

-

VVJ Laatuarvostelu

-

Ponikantakirja

20.12.21 - KTK-III - 69p

Näyttelytulokset

NJ näyttelyt

14.11.21 - irtoSERT - tuom. Miia Maria, Adina
14.11.22 - irtoSERT - tuom. Lissu T, Adina

VSN näyttelyt (10p)

25.10.21 - RCH - tuom. Sirpa, Adina

Kisatulokset

KRJ sijoitukset

Kilpaillut porrastetut loppuun, kisapisteet 40p.

ERJ sijoitukset

Kilpaillut porrastetut loppuun, kisapisteet 39p.
30.04.19 - 130cm - 6/77 - ERJ Cup
30.11.22 - 130cm - 7/93 - ERJ Cup

KERJ sijoitukset

Kilpaillut porrastetut loppuun, kisapisteet 26p.
31.07.18 - CIC2 - 3/28 - KERJ Cup
31.08.18 - CIC2 - 5/56 - KERJ Cup
31.05.19 - CIC2 - 3/23 - KERJ Cup
30.11.22 - CIC2 - 7/52 - KERJ Cup
26.11.23 - CIC2 - 2/7 - Adina

VVJ sijoitukset

Kilpaillut porrastetut loppuun, kisapisteet 39p.
28.04.19 - vaativa tarkkuuskoe - 1/45 - Keilakunkku II osak.
30.04.19 - vaativa yhdistetty - 6/36 - Keilakunkku finaali
30.06.19 - vaativa yhdistetty - 3/44 - VVJ Cup
30.11.19 - vaativa yhdistetty - 5/44 - VVJ Cup
31.12.23 - vaativa yhdistetty - 2/52 - VVJ Cup

Valmennukset

00.00.0000, este/koulu/valjakkovalmennus, valmentaja: X
Ei valmennuksia.

Päiväkirja

00.00.0000, kirjoittaja: X
Ei merkintöjä.