Frostbite v. Moons

YLA1, KRJ-I, SHLA-I, KTK-II, KV-II, Jl C

KUOLLUT 22.01.2023

KutsumanimiFrosty RekisterinumeroVH14-017-0728
Rotushetlanninponi Säkäkorkeus104cm
Sukupuoliori Värikimo
Syntymäaika20.08.2014 28v Koulutustasohelppo B
OmistajaJannica (VRL-04799) KasvattajaMoondance

Luonne

Aikanaan halusin oristani Herculeksesta varsan, mutta itselläni ei ollut sille sopivaa emää. Hetken pohdittuani asiaa päätin siitosliisata sopivan tamman sen sijaan, että ostaisin taas oman. Löysin menestyneen Fringillan, joka muutti varsomisen ajaksi meille Moondanceen. 20.08.2014 näki päivänvalon ensimmäistä kertaa kimo pieni ja ruipelo shetlanninponiori. Oria olin toivonutkin jatkamaan Herculeksen hienoa isälinjaa! Varsa sai nimeksi Frostbiten - syynä oli se, että jo pienenä varsana Frosty tykkäsi näykkiä ihmisiä ja olla semmoinen hapannaama kuin isänsäkin oli.

Kahdesta ponimaisesta vanhemmasta harvoin tulee kilttiä ja kuuliaista varsaa, vaikka sanotaankin, ettei luonne muka periydy. Frosty on isänsä tavoin itseänsä täynnä oleva ori ja emältään se taas on perinyt pippurisuuden. Onneksi myös kouluratsastustaidot ovat periytyneet ja Frostya jaksaa tallissa katsella, koska se on niin hieno ratsastaessa. Pikkuori ei tule toimeen muiden hevosten kanssa kovin hyvin, lukuunottamatta tammoja minishettiksistä isoihin suomenhevosiin - niille Frosty huutelee ja keimailee parhaansa mukaan. Se kuvittelee olevansa suurikin hevonen, jolla on varaa uhota tallin kookkaimmallekin suomenhevosorille. Hoitaessa Frosty on AD/HD, joka ei malttaisi olla hetkeäkään aloillaan. Sen hoitaminen ja varustaminen on raskasta puuhaa, mutta onnistuu kyllä kärsivälliseltä hoitajalta. Frosty ei onneksi ole ilkeä ihmisiä kohtaan, eikä tahallaan tee pahaa kärpäsellekään. Karsinaa ympäri pyöriessä se saattaa vahingossa tallata hoitajan varpaalle tai kaataa hänet innostuessaan liikaa ohikulkevasta tammasta.

Ratsastaessa Frosty on pippurinen tapaus, joka ei anna ilmaiseksi mitään. Jos sen selässä vain matkustelee, niin meno näyttää juuri sen mukaiselta. Alussa pikkuori on yleensä liiankin reipas ja juoksee helposti alta pois, mutta napakka ratsastaja saa pidätteet menemään läpi alkuverryttelyn jälkeen. Frosty kulkee ryhdikkäänä ja sillä on yllättävän lennokkaat askeleet pieneksi lihavaksi shetlanninponiksi. Niissä istuminen tosin tuntuu siltä, kuin alla olisi Singerin ompelukone. Orin laji on kouluratsastus ehdottomasti. Se on herkkä avuille ja varsinkin istunnalle halutessaan niin. Esteiden hyppääminen Frostyn kanssa on aivan toivotonta hommaa, sillä se ei osaa laittaa jalkojansa oikein ja kuumuu niin paljon, ettei malttaisi siirtyä lainkaan raviin tai käyntiin. Parempi jättää hyppääminen niille, jotka sen oikeasti osaavat. Maastossa Frosty on luotettava, mutta reipas. Sen selässä saattaa arimpia ratsastajia alkaa hirvittämään. Frosty ei pelkää mitään, mutta saattaa joskus hieman lähteä käsistä. Kunnon pidätteiden ja satulassa istumisen myötä se kyllä hidastaa aina - jarrutusmatka tosin on hieman vaihteleva.

Lastaaminen ja kuljettaminen eivät tuota Frostylle ongelmia, ellei kosketusetäisyydellä ole toista hevosta. Hevosautossa kannattaa jättää yksi tyhjä paikka väliin, niin säästytään suuremmilta ongelmilta. Kilpapaikalle päästyä Frosty kajauttaa sellaisen tervehdyksen, että luulisi paikalle saapuneen isonkin orin. Usein muita kanssakilpailijoita naurattaa pienen orin suuri ego. Se yrittää uhota verryttelyssä muille oreille ja huudella tammoille, joten ratsastajan täytyy olla ehdottoman hereillä ja laittaa pikkuori hommiin. Kilpasuoritukseen se yleensä keskittyy hienosti ja tuntuu haluavan päästä palkintojenjakoon. Ehkä syynä on se, että kaikki ihailevat uljasta Frostya ruusuke suitsissa - ainakin sen omasta mielestä.
© kasvattaja

Sukutaulu

i. Hercules
vkk 102
SHLA-I, KTK-III, KRJ-II, YLA1, Vir MVA Ch
ii. Hexagon
vkkkm 100
iii. Horror v.d. Nieuwemaan rn 96
iie. Amitie vkkkm 96
ie. Loveletter
vkkkrj 95
iei. Jillian's Tosca m 106
iee. Lola vkkkrj 101
e. Fringilla
rtkrj 104
YLA1, SHLA-I, KRJ-I
ei. Domherre
rtkrj 107
eii. Herr Bizarr rn 107
eie. Rik Rittade rtkrj 102
ee. Blåklint
vrt 104
eei. Formelförare rt 105
eee. Pryd Mental päis 100

Jälkeläiset

Laatuarvostelut

Kouluvarsojen Laatuarvostelu

20.12.14 - KV-II - 28p

KRJ Laatuarvostelu

25.04.17 - KRJ-I - 105p

YLA Laatuarvostelu

30.06.18 - YLA1 - 102p

KERJ Laatuarvostelu

20.12.16 - SHLA-I - 120p

Kantakirjaus

25.02.15 - KTK-II- 73p

Näyttelytulokset

VSN Näyttelyt 80p

20.02.17 - SW4 - Maybeck Stud
20.01.17 - SW5 - Thirteen

NJ Näyttelyt

11.12.14 - irtoSERT - tuom. Jade, Adina
25.02.19 - irtoSERT - tuom. Lissu T, Huvitus

Rotunäyttelyt

28.04.19 - II palk, LKV3 - tuom. Emmi N.

Kisatulokset

KRJ 42 sijoitusta

28.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (6/40)
26.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (4/40)
24.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/40)
22.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (4/40)
22.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (6/40)
20.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (3/40)
16.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/40)
15.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (3/40)
05.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (1/30)
04.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (6/60)
04.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (3/40)
01.05.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (6/60)
20.04.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (6/50)
18.04.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (6/50)
16.04.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (7/50)
15.04.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (5/50)
17.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (1/40)
09.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (1/40)
03.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (6/40)
02.03.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (3/40)
02.02.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (3/40)
30.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (2/40)
25.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (5/40)
24.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (5/60)
23.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (7/60)
23.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (5/60)
23.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (4/40)
22.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (4/50)
22.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/50)
21.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo C (2/50)
16.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (4/40)
13.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (3/40)
17.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (3/100)
01.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo D (3/50)
30.12.2014 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo D (3/50)
29.12.2014 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (6/60)
22.12.2014 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (6/50)
05.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (4/50)
03.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (6/50)
02.01.2015 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (3/50)
11.12.2014 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (2/50)
05.12.2014 kutsu, KRJ kouluratsastus, Helppo B (1/30)

Valmennukset

15.09.16 kouluvalmennus, valmentaja: Josefina (119s)
Frosty olikin minulle jo ennestään tuttu poni valmennettavaksi. Tänäänkin jatkoimme ponin kanssa työskentelyä kouluratsastuksen parissa. Tehtäväksi otimme kuitenkin tänään esille laukanvaihdot ravin kautta. Ratsukko aloitti alkuverryttelyn ensin käynnissä ja myöhemmin myös rauhallisesti ravissa. Aloitimme ensin työstämällä ravia ympyrällä. Pientä temponvaihtelua ja pysähdyksiä suoraan ravista. Frosty oli selvästi hyvällä tuulella ja näytti omistajalleen itsestään pelkkää hyvää puolta. Vaihdoimme ympyrällä suunnan ja jatkoimme samoja juttuja vielä toiseen kierrokseen. Kehuin ratsukkoa ja samalla pyysin laukkaa. Tarkoituksena oli etsiä alle rauhallinen laukka, josta on helppo pikaisesti laskeutua raviin ja sen kautta nostaa vastakkainen laukka. Tehtävä sujui pyydetysti ja Frosty suoritti hommansa niin kuin halusimmekin! Muutamien toistojen jälkeen palkitsimme ponin rauhallisella loppuverryttelyllä ja misery sai viedä ratsunsa talliin. Valmennus oli kaikkien osalta todella onnistunut!

01.09.16 kouluvalmennus, valmentaja: Josefina (139s)
Tänään pääsin ensimmäistä kertaa valmentamaan shetlanninponia. Suloista ja taitavaa oria, Frostya. Valmennuksen tarkoituksena oli käydä läpi kouluratsastukseen liittyviä asioita, erityisesti teiden siisteyttä ja ravissa työskentelyä. Ratsukko verrytteli jo kentällä itsenäisesti saavuttuani paikalle. Kimo ja pieni pallero ravaili kentällä ihan hyvännäköisesti. Taivutteluja ja ympyröitä oli alkuun hyvä tehdä, jotta poni on kaikilla avuilla hyvin. Pyysin kuskia hidastamaan vauhtia ja istumaan harjoitusravissa, jatkaen taivutteluja ja ympyröiden tekemistä. Ravin tuli olla hallitun näköistä ja eteenpäinpyrkivää, mutta sipsutus ja päätön kaahailu ei ollut hyväksyttävää. Kulmat tuli ratsastaa läpi kunnolla siisteiksi ja ympyröiden tuli olla kauniin pyöreitä ja hyvän kokoisia. Seuraavaksi siirryimme tekemään laukassa keskiympyrää. Frosty säntäili laukassa aluksi hieman miten itse halusi, mutta misery sai kuitenkin homman käsiinsä melko pian. Ympyrä itsessään oli hyväksyttävän kokoinen ja selvästi harjoiteltu asia. Muutamien onnistuneiden ympyröiden jälkeen annoin ratsukon siirtyä loppuravien kautta käyntiin ja lähteä takaisin talliin.

08.03.15 kouluvalmennus, valmentaja: Nerita (144s)
Lupauduin toisen kerran valmetamaan Frostya ja miseryä. Tänään ohjelmassa olisi pohkeenväistöt ja vähän vastalaukkaa kiemurauralla. Ratsukko oli lämmitellyt jo valmiiksi, joten aloittelimme pohkeenväistöillä käynnissä. Oria ei olisi tahtonut kiinnostaa yhtään, mutta misery sai kuitenkin ponin tekemään väistöt ihan hyvin. Tätä tehtiin jonkin aikaa molempiin suuntiin, kunnes se sujui hyvin. Sitten siirryttiin raviin, jossa poni teki väistöt alusta asti todella nätisti. Tiedä sitten mikä mielenmuutos ponille tuli vai halusiko se nopeasti eroon tästä tehtävästä. Kun ravissakin oli tehty väistöt molempiin suuntiin, vaihdettiin vastalaukkaan kiemurauralla. Tästä tehtävästi Frosty ilmeisestikin nautti, koska se muuttui taas kuuliaiseksi ja herkäksi avuille. Vastalaukka ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia ja misery ei joutunut kokoajan vahtimaan että vastalaukka säilyy. Kiemurauraa aloitettiin eri kulmista ja eri suunnista. Vasen laukka oli hiukan hankalampi kuin oikea, mutta ero ei ollut kovinkaan suuri. Frostyn mieliksi lopettelimme sitten tämän jälkeen valmennuksen ja ratsukko lähtikin vielä käymään ulkona kävelemässä.

01.03.15 kouluvalmennus, valmentaja: Nerita (176s)
Suloinen kimo Frosty-poni kipitti maneesissa reippaasti ja olisi mennyt vielä kovempaa jos misery olisi sallinut. Orin kanssa tehtäisiin tänään pysähdyksiä, peruutuksia ja temponvaihteluita. Aluksi tehtiin vain muutama pysähdys. Kun Frosty pysähtyi niin että takajalat ovat suurin piirtein vierekkäin, lisättiin peruutukset. Ori peruutti hyvin ensimmäiset kolme askelta, mutta sitten se pysähtyi. Kukaan ei patistanut sitä jatkamaan, joten se pysähtyi siinä vaiheessa joka kerta. Kun mainitsin asiasta miserylle, sai tämä ponin peruuttamaan muutaman yrityksen jälkeen sen viisi tai kuusikin askelta. Sitten siirryttiin raviin, jossa välillä tehtiin pelkkiä temponvaihteluita ja välillä pysähdyksiä sekä peruutus todella lyhyestä ravista. Frosty oli selkeästi mukavalla päällä, koska se teki juuri niin kuin misery pyysi. Askel piteni ja lyheni helpon näköisesti, melkein kuin ajatuksen voimalla. Tauon jälkeen siirryttiin laukkaan, jossa tehtiin temponvaihteluita. Ori paineli menemään oikein vauhdilla ja niin pitkin askelin kuin ponille oli mahdollista, kun sille annettiin lupa. Kyllä se myös lyhensi ja hiljensi vauhtia heti kun käskettiin. Näitä oli turha jäädä hinkkaamaan kun ne sujuivat niin hienosti, että lopettelimme sitten valmennusta. Ratsukko ravaili ja käveli vielä lopuksi samalla kun keskustelimme miseryn kanssa.

20.02.15 kouluvalmennus, valmentaja: Sani (108s)
Moondancen kentällä minua odotti tuttu pari, misery ja Frosty. Ori vaikutti tapansa mukaan menevältä ja vauhtia olisi tosiaan voinut vaikka muille jakaa. Tänään harjoittelisimme kolmikaarista kiemurauraa kaikissa askellajeissa. Frosty ei olisi millään malttanut kävellä, vaan karkasi raville aina tilaisuuden tullen. Lopulta misery sai oriin kuitenkin hieman rauhoittumaan ja taas keskittymään siihen, mitä oltiin tekemässä. Frosty taipui hyvin molempiin suuntiin niin käynnissä kuin ravissakin ja meno näytti oikein siistiltä. Laukassa oli tarkoitus mennä kaikki kolme kaarretta laukkaa vaihtamatta, eli keskimmäiselle kaarteelle tulisi vastalaukkapätkä. Ori suoriutui melko hyvin tehtävästä, vaikkakin ensimmäisillä kerroilla se vaihtoi laukan oikeaksi. Lopussa sain taas olla oikein tyytyväinen valmennettaviini ja toivotin heille onnea matkaan tuleviin koitoksiin.

14.02.15 kouluvalmennus, valmentaja: Sani (104s)
Misery ja kimo shettisoriinsa Frosty verryttelivät jo Moondancen kentällä, kun saavuin paikalle. Pieni ori ravasi semmoista haipakkaa ympäri kenttää, että piti oikein miettiä, että mitähän tästä oikein tulee. Misery näytti tuskaiselta poninsa kyydissä ja kertoi Frostyn olevan aina alkuun hieman haastava. Aloitimme työskentelyn ja tänään oli vuorossa pohkeenväistöjen treenaaminen. Frosty oli rauhoittunut jo hieman, ratsastaja selvästi tiesi, mitä on tekemässä. Vauhdikas poni sekosi hieman askeleissaan ensimmäisillä kerroilla ja alkoi pikkuhiljaa hiljentämään vauhtiaan. Ori alkoi selkeästi keskittymään siihen, mihin jalkansa laittaa ja väistöt alkoivat sujumaan oikein mallikkaasti. Ravissa vauhti oli vielä ehkä ihan hitusen liian luja. Olin kuitenkin tyytyväinen valmennettaviini ja jätin heidät loppuverryttelemään itsenäisesti.

Päiväkirja

06.12.16 Itsenäisyyspäivän ponimaasto, kirjoittaja: kasvattaja (207s)
Perinteiden mukaan itsenäisyyspäivän aamuna starttaa kaksi eri maastoporukkaa - pikkuponit ja myöhemmin suomenhevoset. Pikkuponeihin ilmoittautui kuusi ratsastajaa. Pääsin itse tietenkin valitsemaan ensimmäisenä ratsuni ja tällä kertaa halusin Frostyllä joukon vetäjäksi. Se ei pelkää mitään, mutta toivottavasti pysyy hanskassa koko lenkin ajan... Ponit olivat hieman ihmeissään kun heti aamuheinien jälkeen alettiinkin harjaamaan ja varustamaan, eikä päästykään tarhaan. Suuntasin lumiseen metsään Frostyn kanssa ja muut tulivat perässä siistinä jonona. Frosty taivalsi reippain askelin korvat hörössä ja selkeästi nautti, kun pääsi pitkästä aikaa maastoilemaan. Hetken metsässä talsimisen jälkeen tuli eteen metsäautotie ja nostin kevyen ravin. Frosty olisi halunnut mennä hieman kovempaa, mutta pidätteet menivät hienosti läpi. Lumi pöllysi, pakkanen paukkui ja kuului tyytyäistä pärskintää.

Ensimmäinen laukkapätkä otettiin pellolla. Frosty painatti edellä sellaista kyytiä, että muut meinasivat jäädä heti kättelyssä. Yritin pidättää minkä jaksoin, mutta totesin lopulta, ettei se auttanut mitään. Tyydyin vain nauttimaan menosta ja ohjaamaan pellon loputtua ympäri. Muut tulivat perässä minkä pienistä koivistaan pääsivät. Muutaman laukkakierroksen jälkeen Frosty suostui pudottamaan käynnille. Toisetkin saivat meidät kiinni ja lähdimme taas jonomuodostelmassa kävelemään kotia kohti. "Huhhuh mitä kyytiä", kuului taaempaa naurunsekaisia kommentteja, "ei tainnut olla Frosty ihan hallinnassa". "Voihan sen niinkin sanoa", vastasin hymyillen takaisin. Puolen tunnin kävelyn päästä olimme taas tallilla. Ensin hoidettiin ponit ja sitten juotiin glögit ja syötiin herkut.

25.09.16 Lastausongelmaa, kirjoittaja: Siguri (111s)
”Kymmenes kerta toden sanoo - vai miten se meni?” naurahtaa Noora kulkiessaan hevosauton ohi. ”Älä ivaa vaan tule auttamaan!” tiuskaisen hänelle. Pidän molemmilla käsilläni kiinni riimunarusta, jonka toisessa päässä Frosty riuhtoo päätään. Ori teki täydellisen stopin kuljetusauton eteen, ja olen ehtinyt tapella sen kanssa jo monta minuuttia. ”Otetaan Violetta pois ja laitetaan Frosty ensin, se auttaa yleensä”, toteaa Noora ja lähtee irrottamaan juuri lastaamaani Violettaa autosta. Kierrän Frostyn kanssa tallipihalla ympyrää sen aikaa, että Violetta on poissa näköetäisyydellä, ja kumma kyllä kaikessa rauhassa Frosty astelee kiltisti perässäni autoon. ”Frostyllä on vähän tapana tehdä tuota”, sanoo Noora palatessaan takaisin Violetan kanssa. Tamma onkin helpompi lastata kyytiin, ja pian olemme valmiita lähtemään kohti kouluratsastuskisoja.

15.02.16 Epäonnea laatuarvostelussa, kirjoittaja: kasvattaja (104s)
Tämä on taas niitä päiviä, kun mikään ei mene putkeen. Aamulla löysin Frostyn karsinasta loimi mytyssä ja valkoinen karva turpeesta ruskeana. Ei auttanut kuin pestä nopeasti uudestaan, loimittaa huolella ja pakata poni autoon. Matkan ajan kaikki sentään meni kuten piti ja ehdimme ajoissa paikalle, vaikka hetken sekin vaikutti epätoivoiselta tehtävältä. Frosty ei käyttäytynyt yhtään hyvin kokeissa. Se laahusti kuin täi tervassa ja rakennearvostelussa taas ei seissyt aloillaan viittä sekuntia kaueampaa. Ei ollut mikään yllätys, kun palkintojenjaossa tuli KRJ-III palkinto. Frosty jäi illalla ilman palkintoporkkanoita, jotka lupasin, jos se käyttäytyisi hyvin. Ei auta kuin yrittää korottaa palkintoa joku kerta ja toivoa, että olisi parempi päivä!