Lykkelig Matias

00.00.0000, kouluvalmennus, valmentaja: X
Ei valmennuksia.

10.03.19 Avajaiskilpailut O'Harassa (133s)
Haukoin suutani kuin kala kuivalla maalla. Olin tullut Maten kanssa uudelle tallille kilpailemaan, enkä kyllä ollut rehellisesti sanoen odottanut mitään tämänkaltaista. Kaikkialla oli ensinnäkin vihreää, siis VIHREÄÄ! Vähän radikaali muutos kun olimme lentokoneeseen astuneet Rovaniemen -16 asteessa! Hyvin kuitenkin olimme sopeutuneet vaihtuneeseen ilmastoon, tännehän voisi jäädä vaikka asumaan. Ranch oli ihanan kodikas ja ehkä pienempi kuin osasin odottaa, hyvällä tavalla erilainen. En viihtynyt isojen tallien vilskeessä, vaikka meilläkin hevosia oli paljon niin siellä oli hyvin rauhallista. Kodikkuus huokui myös tallinomistajasta, joka tuli oikein kädestä pitäen meidät toivottamaan tervetulleiksi. Paikasta löytyi monipuoliset majoitustilat suihkuineen, tallitupa oli aivan ihana, jo sielläkin olisi voinut majoittua. Menimme sisälle taloon Benjaminin perässä, olin haltioissani kaikesta näkemästäni, aivan kuin lännenelokuvasta. Kiittelin kovasti, että saisimme olla vieraana täällä viikon Maten kanssa ja odotin jo innolla miehen lupaamaa maastoa upeissa maisemissa!

10.03.19 Avajaiskilpailut O'Harassa, kirjoittaja: Benjamin (VRL-12637) (203s)
Trailerin pysähdyttyä tallin pihaan ratin takaa hyppäsi terhakkaan näköinen nuori nainen, joka siirtyi vikkelästi päästämään hevostaan jaloittelemaan Australian paahtavan auringon alle. Nähdessäni mikä hevonen trailerista peruutti valehtelisin, jos sanoisin etten vähän yllättynyt. Norjan vuonohevosta ei O' Harassa olekaan koskaan ennen ollut sen pitkän historian aikana, enkä ollut ajatellut sellaista ihan äkkiseltään pääseväni näkemään omilla tiluksillani. Siksipä vähitellen leveä hymy nousi huulilleni ja kävelin reippaasti kättelemään naista, joka piteli yhtä terhakkaan näköistä poniaan narun päässä. Kauniin hallakon orin harja oli tasaisesti pystyyn leikattu ja sen katse oli kiltti ja eläväinen. Sain kuulla, että oria kutsuttiin Mateksi, ja sen omistajatar kuulosti erittäin ylpeältä. Ymmärsin sen sävyn vallan mainiosti oria katsellessani. Jos minäkin sellaisen omistaisin niin takuulla olisin ylpeä. Nuori ori ilmoitti tulostaan tallia kohti lähtiessämme kimeästi hirnumalla, johon se sai vastauksia tarhoilta. Herrasmies se poni selvästi oli, kun niin fiksusti itsensä esitteli heti ensi metreiltä. Tallista oli useampi karsina varattu kisaajien käyttöön, johon Mattekin pääsi matkalta toipumaan. Ori otti heti tehtäväkseen tutkia jokaisen nurkan ihan perinpohjin, jonka jälkeen se heittäytyi äänekkäästi pärskähdellen selälleen piehtaroimaan. Jos en vielä entuudestaan ollut kisoista innoissani, niin nyt viimeistään olin. Halusin nähdä sen hauskan näköisen, reippaan oloisen orin tositoimissa. Siitä tulisi varmasti mielenkiintoinen kokemus sekä itselleni että Matelle omistajansa kanssa!

05.02.17 Luonnollisen hevosmiestaidon klinikka Susikalliossa (340s)
Runebergin päivän kunniaksi lähdimme Matten kanssa Susikallion maneesiin katsomaan klinikkaa ja siinä samassa hieman opiskelemaankin hevosmiestaidon saloja gurun Eliah J. Grenbergin johdolla. Klinikan aikana opimme seuraamaan niin omia kuin muitakin hevosia, jotka toimivat klinikalla esimerkkeinä. Miehen työskentely oli samaan aikaan varmaa ja huomaamatonta, siinä voi vielä olla paljon oppimista etenkin villihkön Maten kanssa.. Klinikka oli kaksiosainen, Matte ja minä toimimme esimerkkeinä muutaman muun kanssa hevosten ajatusten pohdinnassa ja siinä miten usein ihminen inhimillistää hevosen ajatukset ja tunteet, johon itsekin sorrun todella usein, valitettavasti. Eliah selitti ensin juurta jaksaen mitä kuuluu hevosen perustarpeisiin, senhän me toki tiesimme jo ennestään, hevosseuran, ulkoilua ja sopivasti ravintoa.

Hän vertasi kauraturpiamme preerialla vaeltaviin hevosiin, jotka eivät todellakaan tarvinneet kolmea eri satulaa tai miljoonaa loimea. En voinut olla vilkaisematta erästäkin "pappa betalar-ponia" joka tyttöineen seisoi maneesin reunassa viimeisen päälle puetussa uudessa varmasti muutaman satasen talliloimessa.. en voinut uskoa, että klipatullakaan hevosella lämmitetyssä maneesissa kylmä tulisi, pärjäsihän meidän Mattekin ilman, vaikka oli klipattu päästä häntään viimeistä karvaa myöden.. Seuraavaksi mies kysyi hevosten kommunikointitavoista, moni osasi nimetä elekielestä aika monta osaa. Ja kiinnitti myös huomiota siihen, että "puhumaton" hevonen, joka seisoo tarhan tai karsinan nurkassa apaattisena ei ole se maailman kiltein kultamussukka, vaan luultavasti pitkäaikaisen stressitekijän alistama. Samalla tavoin toimii jokaista maneesinnurkkaa pelkäävä tuntihevonen, joka on oppinut siihen että vaikkapa epäsopivat varusteet tai huonon tasapainon omaava ratsastaja keikkuu vähemmän hallitusti seuraavaksi maneesinpohjalla kun tarpeeksi säikkyy.. ja pääsee näin tilanteesta eroon. Lopuksi mies kertoi vielä muutaman sanasen join-upista, joka meille olikin tuttu juttu maastakäsittelyleireiltä vuosien ajalta, joten päätin keskittyä meidän harjoittelussamme tuohon ensimmäiseen osioon:

- Matten ongelma on hoitaessa kaikenlainen "puuhastelu"
- puuhastelu johtuu todennäköisesti tylsyydestä, nuori ori haluaa jotakin tekemistä
- mikäli sille ei tarjota tekemistä se stressaantuu ja alkaa purkamaan energiaansa ja turhautumista ihmiseen näykkimällä tai pyörimällä
- oria voisi auttaa tilanteessa hoitamalla sen esimerkiksi käytävällä, jossa sillä on enemmän seurailtavaa tai hoitamalla vaikka ulkona hoitopuomilla
- myös kaverin tuominen viereiseen karsinaan tai käytävälle voisi rauhoittaa tilannetta, vaikkei ori läheisriippuvainen olekaan
- myös liikutusajankohdalla voisi helpottaa orin malttamista liikuttamalla sen ruoan jälkeen tai muiden kanssa yhtä aikaa.

24.12.16 Joulujuhla Niflheim, Jouluvaellus (390s)
Puristin täysillä ohjista saadakseni Matten kuuntelemaan edes hetkeksi, että yritin hidastaa sitä eikä tässä ollut mitään hätää. Myrsky oli yltynyt lujaksi lähdettyämme pitkälle jouluvaellukselle ja pelkäsin jo meidän eksyneen. Thora vaikutti kuitenkin joukon kärjessä rauhalliselta, mikä toi meihinkin varmuutta tarpoessamme lähes polvien yli yltävässä lumessa. Onneksi ratsunani oli suhteellisen luotettava ja säänkestävä Matte-vuonis, joka tarpoi kuin vanhakin tekijä issikoiden ja toisten vuonojen perässä, vaikka ikää oli vasta kuusi vuotta. Satulalaukku meinasi jäädä puuhun kiinni pelästyttäen Matten, joka hypähti säikkynä eteenpäin aiheuttaen ketjureaktion. Onneksi vain seuraava meidän edellämme säpsähti ja matka jatkui pyryssä. Metsään päästyämme sää alkoi selkenemään siinä määrin, että Thora hoputti kaikki raville, jotta pääsisimme perille vielä tänään ennen pimeäntuloa. Sormeni puristivat tiukasti ohjia, koska tiesin miten hankala Matte osasi olla, jos sille päälle sattui. Ori pärskähti ja hivuttautui vähän kerrallaan reunemmaksi niin paljon että minun oli käskytettävä se keskelle polkua, ettemme putoaisi ojaan. Kiristin tuntumaa entisestään ja suoristin asentoni väistettyäni matalalla olevaa kuusenoksaa. Saapuessamme metsänrajaan toisella puolella korkeat puut tuntuivat oikein nojautuvan meitä kohti lumilastinsa alla ja Matte tapitti niitä silmät suurena puhaltaen ja pöristen. Tuijotettuaan tarpeeksi uhkaavia puita se kuitenkin päätti jatkaa edellisen perässä matkaa. Eteemme aukeni auringonsäteitä jostakin puiden lomasta, ehkä tästä sittenkin tulisi ihan mukava reissu, muistan miettineeni siinä kohtaa.

Kauempana polulla Thora antoi käskyn laukata ja niin viiletimme suoran päähän, ihme kyllä kaikki pysyivät hallinnassa! Reippaan laukkapätkän jälkeen adrenaliini virtasi suonissani ja taputin orin kosteaa kaulaa uskaltaen jo vähän hellittää avuista. Saapuessamme syvälle metsään jälleen oksat piiskasivat kasvoja miltei joka askeleella ja saatoin oikein tuntea metsässä seisovien hirvien pisteliäät katseet selässäni, vaikka en kyllä nähnyt yhtikäs mitään niihin viittaavaakaan. Kannustimme hevoset raville metsästä päästyämme ja sitten kävelimme loppumatkan laavulle. Siellä oli odotettu tauko kahden tunnin hangessa tarpomisen jälkeen ja hevoset saivat syödä väliaikaistarhassa meidän ahdettuamme itseemme kuumaa glögiä ja makkaraa, myös kasvisvaihtoehto oli tarjolla (mikäli siitä Thoran syömisen jälkeen mitään jäi). Lähdimme takaisinpäin melko pian, koska huono sää oli hidastanut matkantekoa tullessa ja olimme jo puoli tuntia aikataulusta myöhässä. Reippaan kävelypätkän jälkeen laukkasimme jälleen saman suoran ja kävelimme sitten nopeampaa reittiä takaisin, josta näimme laaksossa olevan joen, joka oli hetken maanpinnalla hauskasti höyryten ja sukelsi sitten takaisin maan alle. Tullessamme takaisin tallille oli retki ollut lopulta oikein onnistunut ja kaikilla oli ollut hauskaa! Pitää kyllä ehdottomasti ottaa jouluperinteeksi tämä Norjan reissu, juttelimme vielä Thoran kanssa, johon olimme saaneet aiemmin jo tutustua hevosopiston kautta kesäleirillä.