A.D. Jack Sparrow

ii. Rheged Cadmon: Tulinen ja omapäisen luonteen omaava ori viettää ansaittua eläkettä, tosin välillä orin luona vierailee neitoja. Rheged on kilpaillut hyvällä menestuksellä welsh show- kilpailuissa joissa tämä onkin jo tuttu nimi. Upean ulkomuotonsa ja joustavat liikkeet ovat ihastuttaneet jo monet sadat tuomarit. Ori on jättänyt jälkeläisiä jo ympäri maailmaa. Rhegedin siirtyessä kokonaan kilpailuista eläkkeelle siitosvirkaan, on tämän luona rampannut eri maista tammaa. Rhegedin nimi on tuttu welsh piireissä, joten Tudorilta löytyy monia sisaruksia. Rhenged on kantakirjattu I-palkinnolla ja saanut paljon mainetta ja kunniaa rakenteen-, kilpailutulosten- sekä jälkeläisten menestymisestä.
ie. Daere Romanz: Kilpaili hyvällä menestyksellä rataesteitä sekä välillä valjakkoa. Mustanruunikko neitokainen oli luonteeltaan herkkä mutta ystävällinen ja yhteistyöhaluinen. Tamma oli kuuma ratsastettava joten selkään nousi vain kokeneet henkilöt. Näyttelyissä Daere Romanz sai hyviä mainintoja upeasta rakenteesta ja näyttävistä liikkeistä. Daere Romanz kantakirjattiin II-palkinnolle Walesissa, jossa tamma vietti melkein koko elämänsä. Kilpailu-uran päättyessä Daere Romanz astutettiin vielä kaksi kertaa, jonka jälkeen se myytiin hyvällä hinnalla Irlantiin viettämään eläkepäiviään. Daere Romanz jätti kaksi upeaa orivarsaa ja yhden tamman. Jokaisesta on tullut kelpo näyttelyponi sekä luonteeltaan selväpäisiä.

iii. Mabsant Brys: Monet ihailevat tätä herraa kaukaa rauhallisena ruunana joka laiduntaa tyyneenä tuulen heiluttaessa ponin tuuheaa harjaa. Ehkä voi erehtyä näin kotioloissa, mutta kun on show aika, Mabsant Brys antaa itsestään kaiken ja loistaa radalla kuin kirkas tähti. Tummanruunikko ori on luonteeltaan erittäin rauhallinen ja säyseä, orimaisen luonteen näkee vasta kun ollaan kilpailu paikalla tai jos tammoja on tarpeeksi lähettyvillä. Orilla kilpailtiin 11-vuotta ahkerasti eri lajeissa ja myöhemmin ori siirtyi täysipäiväiseen jalostuskäyttöön. Heti eläkkeelle jäätyään tammojen omistajat kiirehtivät tuomaan neitojansa Mabsant Brysin luokse, ori oli tämän kevään kuumin nimi. Jälkeläisiä ori jätti melkein 80, kunnes ikä alkoi painamaan ja ori sai keskittyä rauhalliseen lenkkeilyyn ja laiduntamiseen.
iie. Ysbail Gwenda: Tämä kaunokainen kilpaili aktiivisesti esteratsastuksissa ja pärjäsikin erittäin hyvin. Hyppy tekniikka oli kohdillaan ja ruusukkeita sateli melkein jokaisesta kilpailusta, mihin tammalla osallistuttiin. Ysbail Gwenda oli rakenteeltaan sopusuhtainen ja noin kymmenessä näyttelyissä käytyään tuomarin kommentit olivat erittäin hyviä. Ysbail Gwenda siirtyi kilpailuista eläkkeelle vain 13-vuotiaana, jolloin ponin loukattuaan jalkansa pahoin tamma asutettiin ensimmäistä kertaa. Montaa varsaa tämä ei kerennyt jättämään, kunnes kunto petti viimein 18-vuotiaana. Walesissa asustelevat kaksi ori jälkeläistä jatkavat tamman jaloa sukua ja valloittaen kilpatantereita.
iei. Dewitt Renfrew: Tämän orin omisti nuori nainen, joka piti ponia ensin pelkkänä harrasteratsuna, kunnes pikkuhiljaa tämän oma valmentaja kehotti siirtämään katseet kohti suurempia areenoita. Dewitt Renfrew pääsi näyttämään taitojaan este- sekä kouluradoille ja pari kertaa myös näyttelyissä. Luonteeltaan ori oli erittäin kiivas ja joskus vähän vaikea hallita. Näyttelyissä kaikki meni suhteellisen hyvin mutta muiden hevosten ja etenkin tammojen läsnäolo hermostutti oriin aina sen verran että oli todellinen työ saada pidettyä ori hallinassa. Tämän takia Dewitt Renfrewiä ei montaa kertaan nähty näyttely kehissä, vaikka rakenteensa puolesta ori oli mainio. Dewitt Renfrew jätti vain yhden jälkeläisen, tamman nimeltä Daere Romanz. Melkein heti astutuksen jälkeen ponin omistaja päätti ruunata upean oriinsa. Vielä jonkin aikaa Dewitt Renfrew nähtiin estekilpailuissa mukana, kunnes tämän omistaja kyllästyi ja myi juuri ruunaamansa ponin pois nuorelle tytölle pullaponiksi. Oli todella ikävä ratkasu koska tässä olisi ollut loistava periyttäjä ori!
iee. Lilybet Eyslk: Oli perheen harrasteponi jolla kilpailtiin välillä este ja välillä maastoeste kilpailuissa. Lilybet Eyslk sai viettää tasaisen rauhallisen elämän pullaponin merkeissä. Pari kertaa tamma pääsi isoimmille kentille kokeilemaan kilpaonneaan, ja ihan vielä kohtuu menestyksellä. Lilybet Eyslk varsoi kerran, upan tamma varsan jolla oli näyttävät liikkeet ja luonne kohdillaan. Oriksi valittiin perheen tuttavan omistama ori. Lilybet Eyslk menehtyi 15-vuotiaana omaan tarhaansa suolikierteeseen, tällöin varsan ollessa 2-vuotias.

14.05.2024 TSC estevalmennus, valmentaja: Dorothy Hill, kirjoittaja: omistaja (1008s)
Olin saapunut Twin Falls Farmille varhain tiistaiaamuna tarkoituksena saada Jack rauhoittumaan ennen illan valmennusta. Joimme mieheni kanssa paikallisessa kuppilassa kahvit ja suuntasimme sitten talleille. Laittelin oria verkkaisesti kuntoon, sen paikalla olo kiinnitti hyvinkin paljon kiinnostusta farmin tammoissa, joista jokainen vuorotellen heitti ilmoille tervehdyksensä. Menimme kentälle tutustumaan vähän tiluksiin, jossa alkuun taluttelin Jackia muutamia kierroksia, jotta se näkisi kaikki kulmat ja kummitukset. Niitä ei ilmeisesti ollut tarttunut tällä kertaa mukaan ollenkaan, joten oudoksuen ratsauduin ja lähdimme kävelemään alkukäyntejä, kuitenkin pidin ohjat sen verran käsissäni, että ponin pysäytys olisi tarpeen tullen onnistunut. Vaikka itse sanonkin minusta oli siinä tullut salamannopea, kiitos orin ideoiden, joita se välillä kehitteli ihan tyhjästäkin.

Emme tehneet mitään erikoista, ratsastelin puolisen tuntia ristiin rastiin kenttää, ei ollut oikein mitään ohjelmaa mielessä, kunhan tutustuimme kenttään. Sain seurakseni kentälle loppukäyntien ajaksi Brandyksi esittäytyneen tallilaisen, jonka kiiltävän mustaan Jindy-tammaan Jack tietenkin oitis iski silmänsä, kuinkas muutenkaan... Jindyä ei kyllä piraattilaivalla paikalle saapunut Jack jaksanut kiinnostaa niin yhtään. Kävimme välissä syömässä kaupungilla ja katselemassa vähän näyteikkunoita sekä muutaman taidenäyttelyn. Pieneksi kyläksi täällä oli paljon katseltavaa ja koettavaa. Oli miltei sääli, että kello lähestyi puolta kuutta ja oli kiireesti lähdettävä katsomaan olivatko Dorothyn tunnit niin kertakaikkisen pelottavia, kuin mitä olin kuullut huhuja. Itse puolestani tykkäsin kyllä tiukemmasta opetustyylistä, kunhan opettajalta löytyi edes muutama positiivinen kommentti tunnin päätteeksi.

Harjaillessani oria saapui talliin jo muitakin, en tuntenut heistä ketään, mutta varmasti tulisimme tutuiksi, olimmehan osa Twin Riders Cupin nousevia tähtiä. Tai ainakin Jack tuntui ajattelevan niin, sen verran itsevarmana ori käveli kohti kenttää. Olisinpa ollut näkemässä sen naaman, kun se tajusi että kentälle oli kaikessa hiljaisuudessa koottu ESTEITÄ. Niiden näkeminen riitti virittämään Jackin innostuksen ja alkukäynnit menivät meidän osalta siihen, että yritin ylipäänsä pitää orin käynnissä niiden aikana. Tein paljon pysähdyksiä ja voltteja, mutta se tuntui vain innostavan oria lisää, joten siirsin sen raviin ja keventelin esteiden ympäri. Toiset näkyivät tekevän melko samanlaisia verryttelyjä itsekseen, valmentajaa ei kylläkään näkynyt missään. Valmennuksen teemaksi oli laitettu ilmoittautumiseen tiukkoja ja haastavia tehtäviä, joten oli sanomattakin selvää, että ponin piti olla tavallistakin paremmin valmisteltu. Ihmettelin suoraan sanoen muutamia ratsukoita, jotka tulivat kentälle vasta varttitunti ennen valmennuksen alkua.

Otimme harjoitteluun mukaan muutamia maapuomeja, joita oli laitettu sekä serpentiinin muotoon että ympyrälle. Ravissa ne sujuivat mukavasti, Jack taipui kivasti ja työskenteli yllättävän hyvin, vaikka mukana olikin vieraita tammoja. Laukassa se hieman innostui, mutta keskittyminen parani tosi paljon, kun se sai tekemistä puomeista ympyrällä. Pyysin joka toinen kerta orin puomien sisäreunasta ylitse ja joka toinen kerta ulkoreunasta, jolloin se joutui säätelemään laukka-askelta ja ylipäänsä miettimään työntekoa. Käytimme myös muutamaa pienempää estettä verryttelyssä hyväksi, mutta hyppäsimme ne vain muutamaan kertaan, kun huomasin etteivät muut ratsukot hypänneet verryttelyssä ollenkaan.

Viimein nainen saapui paikalle, juuri niin pelottavan näköisenä kuin olin sieluni silmin kuvitellut: hiukset harallaan, pitkä takki auki lepattaen reippaan kävelytempon tahtiin. Tiesin heti, että tästä tulisi mielenkiintoinen valmennus. Nyt ainakin päästäisiin töihin kunnolla! Siirsin ponin käyntiin ja hidastin portin kohdalla tervehtiäkseni uutta valmentajaa ja esitelläkseni meidät. Nainen ei juuri kiinnittänyt mitään huomiota, tervehti sentään ja jatkoi sitten matkaansa huonotuulisen näköisenä keskemmälle kenttää viitaten muutaman tallitytön kentän reunalta orjakseen kokoamaan esterataa. Ilmeisesti tyttöjen olisi pitänyt tietää askelvälitkin, sen verran huutoa alkoi kuulumaan, kun kohdillaan eivät olleet esteet sen paremmin kuin puomivälitkään. Huokasin syvään ja jatkoimme kävelyä ohjastuntumalla huomattuani muidenkin siirtyneen käyntiin. Toiset alkoivat kerääntymään kentän keskelle, kai meidänkin sinne piti suunnata, päättelin fiksuna ratsastajana.

Sitten alkoikin se työnteko, ohjeita sateli vasemmalta ja oikealta, en ollut ihan varma mitkä ohjeista koskivat mitäkin ratsukkoa, joten näin parhaaksi ajatella että ne kaikki saattoivat olla meille. Jotakin ilmeisesti tein oikein, koska hän ohjasi meidät osaston ensimmäisenä (tai uutena koekaniinina) jonon kärkeen ja aloimme tulemaan sopivin välein osastona laukassa suoralla uralla ollutta yksittäistä estettä. Saimme jopa kehuja lähestymisestä ja ponin keskittymisestä, ihmettelin mistä ne mahtoivat tulla, ei Jack mielestäni mitenkään erikoisesti mennyt. Pian kuitenkin huomasin, että kentälle oli jo tullut melkoinen kaaos. Yksi ratsukko oli väärällä esteellä ja toinen pysähtyi esteen eteen, niin että takana tulijat onneksi saivat tehtyä ympyrät sopivasti.

Naisen sisällä selvästi kiehui ja ajattelin, että kohta tulee kyllä muutamille suoraan jotakin palautetta. Ilmeisesti hän kuitenkin oli jossakin määrin saanut palautetta opetustyylistä (tai ainakin ulosannista) ja ohjeistus oli jopa ystävällistä, vaikka siinä kieltämättä vähän kieroa sarkastista palautetta tulikin osalle. Olimme päätyneet Jackin kanssa toiselle puolen kenttää äimistelemään suut auki syntynyttä kohua. Piti oikein varmistaa ollaanko me edes oikeassa ryhmässä, kyllä kai tämä 90cm valmennus oli eikä alkeistunti?

Dorothy väläytti meille hymyntapaisen (tai sitten kuvittelin koko jutun) ja päätti parhaaksi ilmeisesti jatkaa meidän kanssa osaston kärjessä. Jutun juonesta kiinni saaneet Erika ja Brandy olivat tulleet perääni odottelemaan loppujengiä. Seuraavaksi oli vuorossa pisaranmuotoisella uralla pienehkö pystyeste kentän päädyssä. Onneksi Dorothy ei puhunut mitään hienompaa kieltä, englanninkielen taitoni oli kyllä melko hyvä, mutta mitään erikoisempaa ohjeistusta hevoskielellä en välttämättä olisi ymmärtänyt. Pisaranmuotoinen sentään oli tuttu termi ja kuvittelin ratsastavani esteelle ison täyskaarron tai kahdeksikon kautta. Minulle ei ihan selvinnyt minne pitäisi tuosta esteeltä jatkaa, mutta mitään vastaväitteitä ei kuulunut, joten suunnistin jonoon takaisin ja tuli seuraavan vuoro. Tehtävä osoittautui verryttelykorkeudellakin osalle ratsukoita melkoisen haastavaksi hommaksi. Jackilla oli välillä niin paljon vauhtia, ettei se meinannut oikein kuunnella ulkopohjetta. Ihan kelvolliset suoritukset saimme kuitenkin aikaiseksi.

Melko nopeasti siirryimme kokonaisen radan harjoitteluun, joka tuli itselleni kyllä ihan puskista. Kotona olimme tottuneet valmennuksissa ensin käymään radan jokaisen esteen läpi yksitellen tai muutaman esteen ryhmissä. Dorothyllä oli selkeästi kunnianhimoisempi tyyli, mikäs siinä, kyllähän meille haasteet kelpasivat! Ensimmäiset suoritukset menivät kyllä kakkosesteen kohdalta ihan metsään, käänsin huonosti esteelle, jonka vuoksi Jack oli vähintään yhtä yllättynyt esteen nähdessään, pääsimme sentään kuitenkin sen ylitse. Osa ratsukoista kielsi ensimmäisillä kerroilla, oli lohduttavaa huomata etten ollut ainoa, jolle radan poikki tulevat käännökset esteelle ovat vaikeita.

Loput esteet sujuivat radasta tosi hyvin ja pääsimme jopa lopuksi Jackin kanssa hyppäämään muutaman metrin esteen. Loppuravien aikana kävimme läpi palautetta puolin ja toisin. Olin tyytyväinen Jackin ja omaan työhön, vaikka alkuun olikin vähän vaikeuksia ymmärtää mistä hypättävä rata koostui. Dorothy antoi meille hyviä neuvoja kotitreeniin ja tuntui jopa tosi ystävälliseltä palautejaossa kaikille. Saimme vielä lopuksi kutsun mennä terassille nauttimaan virvokkeita. Brandy kuitenkin vinkkasi, että piirakkapala kannatti piilottaa servetin alle, kun naisen silmä välttäisi. Hihittelimme toisessa päässä loppukäyntejä tehden, Dorothyn luodessa meihin kysyvän ilmeen.

27.11.2016, kirjoittaja: omistaja
Huulillani oli vain yksi sana tavatessani suu auki tallityöntekijän laittamaa tekstiviestiä aamuviideltä. "Varsa syntyy" siinä luki lyhyesti ja ytimekkäästi. Ben oli jo hyvissä ajoin majoittautunut vierashuoneeseen, vaikka vakuuttelin ettei siihen ollut tarvetta, koska minulla oli varsomiskamera kytkettynä puhelimeeni. Olin kuitenkin ehtinyt torkahtaa lukemattomia kertoja aiempinakin öinä, kun varsominen näytti merkkejä lähestymisestä. Nyt oli kuitenkin tosi kyseessä, sen huomasin heti sännätessäni talliin pää kolmantena jalkana ja kylpytakin liepeet lumesta märkänä. Hengitin pari kertaa syvään ja astuin sitten sisään tallin lämpöön. Ben istui heinäpaalin päällä Sparrow Melodyn eli Messin karsinan edessä ja tuijotti kalterien välistä sisään. Tamma oli makuulla ja vaikutti rauhalliselta, joten tein seuraa pojalle. Ei mennyt aikaakaan kun oljille putkahti pieni olento. Näin jo kaukaa lampunvalosta, että kalvot olivat rikki, joten en mennyt häiritsemään heitä. Tamma nuoli pienen sukkajalan puhtaaksi, mutta kääntyi sitten jälleen makuulle. Jokin oli nyt hullusti. Vilkaisin Beniin ja yhtä aikaa ponkaisimme karsinaan, yritimme kuitenkin välttää ylimääräistä häslinkiä, vaikka jokin oli vinossa. Ben siirsi pyyhkeen avulla vastasyntyneen varsan sivummalle ja kumarruin katsastamaan tamman häntäpäätä, josko jälkeläiset kohta syntyisivät. Yllätykseni olikin suuri, kun esiin putkahti pari etujalkoja. "Mitä hittoa?" minulta pääsi ja Ben kääntyi katsomaan meitä. "Täältä tulee toinenkin" sanoin suu auki.

Poika siirtyi lähemmäs ja totesi saman kuin minä hetkeä aiemmin. Toinenkin varsa syntyi suht ongelmitta, vaikka tamma olikin jo uupunut ja saimme hieman avustaa ponnistuksen tahdissa varsaa jaloista. Hetken kuluttua pieni musta tammavarsa kuitenkin makasi oljilla silmät kiinni. Hätäisesti puhdistin sen hengitystiet ja onnekseni se alkoi virkoamaan minuuttien kuluessa. Tamma makasi edelleen, käskin Beniä soittamaan eläinlääkärin paikalle. Minuutit kuluivat, jälkeiset syntyivät, mutta tamma makasi edelleen liikkumatta, hengitti sentään. Eläinlääkärin tullessa paikalle se oli kuitenkin jo nostanut päänsä. Se sai piikin adrenaliinia, joka sai poniin vauhtia ja se oli tuota pikaa jaloillaan. Messin ilme oli näkemisen arvoinen, kun ensikertalainen äkkäsi kaksi outoa otusta karsinassaan. Ensimmäinen reaktio oli tavanomainen, tamma peruutti kaukaisimpaan nurkkaan ensimmäisen varsan pyrkiessä jo pystyyn vauhdikkaasti. Ben tuki varsaa, kun se otti ensimmäiset askeleensa kohti tammaa. Tyynnyttelin kauhun vallassa olevaa uutta äitiä, joka kuitenkin tajusi pysyä paikoillaan, kun avustin pikkuisen nisälle. Sitten tammakin alkoi rentoutumaan. Tammavarsa vaati enemmän aikaa ja apuja, mutta tunnin kuluessa oli sekin jo jalkeilla ja maitobaarin avajaisista nauttimassa. Kiitimme lähtevää eläinlääkäriä ja jäimme vielä hetkeksi seuraamaan, että kaikki oli hyvin. Sitten siirryimme sisälle kahville, en voinut irroittaa katsettani puhelimesta koko kahvittelun aikana. Kyynel silmänurkassa seurasin kolmikon touhuja ja siltä istumalta päätin nimetä pikkuisen yllätysvarsan Midnight Surpriseksi, vaikka se ei varsinaisesti emän nimeen liittynytkään. Tumma herrasmies sai nimekseen tietenkin Jack Sparrow lempielokuvani mukaan. Tammavarsan musta väritys huvitti meitä, koska molemmat vanhemmista olivat ruunikkoja. Toivoimme, ettei se olisi perinyt myös isovanhempien vilkasta luonnetta värin lisäksi..