Indriði frá Daga

KTK-III, AV-II

KutsumanimiInni RekisterinumeroVH20-030-0102
Rotuislanninhevonen Säkäkorkeus140cm
Sukupuoliori Värihopeanmusta
Syntymäaika13.12.2018 8v Koulutustaso5-käyntinen
OmistajaJannica (VRL-04799) KasvattajaDawnvale

Luonne

Inni on ori, jota on Adinassa kaivattu ja odotettu, joten on selvääkin selvempää, että tästä lähdettiin hitaasti rakentamaan sopivaa askellajihevosta meidän pienimuotoiseen käyttöömme. Se on tyyniluonteinen ori, jolle sopii hidastahtinen eteneminen ja se on täydellinen meidän joukkoomme huumorintajuisena ukkona. Inni on lempeäkatseinen ja -sieluinen ori, jonka kanssa pärjäävät kaikki lapsista naapurin mummoon. Se ei pahemmin hameväen päälle katsele ja tarhailee kilttien poikien kanssa sävyisästi, mutta osaa kyllä antaa arvoistaan palautetta, mikäli joku yrittää kukoksi tunkiolle. Inni on reipas, mutta kuitenkin hyvin seesteinen ja kuuliainen, vaikka vauhtia riittääkin ratsain. Se on hyvin vahvatahtoinen rodunomaisesti, mutta yhteistyön ollessa kuitenkin melko helppoa. Hoitotoimenpiteet sujuvat Innin kanssa helposti, vaikka vuoluun tarvitseekin kärsivällisyyttä, ettei nojaile kengittäjään. Kisapaikoilla Inni on rohkea ja utelias sekä lastautuu ja matkustaa ongelmitta.

Sukutaulu

i. Ísungur frá Sierra
hrkokrj 139
ii. Hrauðnir frá Rósgarður
hrkokrj 135
iii. Myrkur frá Vogar m 140
iie. Hildur frá Ingifrídur hrkokrj 134
ie. Dalia frá Dáltur
mkrj 140
iei. Įrtali frį Lķtill-Sómi mkrj 143
YLA3, ARJ-I
iee. Deila frá Fjötra m 136
e. Gjóska frá Syndur
hpm 141
ei. Borði frá Syndur
hprnvkk 141
eii. Ímir frá Melkorka vkk 141
KTK-II, ARJ-II
eie. Dræskja frá Hástum hprn 142
ee. Freisting vom Meerberg
rt 138
eei. Jörfi frá Loftsteinn mvkk 136
eee. Bylta vom Leifertssee kadonnut

Jälkeläiset

  • Inni on siitoskäytössä

Laatuarvostelut

AV laatuarvostelu

23.07.22 - AV-III - 38p

ARJ Laatuarvostelu

-

Kantakirjaus

31.10.22 - KTK-III - 65p

Näyttelytulokset

NJ näyttelyt

08.12.21 - irtoSERT - tuom. Lissu T, Susiraja

Kisatulokset

ARJ 24 sijoitusta

15.08.23 - 4-käynti V.1 - 1/20 - Adina
15.08.23 - Helppo 5-käynti - 2/11 - Adina
31.08.23 - Helppo töltti - 1/8 - Adina
31.08.23 - Helppo 5-käynti - 1/4 - Adina
31.08.23 - Passikoe - 1/15 - Adina
31.08.23 - Kouluratsastus - 1/19 - Adina
13.09.23 - Helppo töltti - 1/9 - Adina
13.09.23 - Töltti T.2 - 2/17 - Adina
13.09.23 - Helppo 4-käynti - 2/9 - Adina
13.09.23 - Helppo 5-käynti - 1/5 - Adina
20.10.23 - 4-käynti V.1 - 2/13 - Adina
20.10.23 - Helppo 5-käynti - 2/10 - Adina
20.10.23 - 250m passijuoksu P.1 - 2/10 - Adina
10.11.23 - Helppo 4-käynti - 3/15 - Adina
10.11.23 - 4-käynti V.1 - 3/22 - Adina
25.11.23 - Helppo töltti - 1/10 - Adina
25.11.23 - Töltti T.1 - 3/10 - Adina
25.11.23 - Töltti T.2 - 1/10 - Adina
25.11.23 - Helppo 4-käynti - 2/10 - Adina
25.11.23 - 4-käynti V.1 - 2/10 - Adina
25.11.23 - 5-käynti F.1 - 1/9 - Adina
18.12.23 - Töltti T.1 - 3/19 - Adina
18.12.23 - Kouluratsastus FS1 - 1/20 - Adina
31.12.23 - 5-käynti F.1 - 5/44 - ARJ Cup

Valmennukset

00.00.0000, askellajivalmennus, valmentaja: X
Ei valmennuksia.

Päiväkirja

00.00.0000, kirjoittaja: X
Ei merkintöjä.