Amazing Grace

KutsumanimiGrace RekisterinumeroVH18-035-0055
Rotuconnemara Säkäkorkeus144cm
Sukupuolitamma Värikimo
Syntymäaika02.04.2018 Suomi 8v Koulutustasovaativa B / 110cm
OmistajaJannica (VRL-04799) KasvattajaKontolan ratsutalli

Luonne

Grace on temperamenttinen tamma, jonka kanssa pitää olla napakka käsitellessä. Se on pohjimmiltaan oikein sympaattinen ja suloinen, mutta tilaisuuden saadessaan osaa kyllä testata varsinkin uusia käsittelijöitä oikein kunnolla. Grace on toisia hevosia kohtaan hyvin pomottava, joten toisia pihatosta hakiessa kannattaa vähän seurailla neidin puuhia, ettei jää kahden varsan väliin vahingossa itse. Hoitaessa Gracella on menossa kokeiluvaihe ja se yrittää parhaansa mukaan saada näykittyä harjaajaa, etenkin kavioita puhdistaessa on mukava ottaa vähän takapuolesta kiinni.. Perushoitotoimenpiteet sujuvat tamman kanssa jo melkoisen hyvällä rutiinilla, mutta suitsiessa se nostelee päätään todella korkealle, johon kannattaakin varata siten enemmän aikaa niin saadaan tapa kitkettyä pois. Muuten tamma ei ole mitenkään arka päästään, vaan antaa harjatakin sen hyvin. Erilaisia kuolaimiakin sille on kokeiltu jo isoa kasaa, mutta kaikkien kanssa törmätään samaan suitsimisongelmaan.

Liikaa energiaa omatessaan Gracella on tapana keksiä mörköjä kentän ja maneesin nurkkiin sekä maastolenkille. Itse vaan kun pysyy rauhallisena, niin tammakin unohtaa koko pelleilyn. Grace on mukava irtohypätessä ja juoksuttaessa liinassa, mutta pelkää esteillä vielä hieman erikoisesteitä, joihin sen on saatava rauhassa tutustua ennen kujalle laittoa. Tammalla on rohkaistuessaan hyvä hyppytyyli ja siitä saadaan varmasti askeltenkin puolesta kiva yleisratsu esteille ja kouluun. Kapasiteetikas tamma on aina innokkaasti lähdössä lenkille, mutta keskittymistä vaaditaan vielä hieman enemmän, ennen kuin ratsukoulutus voidaan aloittaa. Kodin ulkopuolella tamma on rohkea, mutta lastatessa vaatii vielä arkana ponina enemmän rutiinia ja rauhallisia, onnistuneita lastaushetkiä kaverin kanssa.

Sukutaulu (4p)

i. Cherrymist Invictus
143
20 KRJ sij
ii. Adanné Interference
143
KRJ-II, KTK-III
iii. Way La Dylan 144
iie. Chord's Honey 142
YLA3
ie. Shanahoe Krust
146
iei. Breezy Brandon km 146
iee. Scarlet Venice rnvkk 143
e. Nerywick Amber
km 145
ei. Jefton's Callum
rnkm 143
eii. Aidan Robuck 141
KTK-III
eie. Jefton's Sarah rnkm 147
KRJ-I, ERJ-II, YLA2, KTK-II, VIR MVA Ch
ee. Onnenkengän Aislinn
km 146
eei. Capital K km 142
eee. Angel Eye km 142
iiii. Pepe Le Pew YLA2
iiei. Robin Hood YLA3
iiee. The Sweet Sofia YLA2
eiee. Irish Whisky KRJ-II, ERJ-III, YLA3

Jälkeläiset

  • Grace on siitoskäytössä

Laatuarvostelut

KRJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

ERJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

Kantakirjaus

31.12.23 - ei palk - 58p

Näyttelytulokset

VSN Näyttelyt

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

NJ Näyttelyt

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

Kisatulokset

KRJ 3 sijoitusta

29.05.23 - va B - 1/9 - Adina
11.11.23 - va B - 1/10 - Adina
26.11.23 - va B - 2/8 - Adina

ERJ 2 sijoitusta

13.05.23 - 110cm - 5/47 - PJ Warm Up
11.11.23 - 110cm - 2/9 - Adina

Valmennukset

00.00.0000, este/kouluvalmennus, valmentaja: X
Ei valmennuksia.

Päiväkirja

13.05.23 Power Jump Warm Up, kirjoittaja: omistaja
Toukokuun pääkilpailuna olivat Power Jumpiin tähtäävät kvaalikilpailut, jonne oli tottakai Adinastakin roudattu rekkalasteittain hevosia, kaikkihan nyt Britanniaan halusivat kilpailemaan ja katsastamaan uuden kuninkaan heinäkuun kansainväliseen tapahtumaan! Olin turhankin innoissani jo Jessican kanssa lastannut autot täyteen tavaraa, kun tyttö muistutti että hevoset kai söivätkin jotain matkalla.. Toden totta! Olin kokonaan unohtanut pakata matkaan rehut ja heinät. Heinät toki pakattiinkin autoihin vasta lähempänä kilpailuja, mutta rehusäkkejä tuli muutama matkaan ja voin sanoa ne autoon heiteltyäni, että painoivat kuin synti! Matka Hankoon meni kivasti ja tosi nopeasti! Ehdimme hyvin kotiutumaan Kultasaaren majataloon ja ihastella merimaisemaa. Olin vähän stressannut etukäteen muistaisinko pakata kaikkien paperit ja passit matkaan, mutta kaikki oli sujunut rautaisella kokemuksella ja eläinlääkärimme uskomattomalla työinnolla, matkan Britanniaan heinäkuussa pitäisi sujua ongelmitta. Saatuamme hevoset ja ponit illalla majoitettua tuli kiharahiuksinen Sofia toivottamaan meidät tervetulleiksi, nainen muisti hyvin meidät viime vuodelta kilpailuista Briteistä. Vaihdettuamme muutaman sanasen hän kävi myös moikkaamassa osaa tutuista hevosista.

Lauantain ensimmäinen lämmittelyluokka tuli todella pian, emme olleet ehtineet aamusta muuta kun pikaisesti laittaa harjat ja hännät uuteen uskoon ja syödä nopean seisovan aamiaisen. Aamukahvin myötä aamu lähtikin kivasti liikkeelle ja saimme kuin saimmekin hevoset valmiiksi ekaa luokkaa varten, joka oli 110-senttinen. Siihen meiltä osallistui kaikkiaan kymmenen hevosta, joista Adinan Mysterio voitti luokan ylivoimaisella ajalla ja virhepisteittä. Hyvää tulosta teki myöskin tamma Amazing Grace, joka sijoittui viidenneksi puhtaalla radalla. Täytyy kyllä sanoa, että tamma sävähdytti kaikki kisoissa, eikä vähiten minua, nämä olivat nimittäin Gracen debyyttikilpailut, eikä se ollut koskaan nähnytkään virallista areenaa! Selvästi kilpailuiden hälinä ja arvokkuus sopivat nuoren neidin pirtaan. Uskaltaakohan jo sanoa, että tämä tamma vähintäänkin pakataan mukaan Power Jumpiin, vaikka sitten hyppäämään jokin oheisluokka.