Hilmaluodon Eevertti

12.05.18 estevalmennus, valmentaja: VRL-11936 (156s)
Pikkuruinen poni pikkuruisen omistajansa kanssa astelivat kentälle itsevarmoina. Olin parivaljakolle jo pienen radan kentälle kyhännyt, mutta ennen kuin päästäisiin itse asiaan, oli lämmiteltävä. Eetulla oli taas vaihteeksi virtaa vaikka muille jakaa, mutta hienosti Jannica pysyi ruunan menossa mukana, eikä päästänyt sitä niin sanotusti niskan päälle. Nopeasti se Eetukin rauhoittui ja muisti, miten tuli käyttäytyä… Lämmittelyt tehtiin puomien avulla. Puomit sijaitsivat toisella pitkällä suoralla ja toisella pitkällä tehtiin kiemurauraa, päätyihin ympyrät. Ensin rauhallisesti käynnissä, sitten ravissa ja lopussa laukattiinkin hieman. Kun puomihommat rupesivat maistumaan jo puulta, hypättiin parit pystyesteet ennen radalle siirtymistä. Hienosti Eetu köpötti lyhyillä jaloillaan esteen yli. Jannicakin pysyi selässä ja osasi hommansa. Radalla oli huomattavissa pientä kaahailua jälleen kerran, mutta pidättämällä Eetua kunnolla, meno oli suhteellisen hallittua. Pari pudotusta tuli, mutta ei annettu sen häiritä. Lopulta rata onnistui moitteetta ja kehaisin ratsukkoa. Jannica halusi vielä kokeilla rataa pari kertaa ja annoin hänelle siihen siunaukseni. Lopuksi vielä kierreltiin kartioita ja venyteltiin ponin selässä. Hyvin meni!

02.12.17 kouluvalmennus, kirjoittaja: omistaja (262s)
Olin tallilla kolmen maissa, jotta ehdin hoitaa Eetun huolellisesti tunnille. Vietyäni repun hoitajien huoneeseen menin laittamaan iltaruoat valmiiksi ja sitten hain ponin ulkoa. Harjailin sen hyvin ja koska aikaa riitti pesin jalat ja rasvailin, koska Eetulle oli taakse päässyt tulemaan riviä huolellisista pesuista huolimatta. Huollettuani ponin vaihdoin satulaan ennen satulointia puhtaan vyön ja huovan nakaten likaiset pesukoriin. Onneksi pyykkihuolto täällä pelasi! Satuloituani ruunan suuntasimme kohti maneesia Helenan tunnille, jonne myöskin Jonna oli Kelmin kanssa tulossa. Mahtoi tulla melkoinen ponitunti, kun nuo kaksi rämäpäätä yhdistäisivät voimansa Eetun kanssa, pohdin jo etukäteen.. Odotin kuitenkin tuntia innolla, koska suoraan sanoen oma motivaatio kisaharjoitteluun oli ollut koko syksyn melkoisen hukassa. Päästyäni kyytiin lähdimme molemmat uralle kävelemään pitkin ohjin sopivasti Helenan tullessa pelipaikalle.

Yritin alusta asti saada Eetua liikkumaan kunnolla eteenpäin, jotta ratsastus olisi lopputuntia kohden helpompaa ja ponille jäisi vähemmän aikaa ihmetellä kaikkea turhaa.. Eetu oli kuitenkin tänään normaali laiska itsensä, joten sen kanssa päästiin kyllä työskentelemään enemmän kuin tarpeeksi. Ravitehtävissä Eetu olisi halunnut humputella omiaan, mutta sain kuin sainkin sen asettumaan ja taipumaan kolmikaariselle ja ympyröille. Sitten otettiin vielä peruutuksia ja muutama laukkaympyrä, joiden jälkeen poni alkoikin olla ihan hikinen. Kävimme kävelemässä loppukäynnit maastossa Jonnan kanssa iloisesti kuulumiset vaihtaaksemme ja palasimme sitten pian tallille loimittamaan hevoset. Harjasin Eetun hyvin, pahimmat hiet olivat jo ehtineet kuivua ja ulkona puhalsi navakka tuuli, joten ei kannattanut ponia pyyhkäistä enää sienellä. Vein Eetun loimitettuna ulos ja palasin siivoamaan jälkemme. Sitten oli enää vuorossa karsinansiivousrumba ja kärrättyäni sinne puhtaita alusia kärryllisen olin varsin tyytyväinen työni jälkeen. Vaihdoin myöskin vedet ja vein iltaheinät valmiiksi karsinaan odottelemaan. Tyytyväisin mielin lähdin kohti kotia.

11.11.17 kouluvalmennus, kirjoittaja: omistaja (285s)
Pieni, mutta sitäkin tehokkaampi vakkariryhmämme kokoontui sateen kunniaksi maneesiin lauantaina. Alla oli tuttu ratsu, Eetu oli päässyt tämän viikon vakiotunnin lisäksi jo kahteen koulutreeniin, joten tunnin oli paras sujua hyvin! Aloittelimme heti alkukäynneissä jo ratsastajien vatsalihastreenillä, kun pitkin ohjin piti saada hevoset pysähtymään ja kuuntelemaan istuntaa jännittämällä vatsalihaksia. Aaronilla sujui Pädin kanssa paremmin tämä tehtävä, Eetukin kyllä loppua kohden hidasti tahtia, mutta ei sitä kyllä seis saanut. Välissä Helena muistutti kulmiin ratsastuksesta, siinä oli kyllä molemmilla kerrassaan yritys hyvä kymmen, muttei kumpikaan hevosista kyllä halunnut mennä kulmiin asti. Eetu onneksi järkiintyi komennettuani sitä muutaman kerran kunnolla ulkopohkeella taipumaan. Kun kulmaanratsastus ja loivat kiemurat alkoivat sujua saimme kerätä ohjat tuntumalle ja alkaa ravailla kevyessä ravissa tehden kolmikaarista ja niitä kulmia. Eetulla oli oma vahva mielipiteensä (kuten aina) ravivauhtiin, mutta ahkerilla pidätteillä ruuna oli jo puolessa välissä tuntia paremmin kuulolla.

Kun olimme tallustelleet uraa pitkin ravissa tarpeeksi käveltiin hetki ja Helena ohjasi meidät omille pääty-ympyröille, Eetu sai mennä toiseen päätyyn, koska ulkona tuuli jonkun verran ja Pädi tuntui olevan hieman lentoon lähdössä ja sai jäädä Aaronin kanssa oven puoleiseen päätyyn varmuuden varalta. Teimme siirtymistehtävää, jossa joka toinen ympyräkierros laukattiin ja joka toinen ravattiin. Meno alkoi loppua kohden sujua, mutta alkuun molemmilla pojilla tuntui olevan niin hauskaa laukkaaminen, että meno äityi jo hieman hurjaksi ainakin meidän päädyssämme. Sen jälkeen kun laukkatempo oli saatu hallintaan meidänkin ympyrällämme saimme tehdä itsenäiset loppuverryttelyt. Niissäkin Eetun piti vielä pöllöillä ja koittaa lähteä pitkän sivun alusta kohti ovea kiitolaukkaspurtille, kun ravailin rennolla ohjastuntumalla. Salaman nopeasti kuitenkin käänsin kuitenkin Eetun aidan puolelta ympäri vastakkaiseen suuntaan ja sitten radan poikki, josta jatkoimme saman kulman ohi uudelleen ravaillen kevyellä tuntumalla. Toistamiseen ei ruuna viitsinyt enää kokeilla onneaan, joten loppuravit ja -käynnit sujuivat molempien osalta rauhallisissa merkeissä.

30.05.17 maastoestevalmennus, kirjoittaja: omistaja (265s)
Kesä oli tulossa kohisten nurkan takaa ja kipusin viimeisen tunnin kunniaksi Eetuni selkään, vaikka olinkin ajatellut etten sillä menisi vielä kevätkauden tunneilla. Helena oli kuitenkin sitä mieltä, että tutustuminen maastoesterataan voisi tehdä ponille hyvää heppaseurassa ensimmäisellä kerralla. Helenan kivuttua Riemunsa selkään hän lähti luotsaamaan joukon, joka oli kutistunut kevään mittaan vain kolmeen ratsastajaan, kohti maastoesterataa. Siellä oli tehty mittavaa remonttia heti kun lumet olivat sulaneet ja paloin kyllä innosta esteratsastajana päästä vaihteeksi hyppäämään maastoonkin. Helenan lupaus maastohypyistä oli onneksi toteutumassa, vaikka tunteja olikin peruttu viime viikkoina reippaalla kädellä. Se ei kuitenkaan itseäni haitannut, sillä minullakin oli kiirettä piisannut omien ponien kanssa, etenkin kun yksi shettisoreistani oli vaatinut erityishuomiota kinnerpattiongelman vuoksi viime viikot.

Maastoesteet olivat tänään pieniä, koska mukana oli poneja. Helena oli lähinnä mukana henkisenä tukena ja ravaili Riemulla ympärillä, kun saimme enemmän tai vähemmän hypätä itsenäisesti. Hienosti Eetu suoriutui ensikertalaisena esteistä ja oli reippaasti korvat hörössä ylittämässä kaiken mitä eteen tuli, vaikka sen mielestä oranssiraidalliset kyltit, jotka osoittivat seuraaville esteille olivatkin alkuun hieman jännittäviä. Toisella suorituskerralla se ei kuitenkaan niitä enää jännittänyt. Loppuverryttelyksi lähdimme kodalle kohti lampea paistamaan makkarat, jotka Helena yllätykseksi kaivoi repustaan (totta puhuen olinkin hieman ihmetellyt miksi naisella oli eväsreppu mukana maastoesteillä, vai pelkäsikö nainen Riemun kuskaavan hänet kenties loputtomalle retkelle, josta palattaisiin vasta yömyöhällä..) Paistaessamme makkarat Julie kävi uimassa! Me muut emme lampeen uskaltautuneet vielä pulahtaa, sillä vedenlämpö ei voinut kyllä paljoa yli yhdeksän asteen.. Sen sijaan Eetu ja Metku kävivät kyllä kahlaamassa ja Eetu halusi yllättävänkin syvälle, vaikka vesi oli kylmää ja kaikki kiljuivat innoissaan. Riemua ei tosin veteen meno kiinnostanut, oli kai muut asiat mielessä, kuten lähestyvä laidunloma.

05.04.17 kouluvalmennus Yläkokossa, kirjoittaja: omistaja (509s)
Eetun kanssa matka Yläkokkoon ja kuntoonlaitto sujuivat helposti. Suuntasimme toisten perässä yläkentälle, selkäännoustessa ruuna koitti kävellä alta pois, kun oli niin innoissaan uusista kavereista, mutta hoitaja piti sen paikallaan kivutessani selkään reippaasti. Topakka Eetu pääsi kävelemään isompien perässä alkukäyntejä ja vaikutti reippaalta heti alusta alkaen. Minua valmennus vieraassa paikassa hieman jännitti aluksi, mutta kun siihen alkuun päästiin meni tämän valmennuksen alkukin oikein kivasti, oikeastaan paremmin kuin olin osannut odottaakaan, viime kerrasta tuntiopetuksessa oli nimittäin aikaa ja olin etukäteen hieman jännittänyt miten yhteistyö uuden opettajan kanssa sujuisi tänään. Ja sujuihan se!

Aloittelimme tunnin käynnissä tehden ratsastusta syvälle kulmiin, kirjainten kohdalle pysähdykset ja peruutukset jos oli tilaa. Sain hieman ohjeeksi lyhentää ohjaa, jotta kyynärpäätä ei tarvinnut viedä liian taakse pysähdyksissä ja peruutuksissa. Pitkien sivujen loppuun tehtiin vielä voltti pituushalkaisijalle saakka. Käynnissä tehtävä sujui oikein hyvin, vaikka ulkoapuja sai melko paljon vahvistaakin opettajan ohjeiden mukaisesti. Sen myötä Eetukin alkoi kivasti taipua ja asettua etenkin kulmissa. Seuraavaksi pääsimme työskentelemään samojen juttujen parissa myös kevyessä ravissa. Pysähdykset ja painon siirto taakse onnistuivat ravissa paremmin kuin käynnissä, jossa jäin helposti ponin pysähtyessä äkisti nojaamaan etukenoon. Teimme myös käynnissä loivaa kiemurauraa, joka sujui Eetun kanssa ihan hyvin, kun ei vaan päästänyt ruunaa liian kauas uralta pienine askelineen. Ympyrällä ravaaminen meni oikein hyvin ja asettelin Eetua hieman sisälle opettajan ohjeiden mukaisesti hakeakseni tuntumaa, jotta ruuna joustaisi hieman niskasta.

Kokorataleikkaan jälkeen jatkettiin hetki samaa tehtävää vielä ravaten loivalla kiemurauralla ja tehden voltit ja pysähdykset. Toiseen suuntaan Eetun oli helpompi kulkea, joten vauhtia sai jo pitää hieman tasaisempana. Hevosten hakeuduttua tuntumalle istuimme alas harjoitusraviin ja saimme nostaa laukan. Eetu löysi heti laukkavaihteen päälle ja sai oikein kivan pyörivät tahdikkaan laukan, jossa yritin istua mahdollisimman rennosti, vaikka pienen ponin askellus olikin melko lyhyttä. Muutaman kierroksen uraa pitkin laukattuamme saimme ruveta kääntämään ympyrälle asetusta vaatien. Seuraavaksi hevosten vetreydyttyä ruvettiin ottamaan laukannostoja, asiaa auttoi kovasti opettajan ohjaaminen minua välillä ruotsiksi, jolloin ymmärsin paremmin käytännön asioita. Ravivolttien jälkeen nostettiin aina laukka, Eetukin malttoi voltin jälkeen nostaa laukan paremmin, kun joutui keskittymään. Eetun kanssa toiseen suuntaan oli hieman ongelmia laukan saamisessa oikeassa kohdassa, kun poni alkoi ennakoimaan voltilla laukkaa.

Loppua kohden tehtävä alkoi kuitenkin jo onnistumaan. Lopussa kokeiltiin vielä ravista tehdä pysähdys, peruutus ja sitten laukannosto, joka onnistui erittäin hyvin vertyneiden hevosten kanssa. Eetulle tehtävä olikin helppo, koska se nosti hyvin laukat sekä käynnistä että pysähdyksestä. Unohdin kuitenkin laskea peruutetut askeleet tarkemmin ja jouduimme Eetun kanssa tekemään vielä toisen yrityksen, joka menikin sitten nappiin. Eetu ei laukannostoissa varsinaisesti laukkaa tarjonnut, mutta vaikeampaan vasempaan kierrokseen kyllä punkesi sisäpohjetta vasten, koska sillä oli kiire nostaa laukkaa ja painoi etenkin kulmista lapa edellä. Opettaja oli tyytyväinen, kun tein näissä tilanteissa muutamat ravivoltit, joissa ruuna joutui asettumaan kunnolla sisälle ja taipumaan. Sen jälkeen laukatkin nousivat kivasti. Viimeinen nosto oli erittäin hyvä ja Eetu kokosi itseään ylöspäin laukassa, jolloin se myös automaattisesti käytti takaosaansa paremmin laukannostoon. Loppuravit ravattiin rennolla meiningillä jutellen tunnin kulusta, Eetu sai hieman pidempää ohjaa ja rentoutui samantien. Sitten tarjottiin käyntiä varten pitkää ohjaa. Olin oikein tyytyväinen tuntiin ja opetukseen, olimme oppineet taas tänään paljon ponin kanssa.

07.03.17 ohjasajovalmennus Fabellassa, valmentaja: Layda (VRL-14488)
Täytyy sanoa, että olin odottanut tätä päivää innolla. Viimein Fabellan pihaan kaarsi kolme trailerilla varustettua autoa, jokaisen sisältä astui pieniä shettiksiä, niitä sitten tulisin valmentamaan ohjasajon merkeissä. Ensimmäisenä keskityin ohjeistamaan Eetu-ponia ja hänen omistajaansa Jannicaa. Ongelmana oli, että poni usein kyllästyi liian helpoilla tehtävillä, eli motivaatio täytyisi saada nostettua. Samoin ympyrällä laukkaamisella oli jonkinlaisia ongelmia. Aloitimme käynnissä temponlisäyksillä. Eetu alkoi ensin hieman niskuroida ja päättikin kävellä vain tavallista shettiskäyntiä, sen vauhdin päihittää etanakin. Neuvoin Jannicaa olemaan heti alusta alkaen napakka ja vaatimaan ponilta juuri täydellistä käyntiä, jotta ruuna joutuisi koko ajan keskittymään. Tämä auttoi, ja pääsimme siirtymään raviin. Ravissa teimme paljon ympyröitä, edelleen vaatien ponilta täydellisyyttä. Jannica piti huolen etteivät tehtävät käyneet liian helpoiksi, vaan koko ajan täytyi tehdä jotain. Kokeilimme samalla tekniikalla myös pohkeenväistöjä, jotka onnistuivat todella hyvin!

Jatkoimme ravailua jonkin aikaa, kunnes oli aika siirtyä laukkaan. Aloitimme ympyrällä Eetulle helpommassa suunnassa, ja kaikki sujui moitteetta. Vaihdettuamme suuntaa poni alkoi nostaa väärää laukkaa ja jopa pukitti. Pyysin Jannicaa ohjaamaan ponia pienemmälle ympyrälle ja nostamaan oikean laukan, ja heti kun oikea laukka nousee niin ponin täytyy laukata ja lujaa! Eetuhan innostui tästä aivan täysin ja miltei jo unohti vaikean suunnan, mutta hetken päästä hidastimme taas vauhtia, jolloin laukka kävi taas vaikeaksi, mutta Jannica kokeili taas vaatia ponilta paljon koko laukan ajan, jolloin ruunan oli pakko keskittyä. Pikkuhiljaa laukka paranikin jo huomattavasti, ja pääsimme aloittamaan loppuverryttelyt ravissa tehden pohkeenväistöjä ja voltteja. Lopuksi vielä neuvoin Jannicaa jatkamaan ohjasajotyöskentelyä useammin ja jatkamaan täydellisyyden vaatimista, jotta Eetulta ei loppuisi tekeminen kesken. Sitten olikin jo aika siirtyä seuraavaan valmennettavaan poniin ja sanoa Eetulle ja Jannicalle heipat!

30.01.19 Loman jälkeen, kirj. omistaja (390s)
Tapojeni vastaisesti olin hereillä jo kuuden kieppeillä. Huomasin kellon olevan kuusi ja pomppasin sängystäni kuin ducell-pupu.. niin tällaistahan tekstiä te kaikki varmasti odotitte, mutta arvatkaapas mitä? Juu en todellakaan noussut! Vedin peiton korviini ja nukui tyytyväisenä puoli kahdeksaan, kunnes kello herätti minut uudelleen. Puoli nukuksissa kolusin tieni alakerran keittiöön, ketään ei näkynyt missään, tapansa mukaan miesväki oli jättänyt aamupalatarvikkeet happanemaan pöydälle ja tyhjät makkarapaketit sekä hedelmäkuoret pöydälle, väärä luulo, jos kuvittelivat minun ne siivoavan.. Tein aamupalan ja siivosin keittiön, jälleen kerran. Keräsin kamppeeni puolikas voileipä suusta roikkuen ja tallustin bussipysäkille. Viimein tallilla, talvikaudella matkaan meni ikuisuus, kun ei voinut vain polkaista tallille.

Hain Eetun sisään, se tuli portille höristen vastaan, oli tainnut olla ikävä, kun ei mamma taaskaan ollut ehtinyt käydä, häpeäkseni tajusin ettei poni ollut taaskaan pariin viikkoon liikkunut. Onneksi sen ulkomuoto oli kuitenkin tasaisen timmissä kunnossa ja ruuna liikutti kuulemma itse itsensä melkoisen hyvin päivittäin. Harjasin ruunan huolellisesti ja varustin pientä satulan kiukuttelua myöden. Vyötä kiristäessä Eetu yritti näykkäistä, mutta pelkkä mulkaisu poniin riitti kertomaan, ettei niin sopinut tehdä. Ilma oli tosi ihana päästessämme ulos, aurinko paistoi ja pakkasta oli viitisen astetta, ihanteellinen ilma treenailla kentällä, ajattelin. Kiristin vyön ja nousin selkään, jalustimia piti vähän lyhentää, poni oli ilmeisesti ollut talutustunnilla mukana, kun oli sovittu, että sitä sai tarvittaessa kyllä tunneilla käyttää, jos oli pulaa hepoista. Eetu ei tänään taas ollut järin pitkään seisovaa sorttia, sain kuitenkin kiristettyä vyön vielä kertaalleen ja säädettyä jalustimet.

Eetu protestoi käskyä ohittaa portti pukittamalla, mutta en jaksanut moiseen kiinnittää huomiota, kyllähän sen jokainen tiesi miten kiva oli joulukilojen kanssa lähteä ekaa kertaa liikkeelle, pyöräytin silmiäni ponin kiukuttelulle. Kävelin uraa pitkin pitkällä ohjalla, tänään aloiteltiin aika rauhallisesti loman jälkeen. Eetun mielessä oli kuitenkin vähän liiankin hidas päivä, sillä se uiskenteli kuin lahna eteenpäin vetäen kirjaimellisesti takajalkoja perässään, niin että hankeen jäi selkeät jäljet. Muistutin sitä napakasti pohkeilla, että nyt sietäisi liikkua eteenpäin ja sassiin. Tänään treeniohjelmassa oli perusjuttujen kertailua käynnissä ja ravissa. En oikein jaksanut muistutella, vaikka olisi ehkä pitänyt loman jälkeen olla tiukkana apujen kanssa. Eetu käyttäytyi kuitenkin lopputunnin nätisti, mikä oli pääasia, vaikka vauhtia ei niin paljon ollutkaan että olisi päätä huimannut. Loppukäyntien jälkeen ohjasin ponin kaartoon ja tulin alas. Riisuin tallissa satulan ja suitset, jonka jälkeen suoristin karvat ennen päiväheinille menoa. Eetu sai mennä ilman loimea ulos, kun ei ollut hionnutkaan juuri. Pyyhkäisin varusteet pintapuolisesti ja laitoin sitten väkirehut valmiiksi.

14.11.18 Katastrofi tallituvassa, kirj. omistaja (1076s)
– Ai moi, onks se Alana? olin tiputtaa silmät päästäni huomatessani tutun vaalean tytön tallikäytävällä.
Jossain myö oltiin tavattu, mutta en nyt kyllä yhtään muista missä. Alanaa oli monen suusta luonnehdittu hankalahkoksi, mutta olin pitänyt tytöstä ensisilmäyksellä, ehkä siksi, että olimme molemmat niin itsepäisiä.
– Katos Jannica, mites sä tänne oot eksynyt? tyttö naurahti tiputtaen epähuomiossa Rokin ohjat maahan.
– Myö muutettiin tuon Eetun kanssa tänne vähän aikaa sitten, viittasin ohimennen ruunan karsinaan.
– No pahus sentään, meidänhän pitää kyllä lähteä muistelemaan vanhoja joku kerta, tyttö naurahti ja noukki ohjat maasta.
– Joo mennään toki, käyks sulle tänään maastoilu vai käykö toi Rokki tunneilla? kysyin varmuuden vuoksi, en kehdannut sanoa suoraan, että tyttö oli aavistuksen ehkä pitkä ponin selkään.
– Juu käyhän se, en mä enää kun läpiratsasta tätä, sen verran on mittaa tullut, mulla on toi Lasse, tyttö nyökkäsi kimoruunan suuntaan.
– Aijaa se on sun, on kyllä tosi iso ja komea mies, hymyilin.
En kehdannut sanoa, etten ollut huomannut Lassea vielä aikaisemmin vaikka kuitenkin vietin tallilla enemmän kuin tarpeeksi aikaa, ainakin kotiväen mielestä.
– Mites muuten, miehistä puheenollen.. rohkaistuin kysymään hetken hiljaisuuden vallittua jotakin puhumista keksiäkseni.
– Jaa-a, se on sellasta säätöö vähän välillä lapsiperheen arki, tyttö naurahti ja huitaisi hiussuortuvan otsaltaan.
– Niin joo teille syntyi se poika silloin, kun on viimeksi tavattu, sehän on jo varmaan iso mies?
– No joo, puolitoistavuotias, kova meno jo päällä, Alana sanoi ohimennen laittaen suitsien remmejä kiinni ja avaten sitten karsinanoven.
– Mutta mites sen maaston kanssa? Pääsetkö tänään? kysyin kun huomasin, ettei Alanalla ollut ratsastusvarusteita.
– Rokki menee talutustunnille, mutta mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät ei se lapsen hysteerikkoäiti anna sen lapsen olla siellä kuin puolituntia, joten sen jälkeen me ollaan teidän kokonaan, hän puuskahti ja lähti kohti maneesia poneineen.

Kävin moikkaamassa Eetua, joka söi vielä heinien rippeitään. Kävin vaihtamassa ratsastusvaatteet ylle ja hain sitten ruunan varusteet käytävälle, oli ainakin aikaa hyvin laittaa sitä kuntoon. Ajattelin mennä kentälle vähän verryttelemään jos aikaa jäisi, Rokki oli kuitenkin ehtinyt kävelemään ja vähän ravailemaankin jo tunnilla ja Alana tulisi varmaan hakemaan ratsastuskamppeet vielä täältä, niin että voisin hyvin mennä jo kentälle edeltä. Sain ponin ennätysnopeasti valmiiksi, ulkona oli jälleen satanut ja poni loimitettuna ei ollut päässyt juuri likaantumaan, niin harjailuun ei kauaa mennyt sitten. Talutin Eetun keskelle kenttää ja kiristin vyön, sitten laskin jalustimet alas ja hyppäsin kyytiin. Säädin jalustimia muutamalla reiällä viime kerrasta pidempään, maastossa pidin aina vähän lyhempiä jalustimia, jotta ehtisin Eetun kommervenkkeihin mukaan, mutta kentällä oli hyvä mennä koulujalustimilla. Annoin pitkät ohjat ja Eetu lähti kävelemään uraa pitkin, sen se ainakin osasi kiukuttelematta. Vartin verran käveltyämme aloin ravailemaan ja tekemään kokorataleikkaalle temponvaihteluja. Eetu vaikutti poikkeuksellisen laiskalta, oli ainakin liikkunut tarpeeksi. Mentyämme kaikissa kolmessa askellajissa koulutehtäviä tuli maneesista tulipunainen Alana, joku lapsi mamman kanssa perässä seuraten. Alana talutti sanaakaan sanomatta ponin kentälle, antoi ohjat kentänlaidalla norkoilevalle tyttöjoukolle ja lähti sitten tallin suuntaan. Tyttöjoukossa kävi melkoinen supina, pian tyttö palasi kentälle ratsastusvarusteissa ja nousi ponin kyytiin. Päätimme yksissä tuumin lähteä lähimaastoon kävelemään loppukäyntejä. Alana ratsasti edellä ja tytöt avasivat portin meille. Jatkoimme läpi tallinpihan hiekkatielle toiseen suuntaan. Eetukaan ei ihme kyllä protestoinut pihan ohitusta millään tapaa, ilmeisesti sekin piti Rokin seurasta..

Suuntasimme lähimmälle maastopolulle hiekkatieltä, täällä olimme eilenkin käyneet Eetun kanssa. Tie jatkui suoraan oikeastaan koko matkan ja kaareutui jossain kohden niin että palasimme kotiin kääntymättä minnekään. Alana ratsasti edelläni täyden hiljaisuuden vallitessa, tytön tietäen oli parempi olla hiljaa, kyllä hän sitten puhuisi asiasta jos tahtoisi. Tulimme tallipihalle ja laskeuduimme selästä. Löysäsin vyötä ja nostin jalustimet ylös, otin ohjat kaulalta ja talutin ponin talliin. Riisuttuani varusteet vilkaisin Rokin karsinaan, jossa Alana harjasi reippain vedoin ruunaa. Meinasin ensin kävellä vain ohitse takaisin Eetun luo, mutta jokin sai minut muuttamaan ajatuksiani. Jäin karsinanovelle nähdäkseni halusiko Alana puhua. Tyttö nosti kysyvänä katseensa ponista ja hymyilin hänelle.
– Oliko siellä kukkikset taas vauhdissa maneesissa? kysyin suoraan, tiesin hyvin millaisia kukkahattutätejä poniäidit joskus osasivat olla, omani oli ollut aikoinaan yksi pahimmista.
Mitään riskejä ei saanut ottaa ja silti pädettiin kyllä oikein huolella katsomosta, niinkin paljon ettei ollut kerta eikä kaksi kun äitini ja hänen kaverinsa oli ajettu kohteliaasti maneesista ulos.
– No joo, tais olla vääränväriset rintsikat päällä, tähdet väärässä asennossa tai jotain. Se alkoi jo selkäännoustessa kyseleen, et onks tällä nyt varmaan ne hokit jalassa ettei vaan liukastu, johon totesin että ei oo, kun Rokilla ei oo kenkiä lainkaan, siitähän se sitten vasta innostukin.
Hymähdin huvittuneena, pelkkä kuvitelma kyseisestä tilanteesta sai minut luomaan villejä mielikuvia äidistä katsomassa ponin kavioita.
– Voi ei, onko ne kauankin täällä käyneet? kysyin osaaottavasti.
– Syksystä ilmeisesti, onneksi on perhe-elämässä sen verran kiireitä, että olen harvoin ollut paikalla talutustuntien aikaan vielä, tyttö hymyili jo.
– Niinpä joo! Oispa kiva joka viikko tuommoinen vastaanotto, voi Olivia parka, sanoin muistellen lämmöllä ratsastuksenopettajaa.
– Haluutko teetä? Voin käydä laittamassa kun meen laittaan ruoan mikroon kohta? kysyin Alanalta.
– No joo, voihan tässä kupposen juodakin, ei siellä mikään kauheen lämmin kyl ole, hän sanoi lähtien satulan kanssa varustehuoneen suuntaan.

Omat varusteet saivat odottaa sen ajan, että sain ponin hoidetuksi. Kun se oli tehty kävin laittamassa iltaruoat turpoamaan, etteivät ne unohtuisi. Sitten menin laittamaan teeveden kiehumaan keittimessä ja heitin annosruoan mikroon kuvun kanssa. Ajan säädettyäni palasin tallin puolelle, tässähän oli hyvin aikaa katsoa varusteet. Otin sateessa kastuneen huovan kuivumaan ja rasvasin suitset ja satulan. Palautettuani ne varustetilaan menin katsomaan mitä ruoalle kuului. Ja kuuluihan se..
– JANNICAAAAA! Mitä täällä oikein tapahtuu, kuului Alanan huuto tallituvasta.
Kiirehdin ääntä kohti juuri sopivasti kaamean savun täyttäessä koko paikan.
– Oi kamala, avaa äkkiä ikkuna, mie otan palohälyttimen pois, se alkaa kohta kuitenkin huutaa ja sitten se mamma vasta pihassa innostuukin.
– Et oo tosissas, vieläkö se sielä Oliviaa piinaa? Alanan silmät revähtivät ammolleen.
– Niin näky tekevän, naurahdin.
Sumu alkoi hälvetä ja istuuduimme molemmat sohvalle, se oli lähellä. Olivia säntäsi ovesta. Hän katsoi meihin kysyvästi, sitten pöydällä olevaa hälytintä.
– Ei täällä ookaan mitään hätää, tytöt vaan kokkaa Kiti, hän sanoi ovelle tulleelle kukkismammalle.
Saimme juuri ja juuri pidäteltyä naurua siihen asti, kun opettaja oli poistunut ovesta ja sen jälkeen naurunremakka täytti pitkäksi aikaa tallituvan.
– Onks sen nimi Kiti, hihitin kippurassa.
– Näköjään, Alanaakin nauratti, ainakin oli sopiva nimi.. tyttö sanoi saaden minut nauramaan vielä enemmän.
– Mistähän tää kaikki savu muuten on peräisin? rupesin ihmettelemään.
– Jaa-a, hyvä kysymys, Alana pohti, oiskohan mikro vetäny viimeset lämmitykset hän ehdotti.
– Niin joo, voi muuten ollakin, sanoin ottaen ruokani pois sieltä.
– Hei täähän on ihan kylmää, sanoin pettyneenä, kyl sen täytyy rikki olla.
– Mikä Sherlock, Alana sanoi ironisesti.
Otin mikron irti seinästä ja jätin ilmoitustaululle lapun, että se oli rikki. Sen jälkeen ei auttanut kuin syödä kylmä tonnikalapasta, maistui muuten ihan hirveälle, voin sanoa! Ennen kotiinlähtöä siivosin vielä karsinan, sitten olinkin jo valmis kotimatkalle.

12.11.18 Rento maastolenkki, kirj. omistaja (378s)
Suuntasin heti Eetun karsinalle rapsuttelemaan, ponia oli ehtinyt jo tulla ikävä, kun emme olleet nähneet pariin kokonaiseen päivään, vaikka normaalisti norkoilin Hallavassa joka päivä. Eetun kyllästyttyä rapsutteluun ilman makupaloja kävin hakemassa ponin varusteet. Harjailin kiireettömästi ruunaa jääden aina aika ajoin sitä rapsuttelemaan kumisualla, kylläpä siitä lähtikin hilsettä! Olin taatusti ainoa ihminen, joka sai ponin puunaamiseen kulumaan parikymmentä minuuttia. Noh, niin tai näin oli se sentään alta puolen tunnin jo varusteet päällä, ajattelin lähteä vaihteeksi maastoon. Keli oli, kuinkas muuten kuin harmaa mutta ainakin päiväkausia jatkunut sade oli viimein loppunut, tai ainakin tauonnut.. Nauttisin varmasti ponin kanssa rennosta maastoilusta, toivon mukaan myös Eetu oli samalla linjalla, eikä jaksaisi alkaa vääntämään pohdin kääntäessäni ruunan pihalta suoraan metsäpolulle. Kävelimme huolelliset alkukäynnit, joiden jälkeen ravailimme hetken ja nostin sitten laukan. Eetu tuntui tänään oikein mukavalta, eikä silläkään tuntunut olevan kiire minnekään. Ruuna tosin kiihdytteli aina välillä omin lupineen. Pätkän kun se oli laukannut haluamaani vauhtia annoin sille lopulta luvan laukata reippaammin suoran verran. Ajoittain oli kuitenkin tämän herran kanssa tehtävä pidätteitä laukassa, että yhteys säilyi, eikä poni lähtenyt omille teilleen. Se oli hyvin tottunut siihen, että jos ei puolipidätteitä kunnioittanut loppui laukkaaminen siihen! Eetu oli melko vireä laukkapätkän jälkeen, mutta kuunteli kuitenkin suhteellisen hyvin loppuraveissa. Kävelimme kotiin huolelliset loppukäynnit.

Talutin ponin suoraan karsinaan ja otin varusteet pois. Ei se kovin hikinen ollut, joten harjailin kumisualla pahimmat hiet, en viitsinyt kastella sitä, koska ulkona kävi melkoinen viima. Tarha oli alkanut kuivua, mutta ei vielä niin paljon että sinne viitsisi meidän vaaleita fleeceloimia laittaa. Poni sai siis jäädä sisään odottamaan ruokiaan, sitä ennen kuitenkin se sai tehdä visiitin pesukarsinaan odottamaan loimitettuna, että sain karsinan siivottua pikaisesti. Siinä ei mennyt kuin yksi punainen minuutti tottuneelta siivoojalta ja siinäkin ajassa sain karsinan siivotuksi jo enemmän kuin huolellisesti. Edelliskerralla oli tuotu puhtaita alusia, joten tällä kertaa riitti vain siivoaminen. Palautin ensin ruunan karsinaansa ja sen jälkeen vein talikon ja kottarit paikalleen. Eetu tarkasti vielä ohittaessani karsinaa, ettei ollut makupaloja jäänyt saamatta, mutta koska sellaisia ei nyt tarjolla ollut syventyi se juomaan. Kävin laittamassa iltaruoat valmiiksi ja pyyhkäsin sitten varusteet kostealla sienellä vielä käytön jäljiltä. Onneksi pahimmat kurakelit olivat näiltä erää ainakin ohitse, eikä tarvinnut mitään perusteellisempaa siivoa tehdä. Jalustimet kävin kuitenkin pesemässä hanan alla, sen verran ne olivat kengistä likaantuneet. Saatuani hommat valmiiksi lähdin tallustamaan kohti autoa.

10.11.18 Ukkosta ja pelleilyä, kirj. omistaja (863s)
Päästyäni tallille kymmenen maissa satoi täydeltä terältä, etäältä kuului ukkosenjyrähdyksiä. Onneksi ukkonen ei minua tai Eetua pelottanut, vaikka kyllähän se omat jännityksensä toi. Säätila oli ilmeisesti pysyvästi tipahtanut kymmeneen asteeseen plussan puolelle, vaikka elettiin marraskuun puoliväliä, käsittämätöntä. Kiskoin vedenpitävät tallisaappaat jalkaani, en tykännyt ratsastussaappaista, joten jalassani oli usein talvisaappaat ilman vuorta taikka tallikengät. Ne olivat paljon mukavemmat, kun käveli pitkiä matkoja ja puuhasi tallilla pidempään. Pakkasin eväät mukaan, olin ajatellut olla tallilla pidempään, kun kerrankin oli aikaa. Hevoset olivat ulkona, joten kävin ensin hakemassa Eetun sisään kuivumaan siksi aikaa, kun laittelin kamoja kasaan. Otin kaapista kypärän, yleensä kaappi oli tosi siisti, mutta nyt oikein nolotti millaiseen kuntoon se oli päässyt viime viikkojen kiireiden vuoksi. Nostin harjapakin karsinan eteen ja rupesin harjaamaan ruunaa. Eetu oli jälleen liian nopea liikkeissään, ennen ehdin kissaa sanoa se oli tönäissyt oven auki ja nappasi harjalaatikosta kiinni kumoten sisällön pitkin käytävää.
– Nyt sitten! karjaisin ponille, olin lopen kyllästynyt ruunan keksintöön kaataa aivan kaikki löytämänsä esineet.
Maastakäsittelyleiri pääkaupunkiseudulla kesällä oli poikinut paitsi hyviä keinoja yhdessäviettoon myös näitä ikäviä ideoita. Nostettuani harjat takaisin pakkiin otin kaviot ja harjasin ponin loppuun.
– Nyt riittää sitten pelleilyt tältä päivältä! sanoin tiukkaan sävyyn kaivaessani kaviokoukkua ponin suusta, mistä sekin kaiken ehti huomaamaan, mun taskussanihan se oli ollut äsken vielä..

Puhisten laitoin koukun laatikkoon ja suljin sen huolellisesti välttääkseni enimmät katastrofit tältä päivältä. Ruuna ei kuitenkaan ollut samaa mieltä, vaan oli jo ehtinyt jälleen käytävän puolelle. Se nappasin kypärän naulasta onnistuen huitaisemaan sillä itseään. Siitä poni sen verran säpsähti, että perääntyi ja seisoi lopputoimituksen ajan kuin tatti paikallaan. Paha sai tälläkin kertaa paikkansa, en voinut olla hymähtämättä vahingoniloisena. Poni seisoi hyvinkin kärsivällisesti, kun satuloin sen, eikä välittänyt puuhailusta tai vyön kiristämisestä. Siitä olin aika tykännyt Eetussa, ettei se kiukutellut turhasta koskaan. Saatuani ponin valmiiksi laitoin kypärän päähän ja suuntasimme kentälle, koska sade oli loppunut viimenään.

Kentällä oli muutama puomi, joista oli iloa meillekin, olisipa vähän koulutreeniin vaihtelua ainakin. Talutin ruunan kaartoon, laskin jalustimet ja kiristin vyön. Sitten nousin tottuneesti kyytiin. Omassa ponissa oli se etu, että jalustimet olivat aina oikean pituiset. Kiristin vyötä vielä reiällä, Eetu oli oppinut pullistelemaan jostakin, joten vyö piti muistaa kiristää vielä kerran ennen työskentelyn alkua. Kävelin pitkällä ohjalla, jalustimet saivat vielä roikkua vapaina, tykkäsin kävellä ilman jalustimia alussa ja lopussa. Vartin alkukäyntien jälkeen otin ohjat käteen ja pyysin ponin rauhalliseen raviin. Ruuna tuntui rennolta, joten en ottanut jalustimia jalkaan vielä, vaan nostin ne ristiin kaulalle samalla kun ravailimme uraa pitkin verkkaisesti.
– Onpas teillä rentoa menoa, Aleksi pysähtyi kentänlaidalle matkalla maneesille ja naurahti ruunan hidasta tempoa.
– Joo, otetaan tänään vähän kevyemmin, kun on vähän raskaampi kenttä sateen jäljiltä, hymyilin ja keskityin sitten ratsastukseen miehen suunnattua maneesiin pohjan kuntoa tarkastamaan.

Otin hetkeksi käyntiin, pienen ponin ravissa istuminen otti vatsalihaksiin, vaikka ruunalla pehmeät askeleet olikin. Hetken käveltyämme nostin laukan, jossa oli mukavempi istua. Ruuna reagoi tänään apuihin hienosti ja teimme laukannostoja pitkien sivujen alkuun. Taputin ruunaa kaulalle ja jatkoimme pohkeenväistöihin käyntiin. Niiden sujuessa kokeilimme myös ravissa. Ihan hyvin ne sujuivat, vaikka hieman olivatkin haasteellisia. Muistutin muutamassa raviväistössä raipalla takaosaa mukaan hommiin, Eetu tuppasi aina menemään siitä missä oli aita matalin, ellei sitä laittanut kunnolla töihin. Se siirsi takajalkoja ripeämpään tahtiin alle ja väistöt alkoivat sujua tasapainoisemmin, Eetu ei raipasta juuri hetkahtanut, se oli tottunut niin ratsain, ajaen kuin ohjasajossakin raipan käyttöön merkinantovälineenä. Välikäyntien jälkeen otin laukkaa vielä muutamia kierroksia, sade alkoi uudelleen ja Eetu näki tilaisuutensa koittaneen kiihdyttäen vauhtia pitkällä sivulla. Hidastaminen ei onnistunut tänään, kun poni oli päässyt tähän vaiheeseen ja puri kuolaimeen kiinni, joten käänsin sen ympyrälle saadakseni ruunan takaisin kontrolliin. Sain ponin rauhoiteltua käyntiin, jossa jatkoimme loppukäynnit. Jalustimet otin varmuuden vuoksi kyllä alas, kun poni oli näemmä tällä tuulella taas. Tulin kaarrossa alas ja nostin jalustimet ylös, ne olivat hieman kuraiset, mutta eipä tuo haitannut, kun tämän kokoisen ponin kanssa kentällä treenasi oli se ylös asti kurainen liikkuessaan kunnolla. Siihen oli jo totuttu.

Tallissa riisuin varusteet ja talutin ponin suoraan pesukarsinaan. Nautin hiljaisuudesta, kun nuoremmat olivat vielä koulussa ja osa töissä, sai rauhassa puunata ponia ja puuhata sen kanssa yksinään. Minusta tuntui, että Eetukin nautti rauhallisuudesta, vaikka ratsastuskoulussa viihtyikin. Nostin varusteet telineeseen käytävälle, niitä joutaisi katsoa sitten kun poni oli valmis. Pesin ruunan jalat ja vatsanalustan, yleensä harjasin ne kuivuneena, mutta koska poni oli vielä menossa ulos ajattelin pestä kunnolla, etteivät loimen vyöt hankaisi. Kuivasin jalat ja vatsanalusen hyvin, sitten laitoin fleecevuorellisen loimen ja talutin ponin tarhaan. Se sai muutaman porkkanan (tai no joo.. puolipussia, hups..) ja palasi sitten toiselle puolen tarhaa katsomaan oliko siellä yhtään mitään ruohontupsuja napsittavana. Tarkastin, että tarhassa oli vettä, tajusin vasta tallissa ettei se ollut oikein fiksua, kyllähän vesisateella nyt vettä oli! Noh, palasin talliin ja siivosin ensimmäisenä pesukarsinan. Sitten siivosin ruunan karsinan ja lakaisin käytävän, pelletti oli ratsastuksen ajan ollut sopivasti jo turpoamassa, joten sain valmiin tavaran kärrättyä karsinaan. Pikkuponina ei juuri uutta kuiviketta tarvittu, mutta tänään vein uuden lastillisen. Seuraavaksi oli varusteiden vuoro, niissä riittikin hommaa. Otin jalustimet irti, kävin pesemässä ne ja satulavyön hanan alla ja vein kuivumaan, jalustimet kuivasin kuolainten jälkeen pyyhkeeseen. Rasvasin suitset ja satulan kun ne olivat kastuneet, sitten vielä oli vuorossa kuivan huovan vaihto, edellinen joutikin jo pesuun. Suojia meillä ei tänään ollut, kun satunnaisia puomeja vain oli menty. Kävin syömässä eväät ja suuntasin sitten laittamaan iltaruoat valmiiksi ponille.

08.11.18 Aamuliikutus, kirj. omistaja (407s)
Tänään aikatauluni liikuttaa ennen työvuoroa onnistui hyvin. Olin jo ennen seitsemää tallivaatteissa ja aamupalalla perheen ihmetykseksi. Meinasin ensin luulla hukanneeni auton avaimet, mutta ne olivatkin siististi eteisen naulassa, onneksi ei tarvinnut herättää etsintäpartiota. Eetu vaikutti harvinaisen iloiselta nähdessään minut. Se oli nopea syömäri ja tälläkään kertaa ei ahneus ollut pettänyt, sillä aamuheinät oli viimeistä murua myöden syötynä. Harjasin ponin huolella ja laitoin kypärän ja turvaliivin. Ei ollut kovin kiva ilma, viikkotolkulla oli jo saatu vettä, kai tähän joku toppi jossain kohden tulisi.. Tänään oli vuorossa ratsastajan jaksamattomuuden vuoksi jälleen rento lenkki, toivottavasti syksyn sateiden jälkeen alkaisi omakin motivaatio parantua ja innostuisimme vaikka tunneille lähtemään enemmän. Kävelimme melko pitkään, jonka jälkeen Eetu tahtoi selkeästi laukata, kun se viime kerrallakaan ei ollut päässyt niin tekemään. Eteen avautui pitkä laukkasuora, jonka lopussa sain ponin helposti pysähtymään, vähän liiankin töksähtäen. Eetu oli selkeästi vähän epävarma uudesta maastosta vielä, ei sen kanssa normaalisti näin hyvin maastolenkit sujuneet.. Poni oli tänään jopa suhteellisen yhteistyöhaluinen ja otin toisen laukkapätkän kotiinpäin metsästä tultuamme hiekkatielle, jossa pohja oli pitävämpi sateiden jälkeenkin. Ruuna pärskähti tyytyväisenä, viimeinkin lenkki sen makuun! Linnut eivät tänään laulaneet, olivat kaiketi saaneet tarpeekseen ikuisesta vesikelistä. Muutaman satametriä lopusta kävelimme kotiin, Eetun askel tuntui hidastuvan hidastumistaan mitä lähemmäs kotia päästiin. Kukapa olisi vesisateeseen ulos halunnut seisomaankaan..

Kenttä oli tyhjillään, joten suuntasin sinne. Ajattelin että pari kentälle unohtunutta pientä ristikkoa saisivat omankin olon innostuneemmaksi. Silmiin nousikin ruunalle heti tuttu pilke ja olemus nousi silmissä, kun se äkkäsi minne olimme menossa. Nousin takaisin kyytiin esteitä nostettuani ja ravailin muutamia ympyröitä niiden ympärille ennen hyppyä. Kaksi hyppyä meni oikein kivasti, mutta kolmannella kerralla este tippui, enkä jaksanut sitä ruveta nostelemaan, joten hyppäämiset jäivät siihen sillä kerralla. Kehuin ponia ja otin pitkät loppukäynnit vielä ilman jalustimia. Kaikki tallilaiset olivat ilmeisesti maneesin suojissa, kun koulutunti oli juuri alkanut, hoitajiakaan ei tallissa näkynyt yhtään. He olivatkin kyllä yleensä tosi ahkerasti katsomassa tunteja. Alkoi tulla hämärä, muut olivat jo sisällä tuntien alettua, joten ruunakin sai jäädä päiväheiniään jo mutustelemaan riisuttuani varusteet. Onneksi se malttoi antaa laittaa myöhemmin riimun päähän, en ollut huomannut sitä heti vaihtaa, vaikka ruokaa oli tarjolla ja tiesin että kiinnisaaminen saattoi olla aavistuksen hankalaa isosta karsinasta silloin. Tänään se kuitenkin onnistui ongelmitta ja talutin ponin riimusta pesukarsinaan, jossa teimme pikavisiitin huuhtelemaan kuraiset jalat. Vein ponin takaisin karsinaan ja hyvästelin sitten ruunan. Kotimatkalla mietin kesäisiä maastoretkiä Vaahterapolussa, loppujen lopuksi oli ollut melko haikeaa muuttaa vuosien jälkeen tänne, mutta eiköhän me Hallavastakin koti itsellemme ennen pitkää tehtäisi, huokaisin sulkiessani kotioven.

07.11.18 Vapaapäivä, kirj. omistaja (336s)
Vapaapäivän kunniaksi pölähdin tallille jo aamusta. Eetu oli tarhassa ja pällisteli minua sen näköisenä, ettei todellakaan ollut minnekään lenkille tähän aikaan lähdössä. Samaan aikaan se näytti kuitenkin siltä, kuin se olisi jätetty ypöyksin koko maailmaan ja minun kävi sen verran ruunaa sääli, että otin sen mukaani talliin (tästä voi nyt ehkä saada sen kuvan, et roudaan tarhoista satunnaisesti kenet tahansa mukanani, mutta toki muut saavat tarhata niin paljon kuin sielu sietää). Kävin laittamassa ponin karsinaansa ja iltaruoat valmiiksi. Otin Eetun käytävän puolelle ja hain harjapakin. Tarkistin ponin samalla kun harjasin sen reippain vedoin, Eetu ei ollut kovinkaan paljon tänään harjailun kannalla, vaikka normaalisti kyllä seisoi kuin tatti harjauksen ajan. Liekö talvikausi ja pakkaspörhö siihen iskenyt jälleen.. Se kuitenkin tyytyi osaansa ja laitoin satulan selkään. Suitsittuani ponin laitoin turvaliivin päälleni, koska olin ajatellut suunnistaa maastoon. Kävelimme tallitietä rauhakseen eteenpäin. Tai ainakin tarkoitus oli edetä rauhassa, mutta yhtäkkiä puskasta päätti loikata eteemme ponin kokoinen rusakko! En ollut varautunut moiseen, eikä taatusti Eetukaan, joka hyppäsi arvaamatta sivuloikan saaden minut kaulalle. Sain kuitenkin onneksi pidettyä ohjista kiinni, mutta siinä kohtaa oli myöhäistä tasapainoa korjata ponin vetäessä komeassa kaaressa pukit, kokonaan ympäri ja sitten mentiin! Kuin ihmeen kaupalla pysyin kyydissä tallipihalle asti, luojan kiitos kukaan ei nähnyt! Totesin katsastaen nolona ympärilleni, se nyt vielä tästä olisi puuttunut..

Suoristin itseni satulassa ja ohjasin päättäväisesti Eetun takaisin tulosuuntaan. Ei kai se rusakko siellä nyt enää ollut? Varmuuden vuoksi kävelin reilun matkaa jäniskohdan ohitse, ennen kuin uskalsin nostaa ravin lehtien värjäämällä tiellä. Ravasin rauhassa noin puolitoista kilometriä verkkaista vauhtia, Eetu oli ilmeisesti päässyt ylitse järkytyksestä. Ajauduin ajatuksissani väkisinkin työpäivään, taas olisi kiireinen vuoro luvassa.. Palasin takaisin ratsastukseen, kun huomasin Eetun kiihdyttäneen laukkaan ilman lupaa.
”Hei! Mitäs sie oikein duunaat jätkä?” kysyin siltä siirtäen ponin takaisin raviin.
Se totteli ja tyytyi vain tuhahtamaan mokomalle mummovauhdille. Omalla tavallaan ruuna kuitenkin tykkäsi hitaammastakin maastoista, tiesin sen. Saavuttuamme tallille myöhemmin riisuin varusteet ja harjasin ponin kunnolla. Retki oli venähtänyt vauhdin vuoksi ja tunnin päästä jaettiin jo päiväheiniä, joten päätin minäkin lähteä kotiinpäin lounaalle heti kun karsina oli siivottu.

06.11.18 Uusi koti, kirj. omistaja (697s)
Olin jälleen komeasti myöhässä aikataulusta. Tavoitteeni oli ollut ratsastaa Eetu ennen tuntien alkua, mutta päästessäni viimein paikan päälle läpimärkänä vesisateesta oli maneesissa jo talutustunti alkanut. Päätin mennä säätä uhmaten kentälle treenaamaan Eetun kanssa. Onneksi kaapista löytyi ikivanha sadetakki, kai se sen verran vettä pitäisi, ettemme hukkuisi ponin kanssa. Talutin Eetun sisään ja vein loimen kuivumaan. Sitten harjailin ruunan huolellisesti jutellen sen kanssa kaikkea mukavaa samaan aikaan. Eetulla oli vuodenaikaan nähden melkoisen ohut karva ja olin antanut ohjeeksi loimitella sitä sateella, vaikkei shettis muuten mitään loimituksia tarvinnutkaan. Olin ollut tähän saakka tyytyväinen uuteen tallipaikkaamme, vaikka meillä molemmilla olikin totuttelemista. Olimmehan asuneet Vaahterapolussa niin kauan! Hain varustehuoneesta satulan ja suitset. Satuloituani Eetun suitsin ponin ja laitoin kypärän ja sadetakin päälleni. Sitten talutin ponin kentälle, laskin jalustimet alas ja kiristin vyön, jonka jälkeen olinkin valmis kipuamaan kyytiin.

Annoin Eetun kävellä pitkällä ohjalla ensin, se vaikutti tänään melko luotettavalta, vaikka ei kyllä näin vuodenkaan omistuksen jälkeen voinut ihan varma aina ponista olla. Käveltyämme aikamme otin ohjat tuntumalle ja aloin työstämään asettumista ja taivutusta volteilla pääasiassa, vaihtaen myös muutaman kerran suuntaa. Nostin ravin ja jatkoimme taivuttelua, Eetu oli tänään poikkeuksellisen hyvin kuulolla ja totteli herkästi jopa istuntaa. Otin hetkeksi käyntiin ja parin kierroksen jälkeen oli aika nostaa laukka. Nostin ensimmäiset laukat yleensä Eetun kanssa aina ympyrällä, jotta näin millä tuulella ruuna milloinkin oli. Siinä oli helpompi puuttua, jos sen teki mieli pukitella tai kiihdytellä omaan tahtiin. Otin muutaman laukkakierroksen jälkeen ympyrällä käyntiin ja vaihdoin suuntaa. Sitten ohjasin koko uralle, kentällä ei muita hulluja vesisateessa ollut ja lisäksi suuri osa hoitajista oli buukattu mukaan talutustunnille, joten saimme työskennellä rauhassa. Hidastin ponin käyntiin ja tarjosin hetkeksi pitkää ohjaa. Kävelin maastakäsin samalla välikäyntejä, kun kokosin kentän molempiin päätyihin ympyrälle pienet kavaletit. Nousin takaisin ratsaille käveltyämme muutaman kierroksen ja jatkoin sitten ravissa kavalettien ylitse molemmissa päissä kenttää. Hypyt menivät hyvin ja poni jatkoi jopa suoraan esteiden jälkeen, vaikka yleensä sillä oli paha tapa mutkitella ennen ja jälkeen esteiden. Myös Eetun mielestä esteet olivat kiva vaihtelu kouluhommiin.

Tulin loppukäyntien jälkeen alas ratsailta ja löysäsin vyötä. Korjasin puomit ja tolpat omalle paikalleen Eetun ihmetellessä kantamishommia. Kävelimme talliin, tuntilaisia ei vielä näkynyt, joten käytin hyväkseni mahdollisuutta ja pesin Eetun jalat tässä välissä ennen kuin tulisi tungos. Vein varusteet omalle paikalleen ja harjailin Eetun ripeästi. Laitoin vielä varoiksi fleeceloimen, kun se oli jonkin verran hionnut työnteosta ja muutenkin kastunut ulkona. Siivosin karsinan pikaisesti ja toin puhtaan kuorman alusia tilalle. Vein Eetun karsinaan ja palautin sitten talikon ja kottikärryt paikoilleen. Siivosin kaapin, jonne olin vain muuton yhteydessä pikaisesti kaikki heittänyt sikin sokin. Kaapia siivotessa kului reippaasti aikaa ja tuntilaisetkin ehtivät mennä jo maneesille koulutuntia varten. Kävin syömässä tämän jälkeen eväät, ei näkynyt ketään missään, hoitajat olivat ilmeisesti kelin vuoksi lähteneet talutustunnin jälkeen, eikä yksäriomistajiakaan näkynyt. Odottelivat kaiketi kelin paranemista tai tulivat tuntien jälkeen ratsastamaan. Puhdistin ruokailun jälkeen varusteet ja saatuani ne paikalleen satulahuoneeseen tulivat tuntilaiset tuomaan varusteita. Minulle tuli jotenkin olo, että olin vähän hidas, hymähdin itsekseni.

– Ai moi! Onks se Eetu sun poni? Näin teidät kentällä kun menimme maneesille, punahiuksinen pikkutyttö innostui uudesta kävijästä.
– Joo, myö muutettiin tänne justiinsa Vaahterapolun lopettaessa, nyökkäsin tytölle.
– Munkin pitäisi opetella puhdistamaan varusteita, tyttö mietti, mutta hoitajat taitaa tehdä sen työn, hän harmitteli.
– Sun pitää hakea hoitokurssille, niin voit saada oman hoitoponin, kannustin tyttöä, jonka hymy levisi molempiin suupieliin asti.
– Voisinkohan mä todella? tyttö innostui, onkohan siellä joku ikäraja, mä oon vasta ykstoista.
– Etköhän sie tarpeeksi vanha hoitajan hommaan jo ole jollekin kiltimmälle ponille, naurahdin ja muistelin omaa innokkuuttani. Olin 9-vuotiaana ollut itse hoitokurssini pienimpiä, mutta hyvin mahtunut porukkaan silti.
Muistelmiini uppoutuneena tyttö oli jo ehtinyt lähteä hoitamaan tuntiheppaansa.

Viimein ensimmäiset yksityisomistajat alkoivat valua paikalle, muutama harmitteli säätä, ei voinut lähteä maastoon. Ilmeisesti he harrastivat otsalamppujen kanssa maastoilua, koska ulkona ei nähnyt yhtään mitään. Vaikka eipä sillä, kyllä me Eetunkin kanssa olimme muutaman kerran pakottautuneet talvella iltamaastolle, kun Vaahterapolussa oli ollut hieman ahdasta iltaisin maneesissa. Oudossa paikassa en kuitenkaan viitsinyt lähteä maastoon iltamyöhällä, ehkä myöhemmin sitten. Tytöt kysyivät lähdenkö liikuttamaan maneesiin ponia, mutta kerroin jo olleeni kentällä. Sain osakseni muutamia oudostuneita katseita, ilmeisesti täällä oltiin vähän enemmän sokerista, ajattelin huvittuneena. Lakaisin pesukarsinan, koska se oli joltakin jäänyt tekemättä tuntilaisista ja lähdin sitten kotiin. Meillä oli luvassa jännittävä yöpyminen tänään, sillä kaverini oli luvannut tulla yökylään.

29.10.18 Hoitajien maastotunti Hallavassa, kirj. omistaja (181s)
Jännittynein fiiliksin talutin pienen ponini letkan jatkoksi pihamaalle, jossa jo punaposkiset ratsastajat olivat virittelemässä maastomopojaan valmiiksi. Pakkasta oli rapiat seitsemän astetta, mutta siitä huolimatta olin onnistunut pukemaan aivan liikaa vaatetta niskaan. Ähisten ja puhisten sain Michelin ololuomukseni ponin selkään sen tapittaessa silmä kovana, että mikä tässä nyt taas kesti niin kauan ja huolestuneena vilkuillen toisia, etteivät ne vain vieraassa pihassa katoaisi paikalta, ennen kuin mamma saisi viritettyä jalustimensa johonkin kuosiin ja otsalampun päälle. Olin onnistunut tunkemaan koko komeuden päälle vielä virttyneen keltaisen heijastinliivin, täytyi myöntää, että nolotti hirmuisesti kun katselin toisten uutuudenhohtavia oransseja ja keltaisia liivejä. Osalla hevosista oli ihanat heijastinsuojat ja -loimetkin päällä, koskahan sellaisia alkaisi saamaan meidän koossa, pohdin. Otin raipan suustani, jossa se sojotti aina puoliksi kiristäessäni vyötä ja säätäessäni jalustinhihnoja. Mitähän säädettävää niissäkin aina oli, vaikka ponilla eivät toistaiseksi muut ratsastaneet.. Koko joukkion alkaessa olla valmiina Aleksi asettui kärkipaikalle Hallan kanssa. Kimotamma pälyili epäluuloisena ratsastajien kypärästä heijastuvia valoja, mutta totesi ne sitten ilmeisesti vaarattomiksi. Eetu olisi vielä maistellut muutaman maahan tippuneen heinänkorren, mutta päättäväinen asenteeni seurata muita jonon hännillä ilmeisesti sai ruunaan vauhtia ja niin sitä mentiin!

05.10.18 Koulutreenit Eetun kanssa, kirjoittaja: omistaja (429s)
Aamun oli satanut kuin Esterin pempusta, joten tallikäynti sijoittui iltapäivään. Yllätykseksi kenttä oli aivan tyhjä, vaikka aurinko jo paistoi täydeltä terältä ja lämmintä oli ruhtinaalliset viisitoista astetta! Kaikki olivat kaiketi paenneet kentän vesilammikoita maneesiin. Mila aina jaksoi ihmetellä innostustani ratsastella kentällä, vaikka sellainenkin ylellisyys kuin maneesi löytyi meiltä kotoa ja Vaahterapolusta. En kai vain pitänyt maneesin iltaruuhkista ja työskentelin ruunan ja etenkin Svante-oriin kanssa mieluummin omassa rauhassa kentällä sitten. Tänään oli vuorossa kouluharjoituksia Eetun kanssa, koska alkuviikko oli mennyt kokonaan Svanten kanssa puuhailuun ja tallimestaruudet lähenivät kovaa vauhtia. Eetu oli jo otettu sisään, ilmeisesti suuren osan loimet olivat jo kaatosateet päästäneet läpi ja hevoset oli otettu sisään syömään päiväheiniä iltapäivällä.

Hymy nousi huulille Eetun tervehtiessä hiljaisella hörinällä. Tämä oli uusi piirre, mitä se ei kotona Adinassa ollut koskaan aiemmin tehnyt, eikä täälläkään tehnyt muille, joten väkisinkin hymyilytti olla etuoikeutettu ruunan tervehdyksiin. Avasin karsinanoven ja tarjosin ponille herkkupalan taskusta, se oli aivan rakastunut reissusta tuomiini lakritsinmakuisiin nameihin, joita minulla oli aina taskussa varalla. Halasin Eetua pitkään sen kaivellessa varmuuden vuoksi taskujani, päivä oli ollut jo ihan liian pitkä. Ei kuitenkaan auttanut itku markkinoilla, vaan piti mennä hakemaan varusteet jälleen ja kammeta kyytiin, toivottavasti ruuna osaisi tänään käyttäytyä, millekään neuvotteluille ei nyt riittänyt meikäläisen jaksaminen parin vatsatautipäivän jälkeen.

Varustin ruunan huolellisen harjaamisen jälkeen ja talutin sitten kentälle. Menimme tänään tunnin verran koulua, pääasiassa radan treenaamista ja muita tehtäviä käynnissä ja ravissa. En oikein jaksanut keskittyä, joten otin lopuksi vain kahdeksikolla laukkaa ja kertasimme kentän keskelle jääneen maapuomin avulla parit laukanvaihdot samalla, koska olin ajatellut treenata viikonloppuna vuorostaan esteitä kisoja varten. Eetu kulki tänään oikein kauniissa muodossa, voi kun se olisi aina tällainen, ajattelin tarjoten loppukäynnin merkiksi pitkää ohjaa. Talutin vielä muutaman kierroksen alastultuani ponia, jotta sen selkä saisi levätä. Kieltämättä minulle oli tullut syksyn aikana muutamia lisäkiloja, jotka eivät olleet kovin tervetulleita pikkuponin ratsastajalle..

Talutin ponin talliin hoitamista varten, siellä ei näkynyt ketään, joten parkkeerasin hopeisen hummani käytävälle muiden tientukoksi, kun he talliin saapuisivat. Riisuin kamat päältä ja vein ne paikalleen samalla ottaen harjapakin matkaan varusteiden alta. Tarkistin kaviot samalla kun tein pikaisen harjauksen. Pyyhin sienellä hikiset kohdat, en viitsinyt loimitella, koska tallissa oli tosi lämmin, eikä ruuna niin paljoa ollut hikeentynyt kevyessä treenissä. Sen verran sillä oli kuitenkin alkanut karvaa jo olemaan, että olimme Milan kanssa puhuneet talviturkin kadotuksesta kisojen jälkeen, mikäli naisella suinkin olisi loppukuusta aikaa ponia klippailla. Karvaton poni oli tuttu näky talvisin, koska Eetu koostaan huolimatta oli miltei tallin aktiivisimpia liikkujia ja lenkkeili kuutena päivänä viikossa. Tarjosin ruokakuppiin namin samalla kun otin riimun pois päästäessäni ponia karsinaan. Lukitsin oven huolellisesti ja menin sitten lakaisemaan vielä käytävän jäljiltämme.

26.08.18 Täydenkuun maasto Vaahterapolussa, kirjoittaja: omistaja (210s)
Täysikuun näyttäydyttyä kokonaisena taivaalta helakan kellertävänä kokoontui rohkea nelikkomme Vaahterapolun pihaan. Hyppäsimme hevosten selkään ja tasan kellonlyömällä olivat ratsukot valmiita lähtemään matkaan. Mila oli joukon johtana valinnut ratsukseen tasaisen menijän Annan, joka oli ainakin metrin Eetua isompi naureskelimme pihassa lähtiessä. Iitu oli innostunut mukaan Tohvelin kanssa ja pikkupojat saivat näin ollen pitää perää, koska olivat niin paljon pienempiä kuin Anna ja Jessen ratsastama Salli. Voin vaikka vannoa, että Iitun kasvoilta paistoi pienoinen hermostuneisuus lähtiessämme, vaikka niin olisi kylläkin minunkin kasvoillani ollut, jos olisi pitänyt Tohvelin kanssa lähteä yömaastolle.. Eetu vaikutti yllättävänkin rauhalliselta, oli vain lähinnä ollut ihmeissään, kun olin tullut sitä häiritsemään satulan kanssa kesken iltaruokien. Tottelevaisesti se kuitenkin lähti kanssani töihin mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Otsalampullani tuntui olevan ihan oma elämä, kun se sammui ja syttyi vuorotellen luoden hassun kajastuksen toisten perään. Iitu kääntyi ensimmäisellä kerralla valon sammuttua katsomaan, kun oli luullut, että Eetu oli poistunut jälkiä jättämättä. Niin ei onneksi kenellekään käynyt, vaan retki sujui yllättävänkin rauhallisissa merkeissä. Yhdentoista maissa väsynyt, mutta onnellinen retkiseurueemme palasi takaisin ja saatuamme hevoset hoidetuksi yökuntoon Mila kutsui meitä jo iltapalalle. Iitu olisi halunnut jäädä yöksi, mutta ei sitten tohtinutkaan, kun en viitsinyt itse lyhyen tallimatkan vuoksi jäädä, vaan tarjosin sitten Iitulle iltapalan syötyämme kyydin kotiin. Retken jälkeen maistui Eetullekin hyvin uni.. ratsastajasta puhumattakaan!


28.04.18 Kevään ensiretki, kirjoittaja: omistaja (311s)
Vähän ennen kahtatoista pyöräilin sateista tietä tallille. Vesisade oli onneksi jo tauonnut, joten en pahemmin kastunut matkalla pientä ripottelua lukuunottamatta. Työpäivä kotona oli kulunut nopeasti ja heitettyäni poneille päiväheinät työntekijän apuna suuntasin reippaasti Vaahterapolkuun, jossa symppis Eetu odotteli jo maastoilua Jessen ja Iitun kanssa. Oli kiva lähteä porukalla reissuun, etenkin kun Eetu oli talvikaudella jäänyt melko vähälle huomiolle. Sateesta huolimatta oli lämmin keli ja suuntasimme koko porukan yksimielisellä päätöksellä vanhalle talon rauniolle noin parinkymmenen kilometrin lenkin. Kirkonkylän kautta olisi hauskaa palata kotiin ja ostaa jäätelökioskilta jätskit tulomatkalla. Matka oli Eetun kokoiselle melko pitkä, joten pidimme menomatkalla tasaista rauhallista vauhtia yllä. Alkukäyntien jälkeen suuntasimme järvelle, jossa hiekkapolkua pitkin nostimme ensin ravin ja sitten laukan. Mäntymetsä tarjosi kivan pohjan kesäkaudeksi kengättömyyteen siirtyneelle ruunalle ja siirsimme vasta ylämäen laella käyntiin. Eetun mielestä kaikki ylämäet piti aina laukata eikä se tälläkään kertaa toiminut vastoin tapojaan. Naurahtaen siirsin ponin kuitenkin käyntiin sen ehdittyä muiden perään laella.

Saavuttuamme parinkymmenen minuutin kuluttua kirkonkylään pidimme taukoa jäätelökioskilla, joka meni onneksemme kiinni vasta kahdelta, joten meillä oli hyvin aikaa maistella kevään uutuuksia. Otin kuitenkin tutun ja turvallisen rommirusinan Jessen maisteltua päärynä-kinuskia ja Iitun ihmetellessä banaani-toffeen makeaa versiota. Pelkkä ajatus ällötti jo itseäni, en ollut erityisemmin banaanin ystävä. Kotia lähempää oli polulta kaadettu puita ja metsäkone kulkenut jättäen syvät urat, joita Sallin piti ihmetellä. Onneksi perässä tulevat eivät sen kummastelusta välittäneet. Molemmat olivat tottuneet siihen, että kaverit saattoivat päättää kaikkea kummaa. Seurasimme jokea kohti kotia, sää oli mukavan lämmin ja kylmemmän järviveden pintaan heijastui lämpimästä ilmasta sumua. Sammaleinen polku oli sateen jäljiltä hieman liukas, joten talutimme ratsut mäkeä alas seuraten kalliosolaa kohti alhaalla sinisevä hohtavaa jokea joka mutkitteli kohti Vaahterapolkua. Pidin tästä reitistä paljon ja noustuamme takaisin hevosten kyytiin jatkoimme loppumatkan kotiin. Tänään ei pitkän talven vuoksi ihmeempää maastolenkkiä tehty ja suuremmat kiitolaukkakilpailutkin jätettiin matkasta, joten ponit pysyivät hyvin Sallin vauhdissa mukana, vaikka eipä Eetulla ongelmia ollut muutoinkaan pienestä koostaan huolimatta.

24.12.17 Aattomaasto, kirjoittaja: omistaja (378s)
Jouluaatto oli saapunut myös Vaahterapolkuun, jonka piha oli koristeltu valehtelematta sadoin lyhdyin jouluaaton retkeä varten. Jouluaaton maastossa oli aina rauhaisa tunnelma, eikä tänäkään vuonna ponijengin johtaja Eetu sitä onnistunut pilaamaan kovasta yrityksestään huolimatta. Pihalla sateli lunta hiljakseen lähtiessämme matkaan punaisenkirjavan tonttujoukon kanssa, mutta muutoin keli oli mitä mainioin aattorientoihin. Matkan alku oli jännittävä, koska suojalumi putoili puista, mutta vähitellen alkoivat hevoset pärskähdellä rentoutuneina. Tutulla lammella hengähdimme hetkisen ja suuntasimme sen jälkeen kodalle, jossa ei nyt Eetun ihmetykseksi pidettykään taukoa, vaan suunnistettiin suoraan ohitse rinnettä alas. Mukana oli monentasoista porukkaa, joten vauhti pidettiin rauhallisena, mikä ei selkeästikään Eetulle sopinut, vaan poni yritti jokaisen tilaisuuden tullen, jos metsästä kuului pienikin rasahdus kadota paikalta. Yhden rynnistyksen se saikin edellä kulkevan Tohvelin ja Iitun yllätykseksi aikaan, mutta onneksi poniruuna oli jo niin tottunut pikkumiehen toikkarointiin, että puhahti vain kyllästyneenä alkujärkytyksestä päästyään. Iitu sen sijaan näytti pelästyneeltä, mutta onneksi tilanne unohtui pian kun lähdimme ravaamaan Milan perässä ja pahimmat höyryt päästeltiin laukkasuoralla.

Kotimatkalla porukka jollotteli menemään hidasta ravia joululaulujen täyttäessä tienoon. Maxim oli aluksi hieman happamen oloinen, mutta joulumieli valtasi hänetkin viimein kannustuksestani. Mila naurahti, ettei porukasta ihan Idolsiin olisi, mutta pääasia että matka kulki reippaasti eteenpäin ja kokemattomienkin oli helpompi keventää tuttujen joululaulujen tahdissa. Lammella rohkeimmat uskaltautuivat laukkaamaan rintarinnan rantahietikossa, joka oli kuitenkin sen verran pehmeä nuoskalumesta, että Eetulle ja Tohvelille riitti yksi suora pikkuponeina. Inna ja Iitu kaivoivat laukkaamisen loputtua termospullot, josta he kaatoivat höyryävän kuumaa kaakaota mukeihin (ja Innan housuille), josta ilo irtosi ainakin muille naisen hypätessä tikkana pystyyn ja kirkuen ääneen kaikki tietäämänsä voimasanat Ransun kääntäessä päätään tarkistaakseen oliko nyt tosi kyseessä, vai oliko mammalla vain joku uusi leikki meneillään.

Hepulipeput jatkoivat kotimatkalla omia kuvioitaan ja Eetun päällimmäinen tavoite tuntui olevan saada Tohveli mukaan ilakointiin, siinä se kuitenkin epäonnistui pahasti, saaden kuitenkin Hannahin Lollin mukaan riekkumiseen. Kokeneina ratsastajina pysyimme kuitenkin kyydissä, eikä kenenkään matka tänä vuonna päättynyt ambulanssireissuun. Vaahterapolkuun palatessa Jesse ja Ritva odottelivat jo malttamattomina retken kuulumisia ja nauroivat hevosia, jotka muistuttivat pitkän matkan jälkeen enemmän uitettua rottaa kuin jouluratsuja. Hoidimme hevoset pois Ritvan käydessä vaivihkaa tipauttamassa jokaiseen ruokakuppiin leivänpalasen, kun omistaja katsoi muualle. Pääsimme itsekin jouluherkkujen kimppuun taukohuoneeseen, kun hevoset oli hoidettu. Kyllä tämän retken jälkeen jo maistuivatkin lämmin glögi ja jouluherkut. Voisin vaikka vannoa nähneeni Jessen tipauttavan rakkaansa kuppiin pientä lämmikettä, oli tainnut olla rankka maasto.

25.11.17 Vapaapäivän viettoa, kirjoittaja: omistaja (503s)
Eetun kanssa viettelin tänään vapaapäivää, koska en viitsinyt liikuttaa ponia vakiotunnin lisäksi ja olimme eilen olleet koulutunnilla, joka oli mennyt superhyvin! Astelin talvisessa kelissä tallipihaan, oli vielä hämärää, koska kello oli kahdeksan paikkeilla. Auteltuani Saria aamutallin teossa ja tarhattuani muutaman suokin kävin moikkaamassa Eetua, joka söi tyytyväisenä heiniään tarhassa. Hevosten takana aukeni metsikkö, joka kuitenkin oli jo notkistunut oksiltaan lumen painosta, sitä olikin viime aikoina riittänyt. Ilma oli kuitenkin pysynyt mukavan leutona ja olin päässyt tällä viikolla liikuttamaan Eetua kentällä ja maastossa nauttien mukavasta marraskuisesta kelistä. Aurinko tuli esiin pilviverhon takaa kymmenen maissa ja kuuntelin talvilintujen keskustelua siitä, kuka sai lintulaudalle mennä ensin syömään Milan laittamia siemeniä. Palattuani tallipihalle huomasin kengittäjän auton, josta mies nosteli hiekkasäkkejä tallin eteiseen. Hän oli tyytyväinen saamastaan avusta ja nopeasti oli painavat säkit nosteltu eteiseen kahdestaan. Juttelimme hetkisen, ennen kuin hän lähti muihin hommiin. Kävin hakemassa Eetun ulkoa, poni oli jo syönyt suurimman osan heinistään ja lähti mielellään katsomaan olisiko minulla porkkanaa taskut täynnä. Eipä kyllä tänään ollut, mutta leipä kelpasi yhtälaisesti.

Sidoin Eetun käytävälle, tallissa oli hiljaista, kaikki omistajat taisivat nukkua vielä eikä yksityistallin puolelle siirrettyä hevostakaan kukaan ollut menossa ratsastamaan ilmeisesti, koska sen karsina oli tyhjillään. Harjasin ruunan hyvin molemmin puolin ja putsailin vielä harjat, jona aikana Mila oli huomaamattani tullut talliin. Melkein säpsähdin naisen tervehtiessä takaani.
- Heippa, oletteko maneesiin menossa? nainen kysyi hymyillen.
- En mie tänään, ajattelin pitää vapaan, kun on se vakitunti ja Eetu meni eilen niin kivasti.
- Joo niin kyllä meni, näin pätkän lopusta niitä siirtymisiä ja ruuna kulki kyllä hienossa muodossa noin pieneksi poniksi, olet sen kanssa tehnyt hienoa työtä! hän kehui saaden minut vaivaantuneeksi.
- Kiitos, Eetu on tosiaan kehittynyt tosi paljon, tai ollaan myö molemmat, kiitos Helenan.
- Miten teillä on Aaronin kanssa mennyt ne vakiotunnit? Mila kysyi vielä keksien jutunaihetta. Olimme hieman etääntyneet viime kuukausina, kun olin käynyt pitkälti sellaiseen aikaan tallilla, ettei nainen ollut ollut paikalla.
- Hyvinhän ne on menneet, meillä on ollut kivan pieni ryhmä ja Helena on antanut kokeilla erilaisia hevosia, mikä on kyllä kiva juttu.
- Se on tosiaan hyvää harjoittelua mennä muillakin, meillä on nyt tuo uusi poni Simppa, jonka selkään pääset varmasti myös pian, kun se on vähän kokeneempien ratsastajien poni, eikä meillä sun kokoisia ole täällä montaa, nainen sanoi virnistäen.
- Mielellään mie uusia poneja aina testaan, naurahdin ja keskityin laittamaan harjoja takaisin pakkiin.

Vaihdoimme vielä muutaman sanasen, joiden jälkeen vein ruunan takaisin ulos ja siivoilin ajankuluksi sen karsinan sekä laittelin päiväheinät valmiiksi. Ehdin vielä hyvin syödä eväät ennen kuin Ginnyn maastotunti alkoi, mutta eipä minua juuri siinä tarvittu, kun ratsastaja sai ponin kuntoon itse juoksutettuani siitä pahimmat virrat tuntia ennen. Ennen vakiotuntia jäin katselemaan yksityisiä ratsukoita, joita valui maneesiin tasaisena virtana hyödyntämään sen tyhjänä oloa maastotuntien aikana. Ehdinpä vielä vaihtaa Eetun satulaankin puhtaan huovan ja puhdistaa varusteet ennen kuin piti lähteä valmistautumaan vakiotunnin alkuun. Ensi viikolle olikin vielä hieman epäselvää ottaisinko tunnille Eetun vaiko uuden kaverin. Helena kyllä hieman väläytteli myös mahdollisuutta että vakitunti jäisi välistä, koska oli tulossa ystävä kauempaa kylään, mutta Eetun kanssa voisi sitten tarvittaessa ottaa alkuviikosta vaikkapa kouluvalmennuksen oman valmentajan kanssa.

28.10.17 Tarinakilpailut, 60cm, sij. 4/4

28.10.17 Leikkitunti Vaahterapolussa, kirjoittaja: omistaja (204s)
Räntäsateen kastellessa kentän (ja koko tienoon) kokoontui pieni, mutta sitäkin parempi vakkariporukkamme Aaronin kanssa maneesille lämmittelemään. Alkukäyntien jälkeen aloimme pikkuhiljaa tehdä ravisiirtymisiä, laukannostoja ja ympyröitä sekä voltteja. Eetu tuntui hyvinkin rauhalliselta, joten leikkitunnista tulisi varmasti ainakin rauhallisempi kuin normaalisti. Tosin siihen vaikutti paljolti sekin, että meillä oli satulat tällä kertaa (tottapuhuen ei olisi kyllä tullut mieleenkään mennä selkään ilman, sillä Eetu oli eilenkin ollut melkoinen energiapakkaus, mutta ehkä puolitoistatuntinen maastolenkki oli saanut sille rauhallisen moodin tänään päälle). Tynnyrinkierto alkoi lupaavasti, mutta Eetu tuntui olevan kanssani eri mieltä siitä missä kohtaa pujottelu kuului lopettaa ja sain väenvängällä ponin kääntää viimeiselle tynnyrille, ennen kuin se sai palata Patronin luo. Patronin kanssa sujui paremmin tynnyrikierto ja Aaron näytti huvittuneelta moisista leikeistä.

Kartioiden pujottelu sen sijaan oli Eetullekin tutumpaa hommaa ja ruuna otti jopa muutaman laukka-askeleen lopussa, koska ne oli tietenkin aseteteltu Patronille sopivalle välille ja Eetulla jäi paljon aikaa toteuttaa itseään kartioiden välissä. Pieni estekin rataan mahtui, joka tosin lenteli Patronin innokkaiden hyppyjen seurauksena suuntaan jos toiseenkin. Tylsistynyt Eetukin alkoi lopputunnista jo kulkea itse eteenpäin ja loppuraveissa se esitteli hienoa askelta astuen takapäälläkin alleen mallikkaasti. Loppukäyntien aikana poni jo valuikin vettä, joten sunnuntain ohjelmaksi tuli ponin klippaaminen. Hoitelut sujuivat tänään nopeasti ja poni saikin jäädä jo sisään.

07.10.17 Pk merkintä tunnilta: Ei mennyt kuin strömsössä, kirjoittaja: omistaja (150s)
Paluu arkeen ja ponin selkään sai mielenkiintoisen lopun tuijottaessani kirjaimellisesti suu auki loittonevan ponin perään. Helena sai toiseen päähän rynnistäneen keppostelijan kiinni superpukkien ja äkkiloikan alastuloni siivittämänä ja Aaronia nauratti koko touhu, mutta poika salasi sen erittäin hyvin. Hytkyvistä olkapäistä kuitenkin salaisuus paljastui ja virnistin pojalle päästyäni takaisin ponin selkään. Lopputunti sujui jo paremmin huolimatta siitä, että Eetu yritti parhaansa mukaan laukkaympyrällä kiihdytellä ja loikata sisäpuolelle valitsemaani uraa. Näki että ponille oli taasen kertynyt muutamakin vapaapäivän poikanen liikaa, eikä se meinannut pysyä hopeanmustissa housuissaan. Onnekseni en sentään tänään ollut valinnut satulan alle sydänkuviollista huopaa, se olisi korreloittanut tilanteen lopun mahtavasti, kun sydänpeppuinen ponini viimein saatiin kiinni, se kun oli ilakoinut muutaman kierroksen verran Vaahterapolun isoa maneesia, onneksi sentään Tuike oli tajunnut pysyä omissa housuissaan ruunani leikkimisen ajan. Saatuani poniin jonkinlaisen kontrollin loppuverkkojen koittaessa puhisin toimittavani sen käytöskouluun (tai jonnekin, mistä Helena ei enää saanut selvää poistuttuamme maneesista häpeän puna kasvoilla).

30.06.17 Yhteinen maastoretki, kirjoittaja: omistaja (278s)
Eetu juoksenteli innoissaan laitumella kaverin kanssa, mitenköhän senkin tuolta kiinni saisi, pohdin mielessäni. Onneksi taskuun oli sentään jäänyt muutama leivänpala, joilla yritin epätoivoisesti saada ponia kiinni. Onneksi se kyllästyi pian kissa-hiirileikkiin ja tallusteli katsomaan leipiäni. Auringonpaiste lämmitti mukavasti selkää taluttaessani Eetua kohti tallia. Pihalla törmäsin muutamaan hoitajaan, jonka kanssa vaihdoimme muutaman sanasen, kukaan ei ollut valitettavasti lähdössä maastoon, joten pääsisimme Eetun kanssa nauttimaan keskenämme. Tutkailin ilmoitustaulua sivusilmällä samalla kun harjasin ruunasta pahimmat pois. Otettuani kaviot puin suojat jalkaan ja sitten satuloin uljaan läsipäisen ratsuni. Talutin kyseisen elikon pihalle taisteltuani suitset päähän ja päästyäni kyytiin lähdimme kohti metsäpolkua, kaipasin vaihtelua.

Aurinko toi hyvän mielen, viime aikoina oli ollut kiirettä, mutta ensi viikosta alkaisi ansaittu kesäloma, jonka olin ajatellut jo etukäteen pyhittää hevosille ja lepäilylle. Seurasimme mäntyjen reunustamaa kujaa hiekkatietä pitkin ja ylämäen jälkeen jatkoimme hiekkatien määräämään suuntaan. Kauempana näkyi laukkasuora, jolla olimme talvellakin vierailleet useasti. Tänään oli kuitenkin vuorossa Eetun pitkän loman vuoksi rauhallisempi lenkki näin alkuun. Käänsin kuitenkin Eetun suoralle ja annoin sen ravata reippaasti sen päähän. Lämmin tuuli puhalsi hauskasti kasvoille ja ylitettyämme puisen sillan saavuimme rinteelle, josta katselin hetken järvellepäin. Maisema näytti satumaiselta. Seurasimme kallioiden välistä solaa, joka oli merkitty retkeilyreitiksi punaisin ja keltaisin nauhoin. Ohitimme kotimatkalla suljetun lasitehtaan ja saavuimme kotiin noin pari tuntia lähdön jälkeen. Muut eivät olleet huolissaan, koska olivat jo tottuneet meidän pitkiin maastoretkiimme etenkin kesäisin. Toki pidin myös maastoillessa aina puhelinta mukana.. Ratsastusreitti oli ollut mukava ja hyvillä mielin hoidin tyytyväisen ponin laidunkuntoon. Levitin kavioihin myös runsaasti tervaa, koska ne olivat kuivuneet. Harjasin vyöstä pahimmat liat pois ja jätin sen sitten huovan kanssa ulos kuivumaan. Hoitajien tehdessä lähtöä tein vielä iltatallin ja suuntasin sitten kotiin yhdeksän maissa vaihdettuani pariin tarhaan vedet.

08.12.16 Vakioryhmän viimeinen tunti Eetulla, kirjoittaja: omistaja
Jännityksellä harjailin Eetua peltoratsastukselle Vaahterapolkuun, olimme sopineet, että ruuna jäisi vielä hetkeksi, koska Tohveli oli joutunut klinikkahoitoon ja pieni poni oli melko tarpeellinen, vaikka Bertta ja Goljat olivat tunneilla. Suitsin ponin ja kipusin tallipihalla kyytiin Helenan startatessa mönkijää. Lopulta se käynnistyi, eikä naisen tarvinnut kävellä pellolle.. Hankea oli mukavasti, joten ruuna joutuisi varmasti kunnolla töihin! Eetun mielestä mönkijä oli paha vekotin, joka söi pieniä poneja välipalaksi, eikä se suostunut tulemaan viittä metriä lähemmäs koko kulkupeliä. Pääsimme kuitenkin muutaman sivuloikan kautta vihdoin pellolle, minun hötkyessäni kyydissä kuin perunasäkki ponin loikatessa milloin minnekin. Pellolla se onneksi rauhottui, kun moottori sammutettiin ja pääsimme aloittamaan työnteon.

Helena ohjasi meidät ensin neliönmalliselle uralle pellonpäätyyn, jossa saimme tehdä isoja raviympyröitä ja siirtymisiä käyntiin, koska Eetulla tuntui ajoittain olevan vähän liikaa omaa kivaa sen loikkiessa valtaisassa hangessa jäljestä toiseen kuin aropupu. Hiki tuli kyllä tunnin aikana, koska ponin kyydissä pysyttely oli ajateltua rankempaa ja oli siinä kyllä takamus hellänä, kun tunti vihdoinkin päättyi. Sitä ennen olin jo Helenalta anellut armoa ravin suhteen, eikö jo voitaisi laukata? Saimme siirtyä tekemään laukkaympyröitä ja siirtymislinjalla myös jatkettiin. Ruuna innostui laukkaamisesta hieman liikaa ja jouduimme ottamaan muutaman kerran kunnolla seis, koska se meinasi kadota paikalta tykkänään. Tunnin loppua kohden alkoi olla jo todella kylmä, joten lähdimme kolmen maissa kohti tallia yksissä tuumin, ei ollut Helenallakaan helppoa seistä kymmenen asteen pakkasessa opettamassa. Tosin opettaja lämpeni mukavasti kotimatkalla, sillä siitä tuli patikkareissu mönkijän jämähtäessä niille sijoilleen. Onneksi hänellä oli hyvä kunto, koska pellolta käveli reippaat puoli tuntia..

15.11.16 Vakioryhmän maastotunti, kirjoittaja: omistaja
Olin aivan erityisen innoissani tämän viikon tunnista, jolla pääsin tutustumaan Eetuun kunnolla. Olin kyllä muutaman kerran mennyt Eetulla tunnilla, mutta viime kerrasta oli kyllä jo tovi. Oli hienoa päästä maastoilemaan Helenan kanssa kahdestaan, etenkin kun silloin oli meno paljon reippaampaa. Maastoilu sujui oikein hienosti, jopa Helena ihmetteli poniruunan mallikasta käytöstä. Ehkä se tiesi, että tänään pitää käyttäytyä erityisen hienosti ;) Jopa laukkaaminen pellolla hangessa onnistui molemmilta hienosti, eikä Eetu innostunut liikaa, vaikka saattoi peppu kyllä ensimmäisen laukannoston yhteydessä lentääkin..

01.09.12 Tarinakisat KK Bailador (50cm), 1/4
Kerro lyhyesti ratsusi nimen historia eli miksi se on juuri se. Max. 200 sanaa.
Vanaha muori Hilima asu errään luodon kuppeessa ja kasvatteli siellä shettiksiään. Pallero-tamma sitten pyöräytti pontevan orivarsan samana yönä ku Hiliman ukko Eevertti "Eetu" heitti veivinsä, joten muori päätti että varsasta tulukkoon Eevertti! Yhtä ilikiä ja pahansisuinenki siitä varsasta sitten tuliki... Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimmee! Vai mitenkä se meni.