Nerywick Tea N’ Biscuits

KutsumanimiBilly RekisterinumeroVH18-079-0002
Rotudalesponi Säkäkorkeus141cm
Sukupuoliori Värimusta
Syntymäaika25.05.2018 9v Koulutustasohelppo B / vaativa
OmistajaJannica (VRL-04799) Kasvattajaelen (VRL-01863)

Luonne

Billy on kilttiluonteinen, mutta kyllä siitä tarvittaessa löytyy ponimaista pippuriakin. Se on ihmistä kunnioittava nuori, jonka kanssa arkirutiinit ja perushoitotoimenpiteet sujuvat. Toki orilla on aina pientä pilkettä silmäkulmassaan ratsastajan tai ohjastajan virkistämiseksi, mutta mikään hankala poni ei Billy ole. Varustaessa Billy on kova keksimään omaa oheistoimintaa, harjakorin heittely onnistuu esimerkiksi salamannopeasti sillä välin kun valjastat tai satuloit ponia. Billy pitää hoitotuokioista ja on kaikin puolin todella kiltti hoitaa. Ratsain Billy on kiltti, enemmänkin hitaanpuoleinen kuin samanlainen sählä kuin hoitaessa. Maastossa Billy on ratsain ja kärryjen kanssa reipas menijä eikä jää isommista jälkeen, mutta pitää myös hyppäämisestä ja koulukuvioiden hiomisesta. Fiksu ori on maastossa hyvä ajaa ja ratsastaa, eikä turhia kyttäile tai säiky. Se on kuuliainen ja hallinnassa kaikissa askellajeissa, vaikka innostuttaisiin menemään vähän lujempaakin. Valjaisiinkin Billyn saa helposti, eikä sitä ole välttämätöntä sitoa kiinni, sillä ori kyllä odottaa nätisti sen aikaa, että remmit on saatu kiinni tai ratsastaja noussut kyytiin. Maastakäsittelytehtävistä Billy pitää ja toimii hyvin sekä juoksuttaessa että ohjasajossa. Se on helppo poni, jonka kanssa voivat lapset huoletta opetella molempia. Nämä tuovat myös toivottua vaihtelua oriin liikutukseen, koska se pitkästyy helposti joutuessaan tekemään samoja juttuja päivästä toiseen. Kesällä mukavaa vaihtelua oriin liikuttamiseen tuovat uintireissut lammelle, jonne poni mielellään menee joko kärryjen kanssa tai ratsain.

Sukutaulu

i. A.D. Licorice N' Kisses
m 141
ii. Lil Lines
m 139
KTK-III
iii. White Jingles m 142
iie. Lil Daisies m 144
ie. Kiss Then Miss
m 142
iei. Maramir Noah m 147
iee. Daileah trn 137
e. Inalia Picar
m 140
ei. Dercy of Blackpool
m 140
eii. Now Or Never m 141
eie. Dercinia of Blackpool m 140
ee. Intense Inymia
trn 140
eei. Perky Booming trnkm 144
eee. Spearmint Success rn 137

Jälkeläiset

  • Billy on siitoskäytössä

Laatuarvostelut

KRJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

VVJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

Kantakirjaus

Ei vielä arvosteltu.

Näyttelytulokset

VSN Näyttelyt (20p)

27.10.21 - Ridden RCH - tuom. Spookiness, Adina
31.10.23 - Ridden RCH - tuom. Nintsu, Adina

NJ Näyttelyt

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

Kisatulokset

KRJ 0 sijoitusta

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

VVJ 1 sijoitusta

31.12.23 - vaativa yhdistetty - 2/35 - VVJ Cup

Valmennukset

00.00.0000, koulu/valjakkovalmennus, valmentaja: X
Ei valmennuksia.

Päiväkirja

00.00.0000, kirjoittaja: X
Ei merkintöjä.