Abracadabra vd Shadow

KTK-III

KutsumanimiAndy RekisterinumeroVH16-012-0097
RotuKWPN Säkäkorkeus165cm
Sukupuoliori Värimustanruunikko
Syntymäaika13.11.2015 Suomi 17v Koulutustasohe A / 140cm / CIC1
OmistajaJannica (VRL-04799) KasvattajaHamzi, Shadow

Luonne

Andy on hoitaessa hieman haastava, koska tykkää puuhailla hoitamisen aikana kaikkea yhtä aikaa. Kiinni sitomalla oria on huomattavasti helpompi hoitaa, vaikkei se olekaan pakollista, sillä se on kaikessa huumorintajuisuudessaan erittäin kiltti hoidettava. Andy ei ole veden ystävä, mutta saa siltä kuitenkin jalat pestyä hyvin ja kylmättyä tarvittaessa. Andy on käsittelyssä arjessa sekä kengityksissä ja eläinlääkärin toimenpiteissä asiallinen. Sen kanssa sujuu myös klippaaminen ja madotukset ongelmitta. Trailerissa ori on tottunut matkustaja kaverinkin kanssa, mutta tammaa ei macho-miehen kanssa kannata kuitenkaan lastata samaan traileriin, sen verran herrasmiehen elkeet siltä löytyy, vaikka asiallinen onkin myös astutustilanteissa. Andy on fiksu ori, jonka kanssa voivat myös kesällä laiduntaa astutettavat tammat. Vieraissa paikoissa Andy on aavistuksen innokkaampi käsitellä ja taluttaa, mutta kuitenkin oma fiksu itsensä.

Ratsuna ori on koulupuolella yritteliäs, reipas ja yhteistyöhaluinen. Esteillä se innostuu hieman liikaakin mitä enemmän esteet nousevat ja vaatii isoille radoille topakan ratsastajan, joka saa pidettyä menohalut kurissa. Uusissa paikoissa Andy vaatii myös ratsastajan tuen esteille, koska voi epävarmana herkästi kieltää etenkin maastossa. Ori myös innostuu herkästi maastoradalla, mikä on toinen syy sille, että orilla on parempi olla topakka ratsastaja kyydissä kenttäkisoissa. Rohkean ratsastajan tuoman turvan myötä Andy myös ylittää uudet esteet maastossa helpommin uudessa ympäristössä, tosin oriin veteen saaminen saattaa olla haaste missä ympäristössä tahansa, koska se ei suoranaisesti ole vesielementtien ystävä edes rataesteillä. Perusmaastoiluun Andystä saa kivan, rohkean ja rauhallisen kaverin, joka toimii erittäin hyvin porukan vetohevosena. Talvisin maastossa pojalla on helposti enemmän virtaa, joka on hyvä huomoida laukkapätkillä, ettei ori pääse painamaan käsille. Pellollakin orin kanssa on käyty ja siellä ori osaa käyttäytyä hyvin kun vauhdinhurmaan pääsee, eikä koskaan loiki tai pukittele. Myös normaalilla maastoreiteillä voi huoletta laukkailla kaverin kanssa rinnakkain.

Sukutaulu

i. Arcturus CTB xx
mrn 162
ERJ-III, KERJ-III
ii. Regulus CTB
trn 166
iii. Running Ronnie trn 166
iie. Happy Birthday rt 166
ie. Dakotadrama
m 153
iei. Californication m 155
iee. Drop Dead Drama xx mrn 154
e. BothAnd WAS
kwpn vkk 168
KWPN-I, ERJ-I, KERJ-I, YLA2
ei. Licht Boter
kwpn vkk 168
ERJ-I
eii. Buizerd kwpn vkk 166
eie. Kruidnagel kwpn km 168
ee. Kangaroo Valley
kwpn rn 169
eei. In Leven Kans kwpn rn 169
eee. Vallende Ster m 170

Jälkeläiset

Laatuarvostelut

ERJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

KERJ Laatuarvostelu

Ei vielä arvosteltu.

Kantakirjaus

31.03.22 - KTK-III - 69p

Näyttelytulokset

VSN Näyttelyt

00.00.0000, Paikka, Luokka, Tulos

NJ Näyttelyt

31.01.19 - irtoSERT - tuom. Lissu T, Susiraja

Kisatulokset

ERJ 8 sijoitusta

31.01.18 - 140cm - 6/110 - ERJ Cup
31.03.18 - 140cm - 2/79 - ERJ Cup
31.07.18 - 140cm - 1/54 - ERJ Cup
30.11.21 - 140cm - 1/10 - VHPY Cup
31.05.22 - 120cm - 3/12 - VHPY Cup
31.08.23 - 140cm - 1/17 - Adina
30.01.24 - 140cm - 3/25 - Adina
31.12.23 - 140cm - 8/81 - ERJ Cup

KERJ 4 sijoitusta

28.02.22 - CIC2 - 4/52 - KERJ Cup
16.08.23 - CIC1 - 1/1 - Adina
30.08.23 - CIC1 - 1/1 - Adina
10.11.23 - CIC1 - 2/18 - Adina

Valmennukset

00.00.0000, este/maastoeste/kouluvalmennus, valmentaja: X
Ei valmennuksia.

Päiväkirja

00.00.0000, kirjoittaja: X
Ei merkintöjä.